IRC-Galleria

Olen suomentanut vapaasti jaettavan amerikkalaisen independent-dokumentin Kymatica. Dokumentti käsittelee teoriaa ihmiskunnasta, planeetasta ja universumista yhtenäisenä organismina. Dokumentti pohtii sitä, miten teoria liittyy yhteiskunnan nykyiseen tilanteeseen, ihmisten kieleen, lakiin ja myytteihin. Elokuva on jakautunut viiteen eri osaan, joista jokainen käsittelee eri asiaa. Punaisena lankana läpi elokuvan on Carl Jungin teoria ihmiskunnan kollektiivisesta alitajunnasta sekä Sigmund Freudin esittämä ihmisen persoonan jako alitajuntaan ja egoon. Elokuva voitti vuonna 2009 New Yorkin kansainvälisellä independent-elokuvien festivaalilla parhaan tieteellisen elokuvan tittelin.

Elokuvassa esitetään jonkin verran virheellistä tietoa faktana, minkä lisäksi elokuvan retoriikassa on puutteita. En aio alkaa tehdä mitään debunkkauskirjoitusta elokuvasta, koska luotan ihmisten järkeen, mutta annan molemmista väitteistäni yhden esimerkin. Ensinnäkin elokuvassa puhutaan komeetasta, jota vanhat sivilisaatiot kutsuivat nimellä "glincening one". En löytänyt tällaiselle nimitykselle minkäänlaista lähdettä, vaikka pengoin sekä Internetiä että kirjastoa. Täysi lähteiden puute tässä asiassa saa minut epäilemään, että asia ei ehkä tainnutkaan olla ihan näin.

Toiseksi elokuvan amerikkalaista common law -järjestelmää ja merenkulkulakia käsittelevässä osiossa puhutaan siitä, miten kieltä manipuloimalla voidaan syöttää ihmisille pajunköyttä. No, elokuvantekijä itse syyllistyy tähän samaan puhumalla termistä "sertifikaatti" sen eri merkityksissä ja määrittelemällä termin kuitenkin pelkästään käyttäen pankkeeraustermien sanakirjasta löytyvää yhtä merkitystä. Asiassa on kyse samasta kuin jos minä perustelisin termin "kurkku" merkityssisällön käyttäen ihmisen anatomian sanakirjaa, ja ryhtyisin sitten puhumaan sen perusteella maanviljelystä.

Puutteistaan huolimatta elokuvassa on kuitenkin hyviä pointteja. Annan tästäkin esimerkin. Elokuvassa elokuvan tuottanut Benjamin Stewart muun muassa puhuu siitä, miten eläinten kaltoinkohtelun vastustajat muuttuvat helposti osaksi ongelmaa. Hänen mukaansa nämä julmuutta vastustavat aktivistit monesti ainoastaan kanavoivat omaa vihaansa muihin ja käyttävät muiden epäoikeudenmukaista käytöstä oikeutuksena omalle epäoikeudenmukaiselle käytökselleen. Tästä on esimerkkejä ympäri maailman. Esimerkiksi vuonna 1999 USA:ssa tapahtui noin 1200 pommitusta, vandalisaatiota ja fyysistä hyökkäystä eläinten oikeuksien nimissä. Ruotsissa eläinoikeusaktivistit ovat myrkyttäneet lihaa ja vieneet sitä elintarvikekauppoihin. Suomessa eläinoikeusaktivistit ovat muun muassa syyllistyneet tuhansien kanojen tappamiseen laittomalla hyökkäyksellään.

Benjamin Stewartin sanoin: "Se, mikä minua huolettaa, ovat ne ihmiset, jotka ovat epäinhimillisyyttä vastaan, ne ihmiset, jotka ovat eläimiin kohdistuvaa julmuutta vastaan ja tuntevat itsensä oikeutetuiksi luullakseen, että on oikein vahingoittaa tai toivoa vahinkoa eläinten kaltoinkohtelijoille. Sillä nämä ihmiset ovat niitä, jotka tuovat alitajuisen julman käytöksen kokonaan uudelle tietoisen julman käytöksen tasolle, joka on täysin hyväksyttävää heille. He kuvittelevat, että on heidän tehtävänsä jakaa muille ihmisille oikeutta kuin he olisivat jonkinlaisia auktoriteetteja. He eivät näytä ymmärtävän, että se on vain toinen muoto täysin samasta vihasta."

Kaiken kaikkiaan elokuva on puutteistaan ja lennokkuudestaan huolimatta katsomisen arvoinen, erityisesti mikäli on kiinnostunut näistä nykyään nousussa olevista amatööridokkareista. Kuten elokuvassa todetaan "Ei ole olemassa hyvää tai huonoa informaatiota; on vain informaatiota. Kaikki riippuu siitä, mitä sillä tekee."

Linkit:
- Kymatica YouTubessa
- Kymatican virallinen sivusto
- Torrent-tiedosto elokuvasta

Suomen nykyinen poliittinen järjestelmä on jäänyt ajastaan jälkeen, eikä se enää palvele modernin kansalaisen demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien vaatimuksia. Teknologia on kehittynyt ja ihmisten ymmärrys asioista on kasvanut valtavasti. Ajat ovat muuttuneet ja ihmiset ovat heräämässä tiedostamaan sen, miten heillä ja vain heillä on kaikki valta ja kaikki vastuu omasta yhteiskunnastaan ja maailmastaan. Poliitikkojen, virkamiesten ja hallitsijaeliitin aika on auttamatta ohi, ja uusi aika on koittamassa. Menneisyyden eliittivetoiset järjestelmät eivät toimi tänä uutena aikakautena, vaan vaaditaan täysin uusia menetelmiä. Yksi näistä uusista menetelmistä on suora demokratia.

Suoralla demokratialla tarkoitetaan järjestelmää, jossa nykyään käytössä olevaa demokratiaa täydennetään menetelmillä, joiden avulla kansalaiset voivat vaikuttaa lainsäädäntöön ja päätöksentekoon suoraan eduskunnan sekä virkamiehistön yli ja ohi. Kansanedustuslaitos ja hallitus toimivat tavalliseen tapaansa ja säätävät niitä lakeja ja päättävät niistä asioista, joita kansalaiset eivät tahdo ottaa itse omiin käsiinsä. Kansa voi kuitenkin milloin tahansa syrjäyttää eduskunnan päätösvallan ja järjestää itse mistä tahansa hyväksi katsomastaan asiasta kansanäänestyksen. Suorassa demokratiassa ylin valta on kansalla, ei eduskunnalla.

Kolme merkittävintä maailmalla käytössä olevaa suoran demokratian menetelmää ovat kansalaisaloite, kansalaisäänestys ja epäluottamuslausemenettely. Näistä kolmesta kansalaisaloite tarkoittaa laki- tai toimenpide-ehdotusta, jonka riittävän suuri määrä kansalaisia on allekirjoittanut. Riittävän suuren määrän kansalaisia toimittaessa kansalaisaloitteen, on hallituksen valmisteltava aloitteessa vaaditun mukainen lakiehdotus tai toimenpide ja altistettava se sitovalle kansanäänestykselle. Jos kansa esimerkiksi kokisi tarpeelliseksi saada taloustieto kouluaineeksi peruskouluihin, kansa voisi kerätä asiaa varten tarvittavan määrän allekirjoituksia, jonka jälkeen asiasta järjestettäisiin kansanäänestys. Kansanäänestyksen tulos määräisi sen, mitä aloitteelle lopulta käy.

Kansalaisreferendumi merkitsee sitä, että jos eduskunta on käsittelemässä jotain tiettyä lakiehdotusta tai toimenpidettä, voi riittävän suuri määrä kansalaisia allekirjoittaa vaatimuksen altistaa eduskunnassa käsiteltävänä oleva laki tai toimenpide sitovalle kansanäänestykselle. Tällöin kansanäänestyksen tulos ratkaisee sen, tuleeko eduskunnan käsittelemä laki tai toimenpide voimaan. Jos suora demokratia olisi ollut voimassa eduskunnan käsitellessä Lex Nokiaa, olisi lakia vastaan vahvasti kampanjoinut Effi ry voinut kerätä tarvittavan määrän allekirjoituksia ja tällä varmistaa, että myös kansalaisten olisi tullut hyväksyä laki ennen sen voimaanastumista.

Epäluottamuslausemenettely on tapa, jolla kansalaiset voivat poistaa virastaan tai asemastaan merkittäviä virkamiehiä tai poliittisia päätöksentekijöitä ennen heidän toimikautensa tavanomaista päättymisaikaa. Jos riittävän moni kansalainen allekirjoittaa vaatimuksen esimerkiksi ministerin poistamiseksi tehtävistään, tulee asiasta järjestää sitova kansanäänestys. Kansanäänestyksen tulos määrittää sen, voiko virkamies tai vallankäyttäjä jatkaa toimessaan. Suoran demokratian mallissa kansa olisi voinut käyttää epäluottamuslausemenettelyä esimerkiksi korruptiorahaskandaaliin ollessa pahimmillaan, jolloin kansan luottamus poliittisia päättäjiä kohtaan olisi mitattu suoraan sitovalla kansanäänestyksellä sen sijaan, että enemmistön eduskuntapaikoista pitävät hallituspuolueet päättävät itse omien edustajiensa luottamuksellisuudesta.

Allekirjoituksia kaikkiin suoran demokratian menetelmiin voivat kerätä puolueet, yksityiset toimijat ja yhdistykset. Allekirjoitusten kerääjät voivat toimia yhteistyössä saadakseen kasaan vaadittavan määrän allekirjoituksia. Tarvittava määrä allekirjoituksia vaihtelee sen mukaan, kuinka merkittävästä asiasta on kyse. Mitä merkittävämpi ja kauaskantoisempi asia on, sitä enemmän allekirjoituksia siihen vaaditaan. Esimerkiksi Sveitsissä, jossa suora demokratia on käytössä, kansanäänestykseksi perustuslain muuttamiseksi vaaditaan 100 000 allekirjoitusta. Kansanäänestyksen järjestämiseksi parlamentissa käsiteltävästä laista taas vaaditaan 50 000 allekirjoitusta.

Koska Suomessa on vähemmän kansalaisia ja äänioikeutettuja kuin Sveitsissä ja Suomi on pinta-alaltaan huomattavasti Sveitsiä suurempi, on vaadittavien allekirjoitusten määrän järkevää olla Suomessa pienempi kuin Sveitsissä. Henkilökohtaiset ehdotukseni ovat seuraavat; Kansalaisaloitteeseen ja kansalaisrefenderumiin tarpeellinen määrä allekirjoituksia on 35 000, eli noin 0,8% äänestäjistä. Perustuslain muuttamista ja virkamiehen tai vallankäyttäjän erottamista koskevaan kansanäänestykseen tarpeellinen määrä allekirjoituksia on 43 000, eli noin 1% äänestäjistä.

Suorassa demokratiassa kansanäänestyksiä järjestetään myös automaattisesti ilman kansalaisten keräämiä allekirjoituksia tietyissä riittävän tärkeissä koko kansaa koskevissa asioissa. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia koskevat valtiosopimukset ja perustuslain muutokset. Suorassa demokratiassa valtiosopimus tai perustuslain muutos ei voi tulla voimaan ennen kuin kansa on hyväksynyt sen sitovassa kansanäänestyksessä. Esimerkiksi Lissabonin sopimuksesta, eli Euroopan unionin perustuslaista, olisi tullut järjestää sitova kansanäänestys ennen sen tuloa voimaan, mikäli suora demokratia olisi voimassa.

Kaikki suoran demokratian kansanäänestykset ovat sitovia, mikä eroaa Suomessa nykyään käytettävistä kansanäänestysmenettelyistä, jotka ovat ainoastaan neuvoa-antavia. Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä sekä aloitevalta että lopullinen valta on parlamentilla ja virkamieskoneistolla. Sitovassa kansanäänestyksessä aloitevalta ja lopullinen valta ovat kansalla. Suoraa demokratiaa noudattavassa järjestelmässä valtiolla ei ole oikeutta järjestää neuvoa-antavia kansanäänestyksiä. Kaikki suoran demokratian kansanäänestykset ovat joko kansan itse vaatimia tai sitten sellaisia, jotka koskevat perustavanlaatuisimpia asioita ja joista on sen vuoksi järjestettävä automaattisesti kansanäänestys.

Lisää tietoja:
- Suomessa suoraa demokratiaa ajaa Muutos 2011.
- Olen aiemmin kirjoittanut suoran demokratian eduista ja vastannut suoraa demokratiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin artikkelissani Suora demokratia - valistuneiden kansalaisten valta.

Kun Sellon tapahtumat sattuivat, olin Rovaniemen maalaiskunnassa keskellä ei mitään, eikä minulla ollut juuri moderneja tiedonvälityskeinoja käytettävissäni. Siksi yllätyinkin, että mitähän vittua taas, kun palasin Åboon, ja luin asiasta seurannutta keskustelua. Aamulehdessä vertaillaan Suomen ja Kosovon välisiä väkivaltatilastoja ja kansanedustaja Tanja Karpela taas mutisee, että "eikä tämä ole mikään maahanmuuttajaongelma vaan suomalaista arkea." MTV3:n mukaan taas on hyvä juttu, että osa nettikeskustelijoista osaa muistuttaa kouluampujien ja Vantaan ostoskeskuspommittajan olleen suomalaisia.

Voi morjens, jätkät. Voikohan joku kertoa meikällekin, että missä vaiheessa olennaiseksi muuttui se, mitä etnistä ryhmää murhaaja on?

Kysehän ei nimittäin ollut suomalaisista tai albaaneista eikä suomalaisesta kulttuurista tai albanialaisesta kulttuurista, vaan puhtaasti yksin toimineesta yksittäisestä psykopaatista sekä poliittisista päätöksistä ja virkamiestason edesvastuuttomasta toiminnasta. Ensisijainen vastuu teoista on ainoastaan teot tehneellä Ibrahim Shkupollilla itsellään, eikä kenelläkään muulla. Toissijainen vastuu on tasan tarkkaan niillä ihmisillä ja vain niillä, jotka eivät käyttäneet heille eduskunnan myöntämiä valtuuksia estääkseen tällaisia tapahtumia, vaikka valtuudet on nimenomaisesti myönnetty sitä varten, että tällaisia asioita ei tapahtuisi. Kyse on siitä, että Shkupolli oli syyllistynyt toistuviin väkivaltarikoksiin, mutta häntä ei ollut poistettu maasta, vaikka lain mukaan siihen olisi ollut kaikki edellytykset.

Ulkomaalaislain 149 §:n mukaan "maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin taikka joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle." Shkupolli oli tuomittu aikaisemmin pahoinpitelystä, ampuma-aserikoksesta sekä ampuma-aserikkomuksesta, minkä lisäksi hänet oli tuomittu lähestymiskieltoon. Lain mukaan ei ollut mitään epäselvyyttä, etteikö Shkupollia olisi voitu karkottaa. Shkupollin karkottamatta jättäminen oli tietoinen poliittinen päätös, jonka seurauksena Shkupolli murhasi viisi ihmistä.

Jokainen ulkomaalainen väkivaltarikollinen, jota Suomesta ei poisteta, on haitallinen erityisesti Suomessa oleskeleville ulkomaalaisille, joiden pää toimii normaalisti ja jotka eivät kuvittelisikaan tekevänsä joukkoraiskausta, ampuma-aserikosta tai pahoinpitelyä. Jos yksikin pienen vähemmistöryhmän edustaja syyllistyy vakavaan rikokseen, se loogisesti mustamaalaa vähemmistöryhmää vahvasti, sillä tapaus näkyy tilastoissa välittömästi ryhmän pienen koon vuoksi. Vastaavasti ryhmän koon vuoksi tapaus saa suhteessa huomattavasti enemmän näkyvyyttä kuin jos kyseessä olisi enemmistöryhmän edustaja.

Jos kymmenen tyypin ryhmästä yhdeksän syyllistyy vakavaan väkivaltarikokseen, on luonnollista, että myös yksi viaton joutuu epäilyksen ja epäluulojen alaiseksi. Jos nämä yhdeksän potkaistaan välittömästi vankilan kautta muualle, ei jäljellä ole enää kuin tämä yksi viaton, jolloin ryhmä on sataprosenttisesti viatonta ja syy kohdistaa ryhmään epäluuloja luonnollisesti pienenee. On ryhmän kunnollisten jäsenten etu, että tietoisilla, poliittisilla päätöksillä ei kasata paskaa koko ryhmän niskaan. Tällä hetkellä sataprosenttisesti pelkästään päättäjien valinnoista johtuvilla päätöksillä paskaa kasataan ulkomaalaisten niskaan.

On myös otettava huomioon, että valtiolla on väistämättä rajalliset resurssit. Oletetaan, että valtiolla on 1000 rahayksikköä käyttää turvapaikanhakijoihin ja yksi turvapaikanhakija vie 10 rahayksikköä. Valtio voi siis hoivata sataa turvapaikanhakijaa. Jos näistä sadasta turvapaikanhakijasta kuusi ovat rutiininomaisesti väkivaltarikoksiin syyllistyviä tyyppejä, tarkoittaa se sitä, että valtio voi hoivata kuutta hyvin käyttäytyvää turvapaikanhakijaa vähemmän. Jokainen väkivaltarikoksiin syyllistyvä turvapaikanhakija, jota ei karkoiteta Suomesta, vie pois resursseja, joilla voitaisiin tarjota turvapaikka sellaisille ihmisille, jotka todellisuudessa tarvitsevat turvapaikkaa, ja jotka eivät tee väkivaltarikoksia. Jokainen karkoittamatta jätetty väkivaltarikoksiin syyllistyvä turvapaikanhakija on haitallinen oikeasti turvapaikan ansaitseville ihmisille, koska se vie heiltä yhden turvapaikan.

Ulkomaalaisten mustamaalautumisen ja resurssien tuhlaamisen lisäksi nämä ihmisten itse tarkoituksella tekemät poliittiset valinnat aiheuttavat sen, että ihmiset kärsivät. Jos Shkupolli olisi karkoitettu, ei hän olisi ampunut Sellossa ihmisiä. Jos jokainen toistuvasti raiskauksiin syyllistyvä ihminen poistetaan maasta, silloin nämä ihmiset eivät raiskaa enää yhtään ketään koko maassa. Tämä on äärimmäisen yksiselitteistä. Luonnollisestikaan ulkomaalaisten väkivaltarikollisten poistaminen maasta ei poista kotimaista väkivaltarikollisuutta, mutta kuten kaikki ymmärtävät, se ei ole mikään syy olla poistamatta ulkomaisia väkivaltarikollisia maasta. Pahalla ei voida oikeuttaa pahaa tai perustella pahaa, eikä kyvyttömyys estää tietyn pahan tapahtumista ole oikeus olla estämättä toisen pahan tapahtumista. Jos on mahdollisuus estää alienia syömästä Eevaa, mutta ei ole mahdollisuutta estää predatoria syömästä Marttia, se ei ole syy olla estämättä alienia syömästä Eevaa.

Suomen valtio voi hallita ainoastaan omien rajojensa sisäpuolista aluetta, ja on Suomen valtion velvollisuus pyrkiä siihen, että tämä alue on mahdollisimman turvallinen. Suomi voi vaikuttaa tämän alueen turvallisuuteen poistamalla ulkomaalaiset, toistuvasti väkivaltarikoksiin syyllistyvät ihmiset, mutta Suomi ei voi vaikuttaa sisäiseen turvallisuuteensa poistamalla suomalaisia väkivaltarikollisia. Suomella ei nimittäin ole moraalista oikeutta sysätä omia ongelmiaan, eli tässä tapauksessa suomalaisia väkivaltarikollisia, muiden maiden kontolle. Lainsäädännössä tämä valtion vastuu omista kansalaisistaan ja heidän teoistaan ilmenee Suomen perustuslain 9 §:ssä. "Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan." Valtiolla on vastuu omista kansalaisistaan ja Suomen perustuslaki estää Suomen valtiota siirtämästä tätä vastuuta muille valtioille.

Vastaavasti samaa periaatetta seuraten millään muulla maalla koko tällä planeetalla ei ole pienintäkään velvollisuutta ottaa vastaan tai kannettavakseen suomalaisten väkivaltarikollisten ongelmaa. Suomalaisia rikollisia ei voi karkoittaa maasta, koska silloin nämä rikolliset menisivät johonkin toiseen maahan ja tämä toinen maa joutuisi ottamaan kantaakseen Suomen valtiolle ehdottomasti ja jakamattomana kuuluvan vastuun. Sama pätee myös toisin päin, sillä Suomella ei ole pienintäkään velvollisuutta kaitsea tai valvoa ulkomaalaisia väkivaltarikollisia, eikä muilla mailla ole minkäänlaista oikeutta olla pitämättä huolta itse omista väkivaltarikollisistaan.

Siinä, että toistuviin väkivaltarikoksiin syyllistyviä ulkomaalaisia ei poisteta Suomesta, ei ole mitään järkeä. Siitä ei ole hyötyä kenellekään muulle kuin näille väkivaltarikollisille itselleen. Väkivaltarikollisten tuleville uhreille ja heidän läheisilleen kyse on kärsimyksestä ja surusta. Muille ulkomaalaisille kyse on siitä, että muutama mätä yksilö pilaa ryhmän mainetta. Suomen valtiolle kyse on resurssi- ja turvallisuusongelmasta. Sellon tapahtumat paljastivat karulla tavalla järjestelmän epäkohtia, mutta kuten yleensä, taaskaan niihin epäkohtiin ei olla puuttumassa, vaikka keinot puuttua ovat jo valmiina Suomen laissa ja niiden käyttäminen ei vaadi mitään muuta kuin yksinkertaisesti päätöksen. Lakeja ei pidä edes muuttaa, vaan niitä tulee ainoastaan noudattaa. Tässä on kyse pelkästään valinnasta, ei mistään sen monimutkaisemmasta.

Turun Sanomien pääkirjoitus 16.12. väittää, että "Rasististen ja niin sanottujen viharikosten määrä on lisääntynyt Suomessa huolestuttavasti." Pääkirjoitus myös vaatii viharikosten määrittelemistä omaksi rikoslajikseen. Perusteena väitteille Turun Sanomat käyttää poliisiammattikorkeakoulun 14.12. julkaisemaa raporttia sen toimittamasta vuosittaisesta rasistisia rikoksia koskevasta tutkimuksestaan - tai oikeammin sisäministeriön tiedotetta raportista. Koska median rooli on Suomessa toimia lähinnä virallisen totuuden puolustajina ja hallitsijoiden sylikoirana sen sijaan, että se harrastaisi tutkivaa journalismia, ei Turun Sanomat ole katsonut aiheelliseksi perehtyä itse raporttiin.

Nimittäin se, ovatko rasistiset rikokset ja viharikokset nousseet, ei ole raportin mukaan mikään itsestäänselvyys, vaan nousuun ovat vaikuttaneet muun muassa tilastointimenetelmien merkittävät muutokset. Vuoden 2008 luku on aikaisempia vuosia suurempi, koska se mittaa paljon suurempaa asiaa kuin aikaisempina vuosina. Tutkimuksen mukaan "vuoden 2008 luvut eivät ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin" ja "tulokset eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia vuosien 2003-2007 rasismiselvityksiin". Suurin muutos tutkimuksen tilastoinnissa on se, että rasististen rikosten sijasta tutkimus käsitteli entistä laajempaa käsitettä "viharikokset". Viharikosten määrän kasvua on mahdotonta sanoa, koska viharikoksia ei ole koskaan aikaisemmin tilastoitu, vaan tilastointi on koskenut pelkästään rasistisia rikoksia.

Se, että rikoksia, joiden motiivina on viha, tapahtuu, on kiistämätön fakta. Raportissa käsitellyistä esimerkkitapauksista voi kuitenkin huomata, miten epämääräisestä asiasta osassa tilastoiduista viharikostapauksista on ollut kyse:

* "Mukana on kahdeksan rikosilmoitusta tappeluista, joissa on ollut mukana romaneita ja joiden yhteydessä on sanottu heihin kohdistuvia herjauksia."
* "Epäiltyjen kerrottiin loukanneen asianomistajan kunniaa kommenteilla, kuten 'perkeleen uskovaiset' ja 'hullut uskovaiset'."
* "Yksi syrjintäilmoitus oli tehty siitä, ettei henkilöä palkattu kirkon töihin sen vuoksi, että hän oli itse eronnut kirkosta."
* "Osassa ilmoituksia poliisi on kirjannut uhrin seksuaalisesta tai sukupuolisesta suuntautumisesta tutkintamuistioon, joka ei tule missään vaiheessa julkiseksi. Näissä ilmoituksissa kyse on voinut olla poliisin omasta epäilyksestä teon syylle."
* "Näkövammaista henkilöä ei ole päästetty ravintolaan opaskoiran kanssa."
* "Taksi ei ole ottanut kyytiinsä pyörätuolia käyttävää miestä."

Vaikka kirkkoon kuulumattomuus syynä sille, että ihmistä ei hyväksytä töihin, on ehdottomasti vastoin syrjintälakia, ei mikään viittaa automaattisesti siihen, että motiivina olisi ollut viha. Jos taas näkövammaista henkilöä ei ole päästetty ravintolaan opaskoiran kanssa, syynä voi olla henkilökunnan tietämättömyys siitä, miten tilanteessa pitäisi toimia, koska erilaiset hygieniasäännökset voivat kieltää eläinten tuomisen ravintolaan. Taas heitot kuten "perkeleen uskovaiset" ja "hullut uskovaiset" eivät välttämättä kerro mitään muusta kuin vitutuksesta, joka on melko normaalia Suomessa. Kaiken kaikkiaan viharikosten määrittely on korostetun epämääräistä, koska Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne erillistä viharikosten luokkaa. Raportissa aiheesta todetaan, että "Viharikosta määritellään useilla eri tahoilla, kuten lainsäädännössä ja eri tieteenaloilla, eikä käsitteestä ole yhtä yhteisesti sovittua määritelmää."

Myöskään rasististen rikosten määrä ei ole juurikaan kavanut, vaikka "[tilastoinnin] hakuehtoja laajentamalla on pyritty löytämään poliisiasian tietojärjestelmästä aikaisempaa kattavammin rasistisia piirteitä sisältäviä rikosepäilyjä." Vuonna 2006 rasistisia rikoksia tuli poliisin tietoon 748. Vuonna 2007 rikoksia tuli poliisin tietoon 698. Vuonna 2008 rikoksia tuli poliisin tietoon 755. Rasististen rikoksien määrä ei siis ole juurikaan kasvanut, vaan se on pyörinyt pienellä heitolla samoissa lukemissa maahanmuuttajien määrän runsaasta kasvusta ja tilastointimenetelmien laajentamisesta huolimatta. Jos tilastointimenetelmien muuttaminen ja muiden kuin suomalaistaustaisten etnisten ryhmien kasvu otetaan huomioon ja vuoden 2008 rasististen rikoksien määrää verrataan vuoden 2006 lukuun, ovat rasistiset rikokset itse asiassa jopa vähentyneet.

Rasismin ja rasististen rikosten vähentyminen ei kuitenkaan sovi yhteen sisäministeriön suunnitelmien kanssa. Sisäministeriön ehdotuksessa sisäisen turvallisuuden toimintaohjelmaksi sisäministeriö toteaa, että poliisille ilmoitettujen rasistisiksi luokiteltujen rikosten lukumäärä on saatava nousuun. Esityksessä sisäministeriö esittää tavoitteeksi nostaa rasistisiksi luokiteltujen rikosten määrää suhteessa poliisiammattikorkeakoulun tutkimukseen vuoden 2006 lähtötasosta vuoteen 2011 mennessä 14 prosenttiyksikköä. Vuoteen 2015 mennessä tavoite on saada määrä nousemaan 29 prosenttiyksikköä. Sen sijaan, että sisäministeriö siis pyrkisi vähentämään rasistisia rikoksia, se nimenomaisesti pyrkii kasvattamaan niistä epäiltyjen määrää vailla yhteyttä reaalimaailman tapahtumiin. Tilastollisen ja oikeudellisen rasismin lisääminen on sisäministeriön tietoinen valinta.

Myöskään muilta osin poliisiammattikorkeakoulun raportti ei tue sen perusteella tehtyjä johtopäätöksiä. Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan Internetissä tapahtuva viharikollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Poliisiammattikorkeakoulun raportti on kuitenkin hänen kanssaan eri mieltä. Raportin mukaan esimerkiksi rasistisissa rikoksissa "harvinaisempia tapahtumapaikkoja ovat edellisvuoden tapaan olleet koulu tai koulualue, julkinen kulkuväline, joku muu asunto ja Internet." Raportin mukaan Internetissä tehtiin ainoastaan 2 prosenttia rasistisista rikoksista. Uskontoon perustuvia viharikoksia Internetissä tapahtui ainoastaan kaksi kappaletta vuonna 2008. Vammaisuuden tai seksuaalisuuden vuoksi tehtyjä viharikoksia Internetissä raportti ei erittele lainkaan. Huolimatta Internetin vähäisestä osallisuudesta viharikoksiin, pyrkii Viljanen käyttämään nimenomaan viharikoksia perusteluna sille, että poliisille ollaan antamassa yhä uusia keinoja valvoa ja hallita Internetiä. Esimerkki tästä on alkuvuodesta tuleva Red Button -järjestelmä, eli tietokoneen ruudulla oleva linkki, jota painamalla poliisille voi vihjata epäilyttävästä materiaalista. Myös marraskuussa työnsä päättänyt oikeusministeriön Rasistiset rikokset -työryhmä tulee esittämään Internetiä koskevien lakien kiristysehdotuksia lähitulevaisuudessa.

Viharikoshysteriassa on kyse klassisesta tavasta hallita hegeliläisen dialektiikan periaatteilla. Ensin hallitsijat luovat tietoisesti ongelman (teesi). Tämän jälkeen media innostuu ongelmasta oman luonteensa vuoksi ja alkaa vaatia ratkaisua ongelmalle (antiteesi). Luonnollisesti hallitsijoilla on valmiina ratkaisu (synteesi), jota hallitsijat eivät olisi koskaan voineet saattaa voimaan ilman alkuperäistä, keinotekoisesti luotua ongelmaa. Sekä ongelma, reaktio siihen että näennäinen ratkaisu johtuvat kaikki samasta lähteestä. Ihmiset saadaan hyväksymään sitä enemmän rajoituksia, hallintaa, valvontaa ja kontrollia, mitä suurempia ongelmia vastaan niillä taistellaan. Sen sijaan, että rasismia pyrittäisiin vähentämään ja ongelma ratkaisemaan, pyritään rasismia lisäämään, jotta valvontaa ja kontrollia voidaan lisätä sen varjolla yhä entisestään. Amerikassa muun muassa omien kansalaisten salakuuntelun mahdollistava Patriot Act meni läpi terroristeilla pelottelun vuoksi. Me emme ole Suomessa vielä samassa pisteessä, mutta käytetyt metodit ovat perimmäiseltä luonteeltaan samanlaisia.

Lisää tietoja aiheesta:
Maahanmuutto ja ministeritason korruptio

Politiikka on harvoin sitä, miltä poliitikot ja media haluavat sen näyttävän. Salaisuudet, valheet ja petolliset mielikuvat ovat arkipäivää politiikassa, ja vaikka päätökset tehdäänkin muodollisesti lakeja ja virallisia menetelmiä noudattaen, ne muotoutuvat usein ihmisiltä salassa epävirallisissa neuvotteluissa ja keskusteluissa. Politiikka perustuu puolitotuuksille ja illuusioille - savulle ja peileille - ja koska poliitikot hyötyvät tästä, heillä ei ole mitään motiivia ryhtyä muuttamaan sitä.

Joka vuosi noin 120 maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä kokoontuu niin kutsuttuun Bilderberg-kokoukseen lukittujen ovien taakse täyteen mediapimentoon aseistettujen vartijoiden taakse puhumaan maailman poliittisesta tulevaisuudesta. Bilderberg-kokousten jäsenillä ei ole lupa kertoa, keitä oli paikalla, tai mitä kokouksessa käsiteltävistä asioista puhuttiin. Kokouksen yksityiskohdista edellytetään jäsenistöltä täyttä vaiteliaisuutta. Ensimmäisen kerran Bilderberg-ryhmä kokoontui 29.-31. päivä toukokuuta vuonna 1954 alankomaalaisessa Hotel de Bilderbergissä, josta ryhmä sai nimensä, ja sittemmin se on kokoontunut säännöllisesti ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Bilderberg-kokousten jäsenet ovat politiikan merkkihenkilöitä, finanssieliittiä, kuninkaallisia sekä vaikutusvaltaisimpien medioiden kermaa. Lyhyesti sanottuna siis aika pirun tärkeäitä jätkiä. Suomesta Bilderberg-ryhmän kokouksiin ovat osallistuneet muun muassa valtiovarainministeri Jyrki Katainen, pääministeri Matti Vanhanen, SDP:n entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma, presidentti Martti Ahtisaari sekä Nokian entinen toimitusjohtaja Jorma Ollila. Muutamia kansainvälisesti merkittäviä Bilderbergin osallistuja ovat olleet EU:n presidentti Herman Van Rompuy, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, pankkiirikeisari David Rockefeller, Britannian entinen pääministeri Tony Blair sekä Hollannin kuningatar Beatrix.

Kevyesti pöljintä Bilderberg-kokouksissa on se, miten vähän media kiinnittää niihin huomiota. Selitystä tälle on haettu siitä, että kokouksissa on mukana paljon vaikutusvaltaista media-alan väkeä. Jos 120 eri maiden Big Brother -kilpailijaa tapaisivat epävirallisesti viikonlopun ajan suljettujen ovien takana jossain päin maailmaa ja mukaan pääsisi Suomesta Aso Alonso, asiasta uutisoitaisiin iltapäivälehtien lööpeissä ja Helsingin Sanomien nettisivuilla vähintään viikon ajan. Samoin kävisi, jos jossain päin maailmaa järjestettäisiin vastaava tapahtuma näyttelijöille, ja Suomesta mukaan pääsisi Jasper Pääkkönen. Kuitenkin kun 120 maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä tapaa suljettujen ovien ja aseistettujen vartijoiden takana, ja mukana on Suomen ministeritason vaikuttajia sekä Nokian pääjohtoa, ei asiasta mainita sanallakaan Suomen suurimmassa sanomalehdessä. Tämä on paradoksaalista. Vaikka itse tapahtumassa ei puhuttaisi kuin säästä ja Pokémoneista, on tapahtuma jo puhtaasti siihen osallistuvien ihmisten aseman ja määrän vuoksi äärimmäisen merkittävä sekä poliittisesti että taloudellisesti.

Viralliselta statukseltaan Bilderberg-ryhmän kokouksissa on kyse epävirallisista tapaamisista, joihin ihmiset tulevat yksityishenkilöinä. Epävirallinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kokouksilla olisi vahvaa todellista merkitystä. Päinvastoin; useilla erilaisilla epävirallisilla kokouksilla voi olla erittäin painava poliittinen merkitys. Suomessa hallitus kokoontuu usein ennen valtioneuvoston yleisistuntoja käsittelemään yleisistunnossa päätettäviä lakiehdotuksia epävirallisesti niin sanotuissa iltakouluissa. Iltakouluilla ei ole virallisesti valtaa tehdä päätöksiä, mutta konsensus, jonka pohjalta päätökset myöhemmin muodollisesti tehdään, muodostuu usein niissä. Bilderberg-ryhmässä on kyse hiukan samanlaisesta asiasta, sillä epävirallisuudestaan huolimatta sillä on huomattavaa vaikutusta maailmanpolitiikan ja globaalin talouselämän muotoutumiseen.

Vuonna 2003 BBC:n toimittajat pääsivät käsiksi Bilderbergin asiakirjoihin. Toimittajat noteerasivat, että Bilderberg oli käsitellyt muun muassa yhteisen rahan luomista Euroopalle. Asiakirjat, joihin toimittajat tutustuivat, olivat todennäköisesti samoja vuoden 1955 Bilderberg-kokouksen asiakirjoja, jotka vuotivat myöhemmin WikiLeaksin kautta Internetiin. Vuotaneiden asiakirjojen yhteenvedossa puhutaan "painavasta tarpeesta tuoda Saksan kansa yhdessä muiden eurooppalaisten kansojen kanssa yhteisen talousalueen alle". Asiakirjat myös hahmottelevat suunnitelmaa "saada aikaiseksi mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman suuri integraatio, lähtien Euroopan yhteisistä markkinoista". Myöhemmin entinen EU-komissaari ja Bilderberg-ryhmän ohjauskomitean pitkäaikainen puheenjohtaja Etienne Davignon vahvisti EUObserverille antamassaan haastattelussa Bilderberg-ryhmän vaikuttaneen euron kehitykseen.

Bilderberg-ryhmän vaiteiliaisuuden ja salailuhalun vuoksi on käytännössä mahdotonta sanoa varmasti, miten suuri ryhmän epävirallinen vaikutusvalta on. Se on kuitenkin riittävää, että tasavallan presidentti Tarja Halonen pitää vaiteiliaisuutta välttämättömänä Suomen presidentti-instituution toimien hoitamiseksi. Teemu Välimäki pyysi vuonna 2007 presidentin kansaliasta Bilderberg-ryhmää koskevia asiakirjoja. Nykyinen tasavallan presidentti Tarja Halonen vastasi asiakirjapyyntöön toteamalla “Presidentti Martti Ahtisaaren pyynnöstä päätän, että pyytämänne asiakirjat ovat presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi salassa pidettäviä. Tämän johdosta asiakirjapyyntöönne ei suostuta.”

Näin sivuhuomiona todettakoon, että jos meikästä tulee joskus presidentti vaikka koko Suomen käytyä äänestämässä kännissä, julistan heti ensimmäisenä toimenani nuo asiakirjat epäsalaiseksi ja julkaisen ne tässä samassa blogissa. Jos ei muuten, niin jo ihan läpän vuoksi. Jos jostain meikän kaverista tulee joskus presidentti, aion lobata sitä vapauttamaan asiakirjat tarjoamalla sille bissen Rokkibaarissa ja laulamalla sille Ramonesin Pet Semataryn. Tarjous on muuten auki myös Tarja Haloselle, että kannattaisi ehkä harkita. Mutta mennäänpä taas asiaan, että ei lähde juttu ihan kokonaan räpylästä.

Epävirallisen poliittisen vaikutusvaltansa lisäksi Bilderberg-ryhmä ei ole myöskään juridisesti täysin ongelmaton. Monissa maissa on lakeja, jotka kieltävät valtion hallituksen edustajia tapaamasta vieraiden valtojen hallituksien jäseniä ilman virallista lupaa, eli epävirallisesti. Yksi tällainen on Yhdysvaltain Logan Act, jonka mukaan liittovaltion asukas ei saa tavata tai käydä neuvotteluja vieraiden valtojen hallituksien tai virkamiesten kanssa ilman Yhdysvaltojen virallista lupaa. Bilderberg-kokouksessa on kyse nimenomaan tästä, eli valtioiden hallituksien jäsenten ja virkamiesten epävirallisesta, ilman minkäänlaista demokraattista tai parlamentaarista valvontaa tapahtuvasta tapaamisesta. Logan Act on kuitenkin melko ympäripyöreää lakitekstiä, eikä sitä ole sovellettu kuin kerran koko liittovaltion historiassa, joten se, mitä laki juridisesti käsittää, on kiinni tulkinnasta ja Yhdysvaltain lainkäyttäjien halukkuudesta soveltaa Logan Actia.

Suomen perustuslain 63 §:n 2 momentin mukaan "Ministerin on viivytyksettä nimitetyksi tultuaan annettava eduskuntaa varten selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta merkittävästä varallisuudestaan sekä sellaisista ministerin virkatoimiin kuulumattomista tehtävistään ja muista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä." Vaikka pykälä käsittelee pääasiallisesti taloudellisia sidonnaisuuksia, on lakitekstin muotoilu yleinen ja se koskee kaikkia sidonnaisuuksia, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa ministerin toimintaa valtioneuvoston jäsenenä. Yleisen kirjoitusasunsa vuoksi pykälä voi tulla kyseeseen myös käsiteltäessä ministerin sidonnaisuuksia esimerkiksi Bilderberg-ryhmään, joka on jo pelkästään osanottajiensa statuksen ja jopa tasavallan presidenttiin ulottuvan painoarvonsa vuoksi erittäin merkittävä vaikutusvaltaisten ihmisten yhteenliittymä. Tämänkin pykälän soveltuvuudesta tapaukseen on kuitenkin mahdoton sanoa tarkasti mitään, ellei esimerkiksi joku elämää hienompi tyyppi, kuten Jyrki Kasvi tai Markku Uusipaavalniemi, päätä ottaa asiakseen kiinnittää tähän seikkaan huomiota eduskunnassa.

Demokratian kannalta on välttämätöntä, että kansalaiset voivat tietää, mitä heidän demokraattisesti valitut päättäjänsä tekevät ja puhuvat. Ainoastaan näin demokraattinen kontrolli voi tapahtua. Bilderberg-ryhmän tapauksessa kansa tietää enemmän siitä, mitä Matti Vanhasen yksityiset tekstiviestit sisältävät kuin siitä, mitä Matti Vanhanen puuhaa 120 muun maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen kanssa ryhmässä, jonka epävirallinen vaikutus ulottuu Euroopan keskuspankin rahajärjestelmästä Suomen tasavallan presidentin tasolle. Bilderberg-ryhmä edustaa kaikkea sitä, mikä on ongelma nykyisessä poliittisessa kulttuurissa. Siinä on kyse päätöksien salaisista alustuksista, hallitsijoiden näkymättömistä neuvotteluista ja epävirallisesta vallasta yli virallisten instituutioiden. Median vähättelevä suhtautuminen 120 maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen kokoukseen ja vastaavasti retosteleva suhtautuminen Big Brotheriin ja tekstiviesteihin taas kertoo siitä, miten media on unohtanut demokratian kannalta välttämättömän asemansa vallan vahtikoirana ja ryhtynyt pseudoinformaatiota tuputtavaksi viihdyttäjäksi. Bilderberg-ryhmä on vastoin demokratiaa ja sen toiminta on meidän päättäjiemme sanktioimaa.

Lopuksi vielä Teemu Välimäen toimittama Jyrki Kataisen haastattelu Turussa 7.12.2009 koskien Bilderberg-ryhmää:

Eilen oli Suomen menetetyn itsenäisyyden muistopäivä, minkä kunniaksi joku sattumanvarainen hippi päätti polttaa Suomen lipun. Erityisen pöljää tempussa oli se, että tämä heppu naamioi itsensä. Koko eleeltä menee suuri osa pointista sillä samalla hetkellä, kun tyyppi ei enää uskaltanut tehdä sitä omilla kasvoillaan. Naamiointi Suomessa, jossa kukaan ei kuitenkaan tule ja kivitä, on lähinnä merkki siitä, että on liian selkärangaton seisomaan mielipiteidensä takana. Itse asiassa naamioituminen on moraalisesti sallittua ainoastaan supersankareille, enkä usko, että tämä lipunpolttaja oli supersankari, koska hän ei sytyttänyt lippua tuleen kuumakatseella. Mutta eipä siinä, kukin tallaa tavallaan.

Poliisin reagointi lipun polttamiseen oli omituinen, sillä lipun epäkunnioittava kohteleminen on kriminalisoitu laissa Suomen lipusta. Joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon. Poliisin tehtävänä taas on valvoa voimassa olevaa oikeutta, joten poliisin olisi pitänyt puuttua siihen, että poliisin valvonnan alla suoritetaan teko, joka on vastoin Suomen lakia. Lain kannalta poliisin olisi pitänyt napata lipunpolttaja, viedä hänet maijaan, kirjoittaa hänelle sakko ja passittaa hänet taas vapauteen astetta nolostuneempana, kokemusta rikkaampana ja ripausta todellisempana kapinallisena.

Vaikka juridisesti onkin selvää, että Suomen lipun polttaminen on kiellettyä ja vastoin lakia, on tärkeää muistaa, että laki ja oikeudenmukaisuus eivät aina kulje käsikkäin. Vaikka lipun polttaminen oli törkeä ja monia ihmisiä loukkaava teko, olisi hyvä miettiä, onko se oikeasti riittävän hyvä syy pitää lipun polttamista kiellettynä. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on väistämättä ristiriidassa sekä sananvapauden, ilmaisunvapauden että omaisuudensuojan kanssa. Jos lipun epäkunnioittava kohtelu on kriminalisoitu, ei ihmisillä ole oikeutta ilmaista kaikkia mielipiteitään, vaikka nämä mielipiteet eivät uhkaisi ketään tai loukkaisi kenenkään kunniaa. Vastaavasti nykyisen lippulain ollessa voimassa ihminen ei saa itse tehdä mitä tahtoo itse ostamallaan palalla kangasta ilman sakon uhkaa.

Ketä lipun polttaminen todellisuudessa vahingoittaa? Keneenkään ei satu, kenenkään henki ei lähde, ja ainoa omaisuusvahinko, joka lipun polttamisesta seuraa, on lipun polttajalle itselleen. Toisin kuin esimerkiksi väkivallassa tai rattijuopumuksessa, lipun kunnioittamisessa on kyse puhtaasti abstrakteista asioista, arvoista ja arvostuksista, eikä sitä voi kieltää sen vuoksi perusteella, että se olisi muille ihmisille vahingollista. Lipun polttaminen ei aiheuta edes samanlaista vahinkoa kuin kunnianloukkaus tai uhkaus. Kunnianloukkauksessa toisesta levitetään perätöntä tietoa, joka on hänen maineelleen vahingollista, ja uhkauksessa konkreettisesti ilmoitetaan aikeista tehdä jotain toiselle vahingollista. Lipun polttaminen puolestaan ei esitä mitään muuta kuin itse lipun polttajan vihan tai inhon niitä asioita kohtaan, joita lippu hänelle henkilökohtaisesti symbolisoi. Kysymys siitä, "ketä" lipun polttaminen vahingoittaa, oli retorinen. Todellisuudessa pitäisi kysyä "mitä" lipun polttaminen vahingoittaa.

Vaikka monella suomalaisella onkin tunneside lippuun, Suomen lippu ei ole todellisuudessa suomalaisuuden symboli. Suomen lippu on eduskunnan päätöksellä asetettu virallinen Suomen valtion symboli. Eduskunta voi muuttaa tätä symbolia milloin ikinä se tahtookaan, ja näin on käynytkin lukuisia kertoja menneisyydessä. Suomen ensimmäinen lippu oli punainen ja sen keskellä oli Suomen leijonavaakuna. Ulkoisesti se ei muistuttanut nykyistä lippua lainkaan. Lippua kuitenkin muutettiin, koska se muistutti väreiltään liikaa Neuvostoliiton lippua, ja muilla Pohjoismailla oli käytössään samanlainen ristilippu. Vuonna 1920 hyväksytty lippu taas erosi nykyisestä Suomen lipusta ristin erilaisella sinisävyllä. Nykyinen Suomen lippu on tullut voimaan vasta toukokuussa 1978. Suomen nykyinen lippu ei siis ole se sama lippu, jonka puolesta veteraanit taistelivat toisessa maailmansodassa. Suomen lippu ole mikään muuttumaton, Suomen henkeen ja suomalaisuuteen ajasta ikuisuuteen samanlaisena kuuluva asia. Suomen lippu on puhtaasti eduskunnan päättämä Suomen virallinen valtiosymboli. Suomen valtio taas ei ole sama asia kuin Suomen maa, vaan se on Suomen maata ja sen rajoja hallitseva julkisen vallan instituutio.

Valtiollisten symbolien häpäisy on pohjimmiltaan aina ilmaisu sitä valtiota vastaan, jota ne symbolit symbolisoivat. Amerikan lippuja poltetaan Lähi-Idässä, koska Lähi-Idässä koetaan, että Amerikka perseilee. Jos valtiollisen symbolin häpäisy on kiellettyä, silloin valtio saa suojaa itseensä kohdistuvalta arvostelulta. Vaikka tämä suoja olisi jollain teoreettisella tasolla hyväksyttyäkin silloin, kun valtio toimii hyvin ja pitää kansalaisistaan hyvää huolta, ei se olisi perusteltua enää siinä vaiheessa, jos valtio ryhtyisi perseilemään. Valtiollisen symbolin epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi tarkoittaa valtion suojaamista tietynlaiselta valtionvastaiselta ilmaisunvapaudelta lain ja rangaistuksen voimalla. Kyse on samasta asiasta kuin jos Maamme-laulun melodialla ei saisi laulaa valtiota pilkkaavia sanoja tai jos Tarja Halosta ei saisi ilkkua, koska presidentti-instituutio on tärkeä suomalaisille.

Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse siitä, että julkinen valta pakottaa rangaistuksen uhalla ihmisiä käyttäytymään tietyllä tavalla ja tuntemaan asiasta, kuten julkinen valta tahtoo heidän tuntevan - tai ainakin esittämään, että he tuntevat siten. Kun lipun kunnioittaminen on laissa määrätty pakko, sitä ei voi enää kunnioittaa vapaaehtoisesti. Vaikka ihminen olisi lukitussa huoneessa mielellään, hän ei ole siellä vapaasti, koska hänellä ei ole vaihtoehtoa toimia toisin. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse samasta asiasta. Jos ihminen kohtelee kunnioittavasti Suomen lippua mielellään ja aidosta kunnioituksesta, hän ei tee sitä vapaasti, koska lain mukaan hänellä ei ole vaihtoehtoja toimia toisin.

Itse arvostan Suomea ja Suomen lippua. Sen vuoksi olen sitä mieltä, että lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on haitallista sekä itse lipun kannalta että lippua kunnioittavien ihmisten kannalta. Lipulle asia merkitsee sitä, että se antaa signaalin, että lippu ei pystyisi omilla ansioillaan ansaitsemaan arvostusta, vaan ihmiset pitää pakottaa kunnioittamaan sitä lain voimalla. Vapaaehtoisesti lippua kunnioittavilta ihmisiltä epäkunnioittavan kohtelun kieltäminen taas vie vapauden pois kunnioittamisesta ja se saattaa heidät samaan tilaan niiden kanssa, jotka eivät kunnioita lippua oikeasti, vaan ainoastaan lain pakosta. Suomen lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on loukkaus sekä itse lippua että niitä kohtaan, jotka kunnioittavat lippua vapaaehtoisesti.

Yritys nimeltään Sandrys Handel kokeilee onneaan ja pyrkii rekisteröimään suositun torrentien etsimiseen tarkoitetun palvelun, The Pirate Bay'n, kuuluisan merirosvolaivalogon. Sandrys Handelin aikomuksena on käyttää logoa hieman muunneltuna myydäkseen USB-massamuisteja. Temppu on luonnollisesti herättänyt perkeleesti huomiota netissä. Tämä oli mahdollisesti Sandrys Handelin tarkoituskin, sillä todennäköisyys, että Sandrys Handel onnistuu rekisteröimään muunnelmansa tavaramerkiksi, on näin nopeasti meikän kännykän laskimen kanssa laskettuna noin yhden suhde Peter Steelen meisselin pituuteen millimetreissä. Paitsi tietysti, jos oikeusjärjestelmä on epärehellinen, mutta kukapa nyt sellaista uskoisi!

Jotta tavaramerkin rekisteröinti voi pitää, on rekisteröitävän tavaramerkin oltava sellainen, että se ei ole jo yleisessä käytössä ja selvästi tunnistettavissa. Tämän vuoksi esimerkiksi rauhanmerkkiä ei voi rekisteröidä. The Pirate Bay'n logo on luonnollisesti ollut miljoonien ihmisten laillisessa käytössä useiden vuosien ajan, eikä se ole uusi juttu käytännössä kenellekään, joka on vähänkään enemmän harrastanut nettiä. Kärjistettynä The Pirate Bay'n laivan rekisteröimistä voi verrata siihen, että joku yrittäisi rekisteröidä tavaramerkikseen pentagrammin. Sandrys Handelin rekisteröimä kuva eroaa The Pirate Bay'n logosta siten, että The Pirate Bay'n nimi on kirjoitettu muotoon "The Piratebay" ja logon väri on hieman erilainen kuin alkuperäisessä.

Koska ihmiset ovat vahingoniloisia, on tämän uutisen seurauksena netissä levinnyt kulovalkean tavoin ilkkuminen siitä, miten yleensä voittajaksi selvinnyt The Pirate Bay sai kerrankin maistaa omaa lääkettään. Suomessa ainakin Aamulehti lähti tähän mukaan. Ainoa toki vaan se, että The Pirate Bay ei saanut maistaa omaa lääkettään, vaan tasan sitä samaa paskaa, jota sille on aikaisemminkin tarjoiltu; jakamisen, tiedon ja informaation rajoittamista oikeudellisin voimakeinoin.

Kuten The Pirate Bay'n filosofiaan kuuluu, The Pirate Bay'n logo on ollut vapaasti kenen tahansa käytössä. Logo on ollut The Pirate Bay'ssä saatavilla useissa erilaisissa skaalattavissa formaateissa, jotta sen käyttö ja jakaminen olisi helpompaa. Ainoa rajoitus on ollut se, että logoa ei saa käyttää siten, että se rajoittaa muiden vastaavaa oikeutta. Logon patentoiminen taas nimenomaan on tätä muiden vastaavan oikeuden rajoittamista, koska tällöin muita logoa käyttäviä vastaan voidaan ryhtyä oikeustoimiin. Asetelmaa voitaisiin verrata siihen, että homonvihaajat alkaisivat käyttää sateenkaarilogoa tunnuksenaan tai konservatiivit alkaisivat käyttää hampunlehteä kieltäessään hampun käyttämistä.

Sandrys Handelin toiminta on nimittäin täysin päinvastaista kuin The Pirate Bay'n toiminta. The Pirate Bay nimenomaan vastustaa nykyisiä jakamista rajoittavia järjestelmiä ja kannattaa vapaata jakamista. Tämän vuoksi se, että vapaasti jaossa ollut kuva rekisteröidään nykyisen vapaalle tiedonjaolle vihamielisen tavaramerkkijärjestelmän alle, on täysin vastoin The Pirate Bay'n ideologiaa. Siinä jokin vapaassa levityksessä ollut otetaan pois vapaasta levityksestä ja laitetaan rajoittavan säännöstelyn alaisuuteen. Kyse ei siis ole siitä, että Sandrys Handel olisi toiminut kuten The Pirate Bay, vaan siitä, että Sandrys Handelin toiminta on 180 astetta suorassa törmäyskurssissa The Pirate Bay'n toiminnan kanssa.

Muutenkin koko tapahtuneessa asiassa ja siihen tulleissa reaktioissa toistuu ymmärrysvirhe, jota ihmiset eivät ole vieläkään kokeneet tarpeelliseksi korjata omassa pienessä mielessään. Tämä ymmärrysvirhe on varastamisen ja kopioinnin onneton sotkeminen keskenään. Varastaminen ei ole sama asia kuin laiton kopiointi. Varastamisessa toiselta otetaan pois jotain ja siirretään se itselle. Kopioinnissa asia X jää toiselle, mutta tästä asiasta luodaan kokonaan uusi, alkuperäisen asian X kanssa identtinen kappale. Varkaudessa vanha asia viedään, kopioinnissa uusi asia luodaan.

Nimenomaan kopioinnin ja varastamisen perustavanlaatuisten erojen vuoksi The Pirate Bay'n Fredrik Neij, Gottfrid Svartholm Warg, Peter Sunde ja Carl Lundström eivät ole koskaan olleet oikeudessa varastamisesta. Koko The Pirate Bay'tä koskenut oikeudenkäynti keskittyi kysymykseen tekijänoikeuslain rikkomuksesta. Varkaus ja tekijänoikeusrikos sekä -rikkomus on kriminalisoitu lainsäädännössä erikseen juuri sen takia, että ne ovat eri asioita, eikä niitä voida rinnastaa toisiinsa. Varkaudella ja tekijänoikeusrikkomuksella ei ole juuri muuta tekemistä toistensa kanssa kuin se, että molemmat ovat nykyisen lainsäädännön kannalta rikoksia. Se, että ei osaa erottaa laitonta kopiointia ja varkautta toisistaan, on käytännössä sama kuin ei ymmärtäisi, että rattijuopumus ja ylinopeus ovat eri asioita.

Järkevä keskustelu tiedostojen jakamisesta, sen moraalisesta oikeutuksesta ja siitä, tuleeko lakia muuttaa ja jos tulee, niin mihin suuntaan sitä tulee muuttaa, ei ole mahdollista ennen kuin ihmiset ymmärtävät, mistä koko asiassa keskustellaan. Jos ihmiset puhuvat tekijänoikeuksien loukkaamisesta varkautena, muuttuu koko keskustelu merkityksettömäksi, sillä se ei enää koske koko sitä asiaa, mistä tiedostojen jakamisessa ja kopioinnissa on kyse. Kun kopiointia väitetään varkaudeksi, ei puhuta asiasta, vaan asian vierestä.

Niin pitkään kuin tekijänoikeuskeskustelu nojaa väärin premisseihin, se ei voi koskaan johtaa mihinkään yhtään sen enempää kuin keskustelu kiljun keittämisen laillisuudesta, jos kiljun keittämistä pidetään ampuma-aserikoksena. Argumentti, jonka lähtökohdat eivät pidä paikkaansa, on yksiselitteisesti virheellinen. Tämän vuoksi kaikki vapaata tiedostojen jakoa vastustavat argumentit, joissa oletetaan kopioinnin olevan varkaus, ovat automaattisesti virheellisiä. Erityisesti vapaan tiedostojen jaon vastustajien olisi hyvä ymmärtää tämä, jotta heidän argumenteillaan olisi jotain painoa.

Suomi ottaa päivittäin askeleen kohti kieroutunutta oligarkiaa, jossa valtio muuttuu lähinnä järjestelmäksi, jonka tarkoituksena on siirtää varallisuutta pois kansalaisilta hallitsevan eliitin ja heidän lähipiirinsä taskuun. Tapa, miten oligarkia pyritään saamaan aikaiseksi, on tuttu. Siihen kuuluu julkisen vallan painostusta, hämäriä sopimuksia ja korruptiota. Kaikki tämä pyritään piilottamaan valheiden alle. Valheet eivät ole kuitenkaan järin hyvä piilopaikka, sillä kun niitä vähän päältä rapsuttaa, paljastuu alta kasa sontaa.

Seuraavassa on pieni ote Kokoomuksen sisäministeri Anne Holmlundin Etelä-Suomen päällystöpäivillä Espoossa pitämästä puheesta; "Turvapaikanhakijoiden määrä on viime vuosina noussut voimakkaasti ja turvapaikkahakemusten käsittelyajat ovat pidentyneet. Turvallisuusviranomaisten kannalta keskeinen haaste on maahanmuuttovastaisuuden vähentäminen ja rasismirikosten ennaltaehkäisy."

Maahanmuutto on poliittisten päättäjien tekemä tietoinen valinta. Maahanmuuttaja on ihminen, joka on tullut maahan. Sana "maahanmuuttovastaisuuden" on tämän vuoksi äärimmäisen olennainen. Maahanmuuttovastaisuus ei nimittäin eroa esimerkiksi "ydinvoimavastaisuudesta" tai "veronkorotusvastaisuudesta". Ministeri Holmlund kehottaa puheessaan viranomaisia eksplisiittisesti toimimaan hallituksen ajaman politiikan vastustuksen vähentämiseksi. Asiaa ei edes yritetä peitellä tai kierrellä puhumalla "maahanmuuttajavastaisuudesta", vaan Holmlund toteaa yksiselitteisesti asiassa olevan kyse maahanmuuton vastaisuudesta. Ihmisten mielipiteiden kaitseminen ei luonnollisestikaan kuulu poliisien toimenkuvaan, mutta tämä ei Anne Holmlundia estä.

Nykyisessä humanitaarisen maahanmuuton politiikassa ei ole todellisuudessa kyse hädänalaisten auttamisesta, minkä voi huomata yksinkertaisella laskutoimituksella. Sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtajan Sirkku Päivärinteen mukaan yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikka maksaa valtiolle noin 57 000 euroa. Kirkon ulkomaanavun mukaan yhden kehitysmaalaisen lukutaito maksaa 100 euroa. Yhden turvapaikan hinnalla voidaan siis opettaa 570 ihmistä lukemaan. Lukutaito kestää läpi koko elämän, mutta turvapaikka ainoastaan yhden vuoden. Lukutaito myös auttaa suoraan maata, jossa ihmiset kärsivät. Maahanmuutto tuosta maasta pois ei.

Unicefin mukaan poliorokote maksaa 1,3 euroa kymmentä lasta kohti. Yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikan kustannuksilla saadaan siis 438 460 lasta rokotettua poliota vastaan. Tuhkarokkoa vastaan samalla rahalla saadaan rokotettua 285 000 lasta. Puhtaasti hinnan ja hyödyn suhteita vertailemalla huomaa, että humanitaarinen maahanmuutto on äärimmäisen kustannustehoton tapa auttaa yhtään ketään, ja että samalla rahalla voidaan saada aikaiseksi paljon enemmän hyvää kuin nykyisillä metodeilla.

Tästä herää luonnollisesti kysymys, että minkä vuoksi koko humanitaarista maahanmuuttoa sitten ylipäätään harrastetaan, kun se ei tosiasiallisesti juurikaan auta ihmisiä. Jos ei ole varma, miksi jotain tehdään, on hyvä katsoa, ketkä siitä hyötyvät. MTV3:n mukaan Anne Holmlundilla oli vuoden 2008 helmikuussa yli 700 000 euroa velkaa. Jopa ministerin palkkatasoon verrattuna tämä on erittäin paljon. Ministeri Holmlundin veli on kiinteistöyrittäjä Ilkka Holmlund. Satakunnan kansa uutisoi viime huhtikuussa, miten Ilkka Holmlundin sijoittajaryhmä pyrkii perustamaan yhden Suomen suurimmista vastaanottokeskuksista Harjavaltaan lähelle Satakuntaa.

Vastaanottokeskukset ovat tuottavaa bisnestä. Valtio maksaa vastaanottokeskuksista koituvat kulut. Yksityiset kiinteistönomistajat, jotka vuokraavat kiinteistöjään vastaanottokeskuksiksi, ovat käytännössä vailla minkäänlaista pelkoa bisneksensä loppumisesta niin pitkään kuin Suomeen tulee lisää maahanmuuttajia, joilla on tarvetta vastaanottokeskuksille. Vastaanottokeskuksen pyörittäminen on liiketoimintaa, josta ei seuraa sen harjoittajalle minkäänlaisia riskejä niin pitkään kuin poliitikot harjoittavat nykyisenkaltaista maahanmuuttopolitiikkaa.

"Valtion varat" on itsessään harhaanjohtava termi. Valtion rahoissa on todellisuudessa kyse valtion kansalaisten verovaroista, joita kerätään valtion kansalaisten etujen ajamiseksi. Tämä merkitsee sitä, että valtio ei todellisuudessa käytä omia rahojaan, vaan veronmaksajien rahoja. Kun valtio vuokraa yksityiseltä kiinteistönomistajalta kiinteistön vastaanottokeskusta varten, se tekee tämän veronmaksajien rahoilla. Se, että Anne Holmlund kehottaa poliisia toimiin maahanmuuttovastaisten mielipiteiden kitkemiseksi, merkitsee sitä, että hän kehottaa poliisia toimiin kitkeäkseen vastustusta politiikalle, jonka vuoksi valtio siirtää hänen veljensä omistamalle yritykselle satoja tuhansia euroja veronmaksajien rahoja vuosittain. Joskus hyvä veli -järjestelyt ovat kirjaimellisia.

Nykyinen poliittinen ilmapiiri on se, että käytännössä vähintään kerran viikossa paljastuu jotain uutta korruptioon viittaavaa. Tästä huolimatta joillakin ihmisillä elää usko, että kun poliitikot väittävät tahtovansa auttaa ihmisiä, poliitikot myös toimivat puheidensa mukaisesti. Yleensä poliitikot eivät kuitenkaan tee näin, vaan kyse on lähinnä retoriikasta - sanoista ja kuumasta ilmasta. Se, että ihmiset uskovat poliitikkoja, ei ole varsinaisesti ihmisten vika, koska suuri osa ihmisistä on sen verran hyviä tyyppejä, että lähimmäisten auttaminen tuntuu heistä luonnolliselta ja normaalilta ajatukselta. Valtaan kuitenkin sisältyy se piirre, että se korruptoi, ja mitä vähemmän sitä valvotaan, sitä likaisemmaksi peli menee.

Osoitteessa http://www.adressit.com/kansalaisuuslaki voi käydä täyttämässä adressin, jossa vaaditaan kansanäänestystä tuloillaan olevasta kansalaisuuslaista. Kuten nykyään on tapana, tätäkään kansalaisuuslakia ei ole erityisen paljoa käsitelty mediassa, eikä valtio ole juuri tiedottanut siitä. Kysymyksessä on vanhaa kunnon salakähmäistä lainvalmistelua, josta ei juuri kansan kanssa neuvotella.

Päättäjien mielestä demokratia nimittäin toteutuu ainoastaan kerran neljässä vuodessa. Heille kyse ei ole kansanvallasta, vaan muodollisesta rituaalista, jossa jumalan suoma ote vallasta vahvistetaan rahvaalle esitettävässä näytelmässä, jossa on tarjolla leipää ja sirkushuveja. Vaaleissa vallanpitäjät maalaavat itsestään hyviksiä ja toisista pahiksia ja esittävät käsityksiä asioista, joista he eivät tiedä, ja lupauksia, joita he eivät aiokaan pitää. Henkilövaaleissa kansalla ei ole mahdollisuutta lausua mielipidettään mistään, mitä päättäjät eivät itse ota osaksi keskustelua.

Ydinongelma uudessa laissa on kansalaisuuteen vaadittavien kielitaitovaatimusten laskeminen. Vaatimusten laskeminen tulee väistämättä myös laskemaan tosiasiallista kielitaitoa, mikä puolestaan tulee väistämättä aiheuttamaan entistä enemmän sopeutumisongelmia. Jo tällä hetkellä kielitaito on merkittävä ongelma, sillä jopa osa Suomessa syntyneistä maahanmuuttajaperheiden lapsista ei osaa kouluiässä suomea tai ruotsia. Suomessa on siis jo nyt Suomen kansalaisten vähemmistö, joka ei osaa kumpaakaan synnyinmaansa kielistä. Kieli on äärimmäisen tärkeää maassa pärjäämiselle, eikä sen osaamisesta tule tinkiä.

Harva asia on kansakunnan kannalta yhtä olennainen kuin se, kenellä ylipäätään on oikeus saada kansalaisuus. Kansalaisuus ja sen myöntäminen on YK:n vahvistaman kansallisen itsemääräämisoikeuden perusta ja jakamaton ydin. Siinä on kyse siitä, ketkä kuuluvat mainitun autonomian piiriin ja mitä tällä autonomialla ylipäätään tarkoitetaan. Nykyisenkaltaisessa "edustuksellisessa" demokratiassa tämä päätös ei kuulu kansalaisille, vaan ministeriöille ja niissä työskenteleville virkamiehille, jotka erilaiset lait tosiasiallisesti valmistelevat.

Vaikka Suomen perustuslaki ei annakaan mahdollisuutta järjestää sitovia kansanäänestyksiä, vaan ainoastaan neuvoa-antavia sellaisia, ei edes sitova kansanäänestys ole juridisesti mahdottomuus. Eduskunta voisi teoriassa säätää tiettyä asiaa koskevasta kansanäänestyksestä lain, joka säädettäisiin perustuslain säätämisjärjestyksessä poikkeuslakina. Todennäköisesti näin ei tule käymään, mutta jo pelkästään se, että kansa tiedostaa, että valta on todellisuudessa heillä ja vain heillä, on ajamisen arvoinen asia. Myös päättäjien on ymmärrettävä, että heillä ei ole lainkaan todellista valtaa, vaan heidän valtansa on puhtaasti illuusio. Tämän vuoksi toivon, että mahdollisimman moni allekirjoittaa adressin.

Olin pari päivää poissa ja IRC-Galleria on muuttunut Facebookin ja II2:n epäpyhäksi sekasikiöksi. Se, kenen nerokas idea tämä oli, ilmoittautukoon, jotta voin kertoa, että nyt taisi mennä "vähän" pieleen, eli mopo sujahti käsistä viitonen silmässä suoraan ojaan.

Eihän täältä enää edes näe kuvia. Ensin IRC-Galleriasta poistettiin IRC ja nyt poistettiin myös Galleria. Ainoa relevantti kohta IRC-Gallerian nimessä on enää yhdysviiva.

Hienosti tehty, pojat.