IRC-Galleria

[Alkuperäinen teksti viitteineen; http://keronen.blogspot.com/2009/06/yliopistolaki-aanestyksesta-poissa.html ]

Tiedättekö, mikä on Suomen harvoja työpaikkoja, joissa ei tarvitse tehdä töitä, mutta joista saa nostettua pyöreät 6000 euroa per kuukausi?
Eduskunta.

Äänestykset uudesta yliopistolaista saatiin päätökseen. Tämän yhden lakiehdotuksen tiimoilta käytiin yli kymmenen äänestystä ja aikaa koko hommaan meni yli viisi tuntia. Äänestyksistä oli poissa 70 kansanedustajaa, mikä olisi poikkeuksellisen paljon jopa äänestyksissä, joissa eduskunta toimisi lähinnä kumileimasimena jollekin pienelle ja vittumaisuudestaan huolimatta pääasiassa merkityksettömälle EU:n mansikkadirektiiville, joka määrää marjamehujen oikeaoppisista punasävyistä.

Yliopistolaki luonnollisestikin on tärkeämpi asia kuin EU:n läpällä asettamat direktiivit, jotka määrittelevät jotain pellen punaisen nokan maksimikokoa, särökitaran maksimivolyymiä tai muuta yhtä fiksua ja olennaista. Ensinnäkin yliopistolaki järjestelee Suomen korkeakoulujärjestelmää monelta osin radikaalisti uusiksi, ja toiseksi koko lakiehdotus on erittäin kiistelty. Suomen etevimmät oikeusoppineet ovat tuominneet yliopistolain perustuslain vastaisena, joten kyse ei ole mistään yksinkertaisesta rutiiniäänestyksestä, vaan asiasta, joka ulottuu koko Suomen oikeusjärjestyksen ytimeen. Yliopistolaki ei siis vaikuta pelkästään yliopistoihin, vaan myös koko hallintakoneiston suhtautumiseen Suomen perustuslakiin. Perustuslakia puolestaan on sitä helpompi rikkoa, mitä useammin sitä rikotaan. Jos perustuslain yli voidaan kävellä yhdessä asiassa, mikään ei sano, että niin ei voitaisi tehdä toisessakin asiassa.

Viimeksi vastaavanlainen tilanne oli eduskunnan äänestäessä yleisestä urkintalaista, eli Lex Nokiasta. Oikeusoppineet sanoivat myös Lex Nokiasta, että se on vastoin Suomen perustuslakia. Tästä huolimatta eduskunta veti lain läpi ilman suurempia ongelmia, ja juuri kuten nyt yliopistolain kanssa, myös Lex Nokiasta äänestäessä harva kansanedustaja oli jaksanut vaivautua paikalle määräämään hallintoalamaisten kohtalosta. Lex Nokiasta äänestäessä poissa oli 47 kansanedustajaa, eli noin joka neljäs.

Kansanedustajan pohjapalkka on 5860 euroa kuussa plus erilaiset lisät, joita maksetaan esimerkiksi valiokuntien puheenjohtajille. 12 vuotta kansanedustajana toimineen pohjapalkka on 6300 euroa kuukaudessa. Koska pyöreät 6000 euroa on aivan vitusti rahaa, on tärkeää, että se raha myös ansaitaan. Kansanedustajalla ansaitseminen tapahtuu tekemällä töitä, ja merkittävin kaikista kansanedustajan tehtävistä on päättää erilaisista laeista istumalla eduskunnassa ja painamalla nappia. Ne kansanedustajat, jotka eivät tätä tee, jättävät työnsä kannalta olennaisimman tehtävän hoitamatta.

Seuraavassa on lista kaikista niistä kansanedustajista, jotka olivat poissa yliopistolaista päätettäessä. Lista perustuu viimeiseen yliopistolakia koskeneeseen äänestykseen, jolloin 70 kansanedustajaa, eli 35%, oli katsonut parhaaksi olla aivan muualla kuin tekemässä töitä. Aikaisemmissa äänestysvaiheissa poissaolleiden lukumäärä vaihteli hiukan tuosta 70, mikä johtuu oletettavasti siitä, että osa päättäjistä jaksoi olla mukana aluksi, mutta kesken istunnon heillä loppui keskittyminen ja he menivät työhuoneisiinsa pelaamaan Nintendo Wiillä Castlevaniaa.

Keskusta:
Ahonen Esko
Alatalo Mikko
Anttila Sirkka-Liisa
Autio Risto
Hautala Lasse
Hyssälä Liisa
Kaikkonen Antti
Karjula Kyösti
Kiviniemi Mari
Korkeaoja Juha
Lehtomäki Paula
Mieto Juha
Reijonen Eero
Salovaara Pertti
Uusipaavalniemi Markku
Vanhanen Matti
Vehkaperä Mirja
Vehviläinen Anu
Väyrynen Paavo

Kokoomus:
Akaan-Penttilä Eero
Asko-Seljavaara Sirpa
Nepponen Olli
Hakola Juha
Holmlund Anne
Häkämies Jyri
Katainen Jyrki
Laxell Jouko
Lehti Eero
Lindén Suvi
Perkiö Sanna
Pihlajaniemi Petri
Rajala Lyly
Risikko Paula
Sarkomaa Sari
Sasi Kimmo
Tiura Marja
Toivakka Lenita
Ukkola Tuulikki
Vapaavuori Jan

SDP:
Gustafsson Jukka
Guzenina-Richardson Maria
Heinäluoma Eero
Huovinen Susanna
Hurskainen Sinikka
Kalliomäki Antti
Kantola Ilkka
Kiljunen Kimmo
Koskinen Marjaana
Kuusisto Merja
Lipponen Päivi
Paatero Sirpa
Söderman Jacob
Tabermann Tommy
Taimela Katja
Urpilainen Jutta
Viitanen Pia
Vuolanne Antti

Kristillisdemokraatit:
Tallqvist Tarja

Vihreät:
Brax Tuija
Ojansuu Kirsi
Sinnemäki Anni
Sumuvuori Johanna

Vasemmistoliitto:
Kauppila Matti
Korhonen Martti
Tennilä Esko-Juhani

RKP:
Wideroos Ulla-Maj

Perussuomalaiset:
Soini Timo
Virtanen Pertti
Vistbacka Raimo

Internet on siisti, koska Internet ei unohda.

Olen kääntänyt irlantilaisen dokumenttielokuvan The End of Nations suomeksi. The End of Nations käsittelee pääasiassa Euroopan unionia ja Lissabonin sopimusta, eli EU:n perustuslakia, sekä sitä, miten Lissabonin sopimus muuttaa Euroopan unionin liittovaltioksi. Dokumentissa käydään läpi EU:n seurauksia muun muassa rikoslakiin ja maahanmuuttoon, sekä jatkuvasti syventyvän integraation lopullista merkitystä. Elokuva sisältää haastatteluja europarlamentaarikoilta sekä EU-oikeuden tutkijoilta, ja siinä selitetään ansiokkaasti muun muassa mitä Euroopan komissio tekee, ja miten ns. "kvalifioitu määräenemmistöäänestys" toimii. Elokuvassa sivutaan myös randomilla Uutta maailmanjärjestystä ja siinä käsitellään sitä, miten monet EU:n perinteisistä jäsenvaltioista ovat entisiä suurvaltoja, ja miten suurvaltaunelma elää Euroopassa. Elokuvassa on luonnollisesti omat puutteensa, mutta suosittelen sitä erittäin lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet EU:sta, Lissabonin sopimuksesta tai maailman nykyisestä tilasta, riippumatta suhtautumisesta EU:hun.

Tekstitetty elokuva on nähtävissä YouTubessa, ja siitä löytyy myös torrent The Pirate Bay'stä. Elokuva on jaossa täysin laillisesti ja tekijöiden luvan kanssa, ja sitä saa polttaa DVD:lle, näyttää ja levittää edelleen ilman mitään ongelmia.

Linkit elokuvan YouTube-versioon ja lisätietoja elokuvasta:
http://keronen.blogspot.com/2009/05/end-of-nations-suomeksi-kaannetty.html

Elokuvan torrent-tiedosto:
http://thepiratebay.org/torrent/4917600/The_End_of_Nations_%5BFIN-SUB%5D.avi

Suomi ei ole länsimainen oikeusvaltio. Helsingin Sanomat uutisoi Suomen saaneen viime vuosina enemmän ihmisoikeusrikkomuksia kuin kaikilla muilla pohjoismailla yhteensä. 15 vuoden aikana Suomi on saanut 74 langettavaa päätöstä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Jos otetaan huomioon Suomen väkiluku, on tulos entistä murskaavampi. Jo pelkästään Ruotsissa on melkein puolet enemmän asukkaita kuin Suomessa, mutta siitä huolimatta Suomi on tehnyt enemmän ihmisoikeusrikkomuksia kuin Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti yhteensä.

Suuri osa Suomen saamista ihmisoikeusrikkomuksista liittyy ylipitkiin käsittelyaikoihin, mutta ne eivät tietenkään ole ainoa tapa, jolla Suomi kunnostautuu neuvostoliittoilussa. Ainoastaan seitsemän 47:tä Euroopan neuvoston jäsenvaltiosta on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta enemmän tuomioita sananvapauden rikkomisesta kuin Suomi. Sananvapauden rutiininomaisen rikkomisen lisäksi Suomi säätää toistuvasti lakeja, jotka maan korkeimmat oikeusoppineet tuomitsevat perustuslain vastaisiksi; tästä viime aikaisina esimerkkeinä Lex Nokia ja uusi yliopistolaki.

Ongelma ei tietenkään ole siinä, ettäkö Suomen lait olisivat jotenkin puutteellisia. Jos niitä lakeja kunnioitettaisiin, Suomi ei rikkoisi ihmisoikeuksia. Ongelma on siinä, että ihmiset elävät illuusiossa, että koska kaikki heidän välittömässä lähipiirissään näyttää olevan hyvin, asiat ovat myös todellisuudessa hyvin. Euroopan lähihistoria tarjoaa tästä harhasta kärjistetyn ja erittäin yksiselitteisen esimerkin; Natsi-Saksa.

Elämä Hitlerin ajan Saksassa ei ollut keskimääräiselle, tavanomaiselle saksalaiselle gestapoa, keskitysleirejä ja mielipidevankeutta. Hitlerin ajan Saksassa oli glamouria hohkavia elokuvatähtiä ja ulkomaan kansalaiset kävivät lomailemassa Saksassa idyllisillä rantalomilla pelailemassa golfia ja Diablo II:tä. Hitlerin ajan Saksa ei näyttänyt tavallisen kansalaisen silmissä painajaismaiselta Helvetin esikartanolta, jossa kaikki Danten kuvailemat infernon hirveydet kävivät toteen ja jossa juutalaiset paloivat rovioilla ympäri katuja. Monelle saksalaiselle Natsi-Saksa oli hyvinvointivaltio.

Tästä huolimatta Natsi-Saksa nakkasi ihmisiä vankilaan mielipiteiden vuoksi, urkki kansalaisiaan välittämättä heidän yksityisyydestään ja loukkasi omien kansalaistensa perimmäisiä oikeuksia. Nämä teot eivät vain yksinkertaisesti kiinnostaneet tavanomaista saksalaista, koska tavanomaisesta saksalaisesta tuntui siltä, että niillä ei ole käytännössä mitään merkitystä hänen elämänsä kannalta, tai että loukkausten uhrit ovat ansainneet sen. Harva sakasalainen oli edes perillä siitä, mitä kaikkea Saksan valtio todellisuudessa puuhaili. Saksalaiset eivät olleet pahoja ihmisiä, koska he antoivat natsivallan tapahtua; he olivat ainoastaan passiivisia.

Vastaava ilmiö on tapahtumassa Suomessa. Kun Suomessa puhuttiin sormenjälkien keräämisestä kaikilta kansalaisilta, puolusteltiin sitä hokemalla, että rehellisellä kansalaisella ei ole mitään pelättävää. Puolestaan syyttömänä Internet-sensuurin kohteeksi joutuneet tahot ovat pelkästään valitettavia yksittäistapauksia. Sananvapauden ollessa kyse taas puhutaan "sananvapauden käyttäjän vastuusta", mutta unohdetaan samalla, että aikuisten ihmisten maailmassa myös kuulijalla on vastuu. Ihmiset eivät vaadi ihmisoikeuksien kunnioittamista, koska niitä vastaan rikkominen ei kohdistu ihmisiin itseensä, eivätkä ihmiset ymmärrä, mistä ihmisoikeuksissa todellisuudessa on kyse.

Oikeusrealismi on oikeudellinen teoria, jonka mukaan oikeus ei ole mitään muuta kuin se, minkälaisena se toteutuu. Lait, säännökset ja niin edelleen eivät merkitse yhtään sen enempää kuin miten paljon niitä ollaan valmiita noudattamaan. Jos viranomaiset, lainsäätäjät ja tuomioistuimet eivät noudata lakeja, silloin lait eivät ole mitään muuta kuin sanoja paperilla, eivätkä sanat pysty muuttamaan todellisuutta mihinkään suuntaan. Mikäli mikään taho ei rankaise lakien rikkomisesta, silloin viranomaisilla, lainsäätäjillä ja tuomioistuimilla ei ole mitään pakottavaa syytä noudattaa lakeja.

Ihmisoikeudet eivät eroa muista laeista yhtään millään mystisellä ja syvällisellä tavalla. Ihmisoikeudet merkitsevät yhtään mitään ainoastaan niin pitkälle kuin valtiot ja muut tahot ovat valmiita noudattamaan niitä. Parhaimmillaan ihmisoikeudet ovat jaloja julistuksia, jotka pukevat sanoiksi osan siitä hyvästä, jonka jokainen ihminen ansaitsee puhtaasti ihmisyytensä perusteella. Pahimmillaan ihmisoikeudet ovat vain tyhjää sanahelinää vailla mitään suurempaa arvoa kuin mitä on sillä paperilla, johon lakiteksti on painettu.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei voi suojella ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia. Jos tuomioistuin toteaa valtion rikkoneen ihmisoikeuksia vastaan, voi se ainoastaan torua valtiota ja tuomita tämän maksamaan rahallisia korvauksia ihmisoikeusrikkomuksen uhrille. Tuomioistuin ei voi millään tavalla varmistaa, että valtio ei ryhtyisi välittömästi tuomion jälkeen rikkomaan prikulleen samoja ihmisoikeuksia vastaan prikulleen samalla tavalla. Tuomioistuin voi ainoastaan paheksua ja tuomita hyvityksiin, mutta sillä ei ole mitään todellista valtaa puuttua loukkauksien perimmäisiin syihin, eikä se voi varmistaa oikeuksien toteutumista tulevaisuudessa.

Jos ihmisoikeuksia ei kunnioiteta, silloin ihmisoikeuksia ei ole olemassa. Valtiot eivät kunnioita ihmisten oikeuksia siksi, että valtioilla olisi jokin ihmisiä suurempi, messiaanisempi ja jalompi moraalikäsitys. Valtiot kunnioittavat ihmisten oikeuksia ainoastaan, jos niiden on pakko. Jos ihmiset eivät aktiivisesti vaadi oikeuksiensa kunnioittamista, silloin valtiolla ei ole yhtään mitään todellista velvollisuutta kunnioittaa niitä. Vain ja ainoastaan ihmiset voivat vaikuttaa siihen, rikotaanko ihmisoikeuksia vai ei.

Tähän loppuun sopisinkin sattumanvarainen lainaus Nietzscheltä;
"Ihminen ei ole aina urhoollinen, ja väsyneenä voi meikäläinen joskus valittaa tällä tavalla."
- Iloinen tiede, s.169

Lisää tietoa:
Jukka Hankamäki - Sensuurin Suomi [ 1 ]
Katja Boxberg, Taneli Heikka - Lumedemokratia [ 1 ]

[ Alkuperäinen teksti lähdeviitteinen löytyy osoitteesta http://keronen.blogspot.com/2009/05/ihmisoikeuksia-ei-ole-olemassa.html ]

Perussuomalaiset nuoret järjestää Turun pääkirjaston Studiossa 2.5. EU-kriittisen tapahtuman. Tapahtumassa käydään läpi muutamia EU:n perusasioita, joita ihmisille ei yleensä kerrota mediassa, minkä jälkeen tapahtumassa näytetään irlantilaisten valveutuneiden kansalaisten tekemä Lissabonin sopimuksesta kertova dokumenttielokuva The End of Nations.

Tilaisuudessa ovat äänessä myös eurovaaliehdokkaat Vesa-Matti Saarakkala, Sampo Terho ja Lauri Heikkilä. Tapahtumaan on kokonaan ilmainen ja tapahtumaan kuuluu kahvitarjoilu.

Tapahtuma alkaa kello 12 ja elokuva alkaa noin 12:30. Elokuva kestää noin 1,5 tuntia ja siinä on suomenkieliset tekstitykset. Olen henkilökohtaisesti kääntänyt elokuvan ja tehnyt tekstitykset, joten tekstitysten laatu on aivan järkyttävän surkea, sillä kuulun perussuomalaisiin ja olen sen vuoksi sekä a) juntti että b) kielitaidoton.

Tervetuloa!

Olen saanut viime aikoina kuulla melko monelta taholta teorioita niin kutsutuista "reptiliaaneista". Nämä reptiliaanit ovat kuulema liskomaisia avaruusolentoja, jotka pystyvät muuttamaan muotoa ja jotka punovat salaliittoa hallitakseen maailmaa. Teorioiden mukaan monet korkeilla ja näkyvillä paikoilla olevista poliitikoista, liikemiehistä ja muusta eliitistä ovat oikeasti reptiliaaneja, jotka ainoastaan esittävät olevansa ihmisiä.

Skeptisenä luonteena olin tietysti epäileväinen näiden reptiliaanien ja teorioiden suhteen, enkä oikein pitänyt niitä minään muuna kuin salaliittohaihatteluna ja hihhulointina. Eilen sain kuitenkin sähköpostiini hyvin luotettavalta lähteeltä autenttisen valokuvan, joka todistaa aukottomasti, että reptiliaaneja todellakin on olemassa, ja yksi näistä lisko-olennoista on kukas muukaan kuin oma ulkoministerimme Alexander Stubb.

Ymmärrän, jos tämä on joillekin vaikea niellä, sillä minullekin oli. Siitä huolimatta todisteet puhuvat puolestaan.

[ Alkuperäinen teksti lähteineen => http://keronen.blogspot.com/2009/04/eu-aikoo-muuttaa-internetin.html
Aiheesta myös täällä => http://www.blackouteurope.eu/ ]

Euroopan parlamentti äänestää 5.5. joukosta direktiivejä, jotka kulkevat nimellä "Telecoms Package". Käytännössä se, mitä Telecoms Package tekee, on koko Internetin luonteen muuttaminen fundamentaalisesti. Voimaantullessaan direktiivit aiheuttavat sen, että vapaiden Internet-yhteyksien sijasta ihmisille tarjotaan niin sanottuja "kuluttajan käyttövalintamahdollisuuksia", jotka merkitsevät käytännössä samaa kuin televisioihin myytävät kanavapaketit. Internetin käyttäjät eivät siis itse saa valita, mitä sivuja he käyttävät, vaan he voivat ainoastaan valita valmiista kokoelmista heille ennakkoon päätetyistä sivuista. Direktiiviroskaa kaupataan esittämällä, että se lisää käyttäjien mahdollisuuksia tehdä valintoja Internetin suhteen. Tämä johtuu siitä, että Euroopan unioni tykkää myydä päättäjille ja kansalaisille Neuvostoliittoa esittämällä, että se on Amerikka.

Olennaisin direktiivipaketin aiheuttama muutos on Internetin muuttaminen televisioksi, mutta sen lisäksi direktiivipaketti sisältää muita, pienempiä muutoksia, joita kaupataan samalla umpiruttuisella EU-retoriikalla vapaista markkinoista ja talousyhteistyöstä. Direktiivipaketti muun muassa sisältää direktiivejä, jotka antavat viranomaisille ja palveluntarjoajille oikeuksia vaatia itselleen tietoa siitä, miten informaatio liikkuu Internetissä. Direktiivipaketti myös pitää sisällään Ranskassa torpatun "kolmesta poikki"-nettiyhteyden katkaisemisdirektiivin pan-eurooppalaisen version. Jo pelkästään direktiivipaketin "pienemmistä pahoista" voisi kirjoittaa muutaman kirjan, mutta ne asiat, joihin direktiivipaketti kipeiten iskee, ovat demokratia, ekonomia ja ihmisoikeudet, eli asiat, joiden saralla EU ei ole ennenkään juuri loistanut.

Demokratian kannalta Telecoms Packagen suurin ongelma on se, että palveluntarjoajat, joilla ei ole minkäänlaista vastuuta mihinkään suuntaan, päättävät mitä kansalaiset saavat Internetistä lukea, seurata tai tutkia. Todennäköisesti kanavapaketteihin tulee kuulumaan suuria medioita, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomat, mutta puolestaan pienten medioiden pääsy kanavapaketteihin on huomattavasti epävarmempaa. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että ihmiset saavat tietää asioista pelkästään sen, mitä suuret mediat päättävät heille kertoa. Internetin tarjoama mahdollisuus hakea nimenomaan sitä tietoa, mitä kukainenkin itse tahtoo, särkyy Telecoms Packagen myötä. Demokratiaan olennaisesti kuuluva kriittisyys ja avoimuus, jota Internet on tarjonnut, vaihtuu direktiivipaketin myötä äärimmäisen tehokkaaksi propagandakoneeksi.

Telecoms Package ei vaikuta ainoastaan yksityisten kansalaisten Internetin käyttöön, vaan myös yritykset kärsivät siitä. Yritykset ovat kasvavissa määrin riippuvaisia Internetistä ja Internetin käytöstä, joten Internetin rampauttaminen voi olla yrityksestä riippuen kuolettava yrityksen ekonomialle. Tämän vuoksi muun muassa Internetin ja tietotekniikan suuryritysten perustama The VON Coalition, johon kuuluvat esimerkiksi iBasis, Google, Microsoft, Skype ja niin edelleen, on arvostellut direktiivipakettia siitä, miten se halvaannuttaa rehellistä kilpailua ja haittaa teknologian kehittymistä.

Jos yrityksen sivuja ei ole valmiiksi räätälöidyissä kanavapaketeissa, eivät käyttäjät pysty käyttämään yrityksen palveluja missään muodossa, tai edes ylipäätään havaitsemaan, että yritys on olemassa Internetissä. Vastaavasti esimerkiksi raaka-ainetta etsivä yritys ei voi tutkia kattavasti kaikkia potentiaalisia raaka-aineen tuottajia, sillä yritys näkee ainoastaan ne sivut, jotka yrityksen kanavapakettiin on annettu. Internetissä mainostaminen ei riipu enää mainostajasta ja mainoksen näkijästä, vaan direktiivipaketin myötä väliin syntyy byrokratiaa tai korpotokratiaa.

Kolmas Telecoms Bullshitin ongelma liittyy molempiin ylläolleista. Nimittäin direktiivipaketti on vastoin Euroopan unionin omia perusoikeuksia, mikä käytännössä merkitsee EU:n perusoikeuskirjan artikloja 7, 8, 11 ja 16. Artiklat 7 ja 8 liittyvät Telecoms-direktiivipaketin kohtiin, jotka antavat viranomaisille ja palveluntarjoajille oikeuden vaatia itselleen tietoja siitä, miten tietovirta liikkuu Internetissä, sekä Ranskan mallin mukaiseen "kolmesta poikki"-direktiiviin. Artiklat 11 ja 16 puolestaan liittyvät demokratiaan ja taloudelliseen vapauteen.

Artikla 11 koskee sanan- ja ilmaisunvapautta. Artiklan ensimmäinen kohta antaa oikeuden välittää tietoa täysin vailla viranomaisen puuttumista ja rajoista riippumatta. Telecoms-direktiivipaketti antaa viranomaiselle ja palveluntarjoajalle oikeuden päättää, mitä tietoa kansalainen pystyy Internetin kautta välittämään. Artiklan toinen kohta myöntää oikeuden pluralistiseen mediaan, eli monipuoliseen tiedonvälitykseen. Telecoms Package on tässä suoraan ristiriidassa kohdan tarkoituksen kanssa. Telecoms-direktiivipaketti aiheuttaa sen, että ainoastaan ne mediat, uutislähteet ja -toimistot, jotka palveluntarjoajat ja viranomaiset hyväksyvät, ovat ylipäätään käyttäjien saatavilla. Direktiivipaketin jälkeen pluralistinen media on prikulleen se media, jonka vallankäyttäjät sallivat ihmisille.

Perusoikeuskirjan artikla 16 tekee ekonomisen vapauden unionikansalaisen perusoikeudeksi. Käytännössä ekonominen vapaus merkitsee EU-tasolla EU:n neljää vapautta, eli tavaroiden vapaata kulkua, henkilöiden vapaata kulkua, palvelujen vapaata kulkua ja pääoman vapaata kulkua. Ainoa neljästä vapaudesta, jota vastaan direktiivipaketti ei riko, on henkilöiden vapaa liikkuminen; mikä johtuu arvioni mukaan pelkästään siitä, että ihmisiä ei voi downloadata netistä.

Direktiivipaketti aiheuttaa sen, että viranomaiset ja palveluntarjoajat, joita kukaan ei ole äänestänyt mihinkään tehtävään, saavat päättää, millä yrityksillä tai yksityishenkilöillä on ylipäätään oikeus toteuttaa palvelujen, pääoman ja tavaroiden kulkua Internetissä. Direktiivipaketin jälkeen viranomaiset saavat päättää, mitkä yritykset saavat tehdä Internetissä yhteistyötä minkäkin yrityksen kanssa, ja ketkä kansalaiset saavat minkäkin yrityksen palveluja käyttää. Direktiivipaketti mahdollistaa sen, että jopa täysin laillinen yritys voidaan yksinkertaisesti leikata pois Internetistä, mikäli viranomaisista sattuu tuntumaan siltä.

Vähän aikaa sitten Alexander Stubb vaahtosi, että on törkeää kutsua EU:ta Neuvostoliitoksi. Olen samaa mieltä. Orwellin dystopia on paljon lähempänä.

[ Alkuperäinen kirjoitus viitteineen osoitteessa http://keronen.blogspot.com ]

Suomi on kyllä perseestä. No, ei siis maa, vaan lähinnäkin nämä kaikenlaiset vallankäyttäjät ynnä muut sankarit. Maassa itsessään ei ole muuta vikaa kuin se, että ihmiset vielä jostain syystä kuvittelevat Suomen olevan oikeusvaltio, eivätkä he sen takia ryhdy vaatimaan oikeuksiensa kunnioittamista avoimemmin. Jos olisin argentiinalainen lääkäri, tulisin tänne maantierosvoamaan ja juonimaan vallankumouksia.

Kuten kaikki varmaan tietävätkin jo nyt, suursiiseli Jussi Halla-aho sai syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan häiritsemisestä. Kuvitelkaa; tyyppi onnistui rikkomaan uskonrauhaa kirjoittelemalla Internetiin tekstiä, jota kenenkään ei ole pakko lukea, ellei hänestä oikeasti tunnu siltä. Ei helevetti, seuraavaksi varmaan minä joudun leivättömän pöydän ääreen, koska piirtelen Paintilla väärinpäin olevia ristejä ja vihreitä keskisormia.

Teksti, jota syyte koski, oli valtionsyyttäjä-inkvisiittori Mika Illmanin kaksinaamaista moraalia koskeva teksti "Muutama täky Illmanin Mikalle". Tekstissä tohtori Jussi Halla-aho kirjoittaa seuraavalla tavalla"Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto."

On myönnettävä, että kyllä se teksti vähän törkeältä näyttää (jos ei ole sattunut lukemaan tekstiä kokonaisuudessaan), mutta se ei johdu siitä, että se olisi vääristeltyä tai valheellista mustamaalausta. Se johtuu ainoastaan siitä, että länsimaisessa maailmassa ja kulttuuripiirissä pedofilia näyttää törkeältä. Se, mitä Halla-aho sanoi Muhammedin pedofiilisuudesta tai pedofilian pyhittämisestä, saa tukea suoraan muslimien pyhistä teksteistä ja korkeimmilta muslimiauktoriteeteilta. Tästä asiasta ei ole mitään epäilystä, eikä syyte edes ota kantaa siihen, onko Halla-ahon sanoma totta vai ei. Kyse on ainoastaan siitä, että kaikkia asioita, olivat ne totta tai eivät, ei saa sanoa ääneen.

Toisin kuin kristinuskossa, jossa Raamattu on pääasiallinen ja käytännössä usein ainoa uskonnollinen teksti, jolla on mitään auktoriteettia, islamissa Koraanilla ei ole samanlaista asemaa. Islamissa Koraanin usein puutteellisia, aukollisia ja hämäräksi jääviä kohtia tulkitaan niin sanotun "sunnan" valossa. Sunna on muslimien profeetta Muhammedin elämäntapa, joka välittyy maailmaan haditheiksi kutsuttujen kirjoitusten kautta. Hadithit ovat islamilaista perimätietoa ja opetuksia Muhammedin elämän varrelta.

Islamissa eri haditheilla on erilainen auktoriteetti riippuen siitä, kenen kirjaamia ne ovat ja miten katkeamattomana niiden ketju on kulkeutunut Muhammedin aikoihin asti. Vahvimmat ja yleisesti muslimien keskuudessa eniten hyväksyntää saavat hadithit ovat Bukharin ja Muslimin hadith-kokoelmat. Arvatkaapa, mitä näissä hadith-kokoelmissa lukee. Vinkki: Se ei ole, että "islam on rauhan uskonto" tai "ihmisoikeudet kuuluvat islamiin".

Muslimin hadith (8:3309); Muhammed nai tytöntyllerön nimeltään Aisha Aishan ollessa yhdeksän.
Bukharin hadith (6:298); Muhammed kylpi Aishan kanssa ja hyväili tätä.
Muslimin hadith (8:3460); Muhammed kysyy seuraajaltaan, miksi hän ei ottanut vaimokseen nuorta tyttöä, jonka kanssa hän voisi viihtyä.
Bukharin hadith (2:572); Aisha kertoo, että aina, kun hän löysi mällit Muhammedin vaatteista, hän rapsutteli sen irti kynsillään.

Totuuden nimissä on muistettava, että hyväksytyimmät hadithit eivät sano missään kohdassa suoraan, että Muhammed olisi varsinaisesti syyllistynyt yhdyntään Aishan kanssa. Bukharissa ja Muslimissa yhdynnästä ainoastaan vihjaillaan. Monissa muissa haditheissa tämä sanotaan suoraan, mutta näiden hadithien asema islamissa on kyseenalainen. Islamilaisessa perimätiedossa puhutaan enemmänkin käsitteestä "avioliiton täyttäminen" ja "mufa'khathat". Suomeksi "mufa'khathat" merkitsee vailla yhdyntää tapahtuvaa kikkelin hieromista koipien väliin.

Pitkään shiialaisen islamin merkittävämpänä yksittäisenä auktoriteettina tosiasiallisesti toiminut Iranin ajatolla Khomeini on yksiselitteisesti sanonut, että mies voi harjoittaa yhdyntää yhdeksänvuotiaan tytön kanssa. Lisäksi hän totesi, että muut seksuaaliset teot, kuten sodomia ja hyväily ovat sallittuja jo ennen kuin lapsi täyttää 9 vuotta. Se, mikä antaa merkittävyyttä Khomeinin lausunnolle, on hänen asemansa. Hyvä ajatolla ei kuitenkaan ole ainoa muslimi, joka on hyväksynyt pedofilian.

Pakistanissa 9-vuotias lapsivaimo haki avioeroa. Indonesiassa imaami teki katoliset papit ja hyväksikäytti useita lapsia. Britanniassa löydettiin kokonainen pedofiliaan erikoistunut rinki islamisteja. Nämä ovat ainoastaan muutamia esimerkkejä, eivätkä ne anna koko kuvaa pedofiliasta islamissa. Ne kuitenkin todistavat, että ilmiö on todellinen ja sitä tapahtuu, juuri kuten sunna ja ajatolla Khomeinin kaltaiset islamilaiset auktoriteetit kehottavat.

Sekä islamin pyhät kirjoitukset, niissä ilmenevä profeetan elämäntapa että monet islamilaiset auktoriteetit joko hyväksyvät pedofilian tai jopa suoraan kehottavat siihen. Tästä huolimatta Suomessa vuonna 2009 pätkähtää syyte, jos joku sanoo sen ääneen. Jussi Halla-aho ei sanonut Muhammedista tai islamista yhtään mitään sellaista, mitä islamin pyhät tekstit tai islamilaiset auktoriteetit eivät olisi sanoneet ennen häntä. Logiikka tässä takana on yhtä fiksu kuin se, että tyyppi saisi selliä siitä, että kertoo Jeesuksen pyörineen ympäri maita ja mantuja messissään portto Magdalena.

Pohjimmiltaan uskonto merkitsee sitä, että uskotaan jonkin asian olevan totta vailla minkäänlaisia perusteita ja vaikka koko ajatusmalli olisikin epälooginen ja ristiriidassa todellisuuden kanssa. Uskonto on prikulleen yhtä fiksua kuin se, että joku väittää kivenkovaan, että 1+1 on 3, mutta ei anna väitteelleen mitään muuta perusteluja kuin sen, että hänestä tuntuu siltä. Jos joku sanoo, että profeetta lensi taikahevosella taivaaseen, hänelle nauretaan, koska koko juttu on päätön ja typerä. Jos joku sanoo, että profeetta lensi taikahevosella taivaaseen, ja että se on hänen uskontonsa, hänen kuvitelmiaan kunnioitetaan. Uskonto ei ansaitse yhtään mitään erityistä suojaa ivaa, kritiikkiä ja pilkkaa kohtaan, koska se ei ole mitään muuta kuin ihmisen subjektiivinen mielipide, jota hän ei pysty todistamaan yhtään millään tavalla.

Jumalanpilkkalainsäädäntö on vanhentunut reliikki synkästä menneisyydestä, jolloin ihmiset olivat typeryksiä, jotka uskoivat Auringon kiertävän Maata ja noitien lentävän Kyöpelinvuorelta syömään lapsia yön pimeydessä. Nykyään ihmiset ovat kuitenkin käsittäneet paljon enemmän asioita, kuten sen, että Jumala ei luonut dinosaurusten luurankoja huijatakseen ihmisiä luulemaan maailmaa vanhemmaksi kuin se on. Modernissa maailmassa on mielenvikaista ja hullua ryhtyä syyttämään yhtään ketään jumalanpilkasta, koska modernissa maailmassa Jumala on jo kuollut.

Suomessa ei ole tasa-arvoa. Naiset tienaavat suurin piirtein 80% siitä, mitä mies tienaa. Miehet joutuvat vankeudun uhalla joko vähintään puoleksi vuodeksi inttiin tai vaihtoehtoisesti vuodeksi tekemään pakkotyötä palkatta, paitsi tietenkin, jos mies sattuu olemaan Jehovaa palvovan kultin jäsen. Lapsen oikeusasema taas määrittyy sen perusteella, mitä hänen vanhempansa sattuvat kuvittelemaan maailmankaikkeudesta. Jos he uskovat Muhammedin lentäneen Taivaaseen taikahevosella tai juutalaisten olevan kaikkiin muihin nähden ylivertainen kansa, ei lapsen pippeliä suojele mikään jumalten verenhimolta.

Nykyinen kieroutunut ja sairas käsitys tasa-arvosta ei perustu filosofiseen ideaaliin, jossa ihminen on itsessään arvokas ja hänelle kuuluu tietty kunnioitus katsomatta hänen sukupuoleensa, ikäänsä tai ihonväriinsä. Nykyinen tasa-arvo on sitä, että ihminen leimataan ryhmänsä jäseneksi, ja sen, mitä ihminen voi ja saa tavoitella, päättää vallankäyttäjä säätämällä lakeja ja kiintiöitä siitä, miten monta minkäkinlaista ihmistä mihinkin asemaan otetaan. Jotta tämän systemaattisen alistuskoneiston mielenvikaisuus jäisi ihmisiltä huomaamatta, kutsutaan sitä sitten orwellimaisesti uuskielisillä sanoilla, kuten "positiivinen erityiskohtelu".

Niin sanottu "positiivinen erityiskohtelu" tai tutummin "positiivinen syrjintä" määritellään suomalaisessa lainsäädännössä johonkin heikommassa asemassa olevaan ryhmään kohdistuvina erityistoimina, joilla pyritään parantamaan tämän ryhmän asemaa ja näin edistämään tosiasiallista tasa-arvoa. Kuulostaa juhlavalta ja oikein hyvältä; siis jos ei satu tekemään sitä virhettä, että miettii asiaa yli kolme sekuntia, sillä silloin käsittää, että taas vaihteeksi asiat eivät olekaan ihan sillä tavalla kuin julkinen valta esittää niiden olevan.

Positiivinen syrjintä on oksymorooni, vähän samalla tavalla kuin "Windows Works". Se, että asiassa käytetään uuskielisesti sanaa positiivinen, ei tee asiasta todellisuudessa yhtään sen positiivisempaa. Samalla tavalla syöpä ei muutu yhtään sen paremmaksi asiaksi, vaikka sen nimi olisi "iloinen syöpä" tai "positiivinen syöpä". Positiivinen syrjintä ei eroa olennaisesti millään tavalla mistään muusta syrjinnän muodosta. Ainoa, millä se eroaa, on katsojan näkökulma ja se, että se pyritään piilottamaan kivojen sanojen ja satujen alle.

Yksi positiivisen syrjinnän muoto ovat erilaiset kiintiöt. Näitä kiintiöitä käytetään esimerkiksi valtion työpaikoilla ja jopa Matti "Anteeksi" Vanhasen viime ministerikabinettia kootessa. Kiintiöt perustuvat yleensä sukupuoleen, kieleen tai etnisyyteen, eli niihin asioihin, joiden perusteella nimenomaan ei saisi syrjiä. Kärjistän kiintöiden idean pähkinänkuoreen. Olkaa hyvä ja vaihtakaa kryptonilaiset ja marsilaiset miksi ikinä tahdotte, sillä puhtaasti loogisessa mielessä sillä ei ole väliä.

Asemaan X on määrätty otettavaksi puolet marsilaisia ja puolet kryptonilaisia. Tätä asemaa hakee kolme marsilaista ja yksi kryptonilainen. Marsilaiset ovat kaikin puolin pätevämpiä kuin krypotnilainen, sillä he ovat käyttäneet koko elämänsä taitojensa ja tietojensa hiomiseksi, minkä vuoksi heillä on myös motivaatio kunnossa. Kryptonilainen taas on laiska ja mennyt aina siitä, mistä aita on matalin. Riippumatta siitä, että kaikki marsilaiset ovat taitavampia kuin kryptonilainen, asemaan X otetaan vain yksi marsilainen ja tämä kryptonilainen luuseri, pelkästään sen vuoksi, että kryptonilainen sattuu olemaan Kryptonista ja marsilaiset Marsista, ja asema X:ään sattuu olemaan lakisääteinen kiintiö. Marsilaisia siis syrjitään pelkästään sen perusteella, että he ovat Marsista, ja kryptonilainen taas saa etua pelkästään siksi, että hän on Kryptonista.

Kaikki, mitä annetaan jollekin, on pois joltain toiselta. Jos jotain annetaan jollekin tämän sukupuolen, etnisen ryhmän tai kielen vuoksi, on se joltain toiselta pois prikulleen näiden samojen ominaisuuksien perusteella. Se, että nainen saa jotain sen vuoksi, että hän on nainen, tarkoittaa, että tämä asia on pois mieheltä sen vuoksi, että hän on mies. Sukupuolikiintiöt tarkoittavat loogisesti prikulleen samaa asiaa kuin sukupuolisyrjintä. Etnisiin ryhmiin perustuvat kiintiöt tarkoittavat prikulleen samaa asiaa kuin rotusyrjintä. Kaikki positiivinen syrjintä mitä tahansa ryhmää kohtaan on väistämättä negatiivista syrjintää toista ryhmää kohtaan. Kiintiöt ovat valtion harjoittamaa ja valtion sanktioimaa sukupuoli- ja rotusyrjintää.

Jos nainen pääsee tiettyyn asemaan sukupuolikiintiön, eli sukupuolensa, vuoksi, se ei kerro tämän naisen henkilökohtaisista vahvuuksista ja ominaisuuksista yhtään mitään. Se kertoo ainoastaan siitä, että nainen valittiin siksi, että hänellä on tissit ja pimpura. Naiskiintiö kohtelee naista puhtaasti sukupuolensa jäsenenä, ei ihmisenä. Todellisessa tasa-arvossa ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti yksilöinä heidän sukupuoleensa tai rotuunsa katsomatta. Sukupuolikiintiöt objektisoivat naisen pelkästään tisseiksi ja pimpuroiksi.

Kiintiöt eivät myöskään ainoastaan yleistä ihmistä puhtaasti ryhmänsä jäseneksi, vaan niihin kuuluu myös sanaton väite siitä, että tietyn ryhmän jäsen on huonompi kuin muut. Positiivisen syrjinnän taustalla piilee ajatus, että ns. "heikommassa asemassa olevat ryhmät", eli esimerkiksi maahanmuuttajat tai naiset, eivät pärjää omillaan, vaan he tarvitsevat ja vaativat erityiskohtelua ja erityislakeja saavuttaakseen saman aseman kuin muut. Tuo ajattelumalli on yksinkertaisesti irvokas.

Kuten väkivalta lisää väkivaltaa, myös syrjintä lisää syrjintää. Positiivinen syrjintä ei ole tästä mikään poikkeus. Jos ihminen joutuu elämänsä aikana tilanteeseen, jossa häneltä kielletään jotain hänen sukupuolensa, etnisyytensä tai kielensä perusteella, häntä alkaa pänniä ja hän turhautuu. Jos asia, joka häneltä kiellettiin, annetaan jollekin toiselle sen vuoksi, että tämä toinen on sattunut syntymään eri asemaan kuin hän, ei ole millään tavalla mahdotonta ajatella, että hänen turhautumisensa purkautuu nimenomaan sitä kohtaan, jonka eduksi hänen oikeuksiaan poljetaan. Positiivinen syrjintä, eli sukupuolisyrjintä ja rasismi, aiheuttaa kaikki samat negatiiviset asiat kuin mikä tahansa muu syrjintä, koska se ei eroa mistään muusta syrjinnästä millään tavalla.

Keinotekoisesti voimaan saatettu tila ei ole todellista tasa-arvoa. Keinotekoisesti voimaan saatettu tila on ainoastaan julkisen vallan harjoittamaa pakkovaltaa, jossa tilastolliset vääristymät yritetään vasaroida matalaksi ja yhteiskunnan epäkohdat pyritään lakaisemaan maton alle. Jos julkinen valta tahtoisi oikeasti vaikuttaa ihmisten väliseen tasa-arvoon, julkinen valta pyrkisi selvittämään yhteiskunnallisten epäkohtien todellisia syitä ja puuttumaan niihin. Tätä julkinen valta ei kuitenkaan ole tehnyt, eikä se tule tekemäänkään.

Koulukiusaaminen ei poistu koulukiusaamisella, eikä syrjintää pysty poistamaan syrjimällä lisää ja kasvattamalla todellisen syrjinnän määrää entisestään. Todellisessa tasa-arvossa ihmiset käsitetään ihmisinä, eikä ryhmänsä jäseninä. Todellisessa tasa-arvossa ihminen käsitetään tekojensa kautta, ei sattumanvaraisten geneettisten oikkujen perusteella tai sen mukaan, mihin ihminen sattuu syntymään. Todellisessa tasa-arvossa syrjintä on syrjintää sukupuoleen, rotuun, kieleen tai etniseen ryhmään katsomatta.

(Sama kirjoitus viitteineen => http://keronen.blogspot.com/ )

Tiedättekö, missä valtiossa saa potkut, jos kehtaa lähettää henkilökohtaisesta sähköpostistaan ketjukirjeitä, joissa vitsaillaan valtion mielestä liian vakavilla asioilla?

Suomessa.

Kaksi vuotta sitten Helsingin sosiaaliviraston työpäällikkö Harri Eerikäistä sai työpaikkansa sähköpostiin Reinona tunnetun blogaajan käsialaa olevan ketjukirjeen. Eerikäinen lähetti tämän ketjukirjeen työpaikkansa sähköpostista omaan henkilökohtaiseen sähköpostiinsa, josta hän sitten lähetti sen eteenpäin, kuten ihmiset vittumaisuuttaan tapaavat tehdä ketjukirjeiden kanssa. Kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen yksi kirjeen vastaanottajista oli ottanut yhteyttä vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpäähän, joka sitten tunnetusti natsihenkistä totalitarismia ajavana fasistina päätti ryhtyä toimiin. Toimista seurasi se, että Eerikäisen esimiehen esimies taloudellisen ja sosiaalisen tuen päällikkö Leila Palviainen aloitti Eerikäistä vastaan varoitusmenettelyn.

Suomeksi varoitusmenettely merkitsee sitä, että Palviainen tahtoo antaa Eerikäiselle kenkää. Eerikäisen oma kertomus asiasta on mahdollista lukea Homma-foorumilta. Kanssanettisoturi Kullervo Kalervonpoika puolestaan käsittelee erittäin ansiokkaasti, minkä vuoksi tämänkertainen(kin) touhu rikkoo (vaihteeksi) lakia. Myös Ellilän Mikko, joka näyttää hyvin samalta kuin uuden Watchmen-leffan päähahmo Rorschach, on kirjoittanut tästä. Aina, kun julkinen valta käyttäytyy päin helvettiä kansalaisia kohtaan, on siitä hyvä tiedottaa ihmisiä.

Jotta koko irtisanomisprosessi voidaan laittaa sen oikeaan kontekstiin, on ymmärrettävä asiasta muutamia taustoja. Harri Eerikäinen on sekä Perussuomalaisten että Suomen Sisun jäsen, minkä lisäksi hän toimi viime eduskuntavaaleissa Perssuomalaisten ehdokkaana olleen tohtori Jussi Halla-ahon vaalityöryhmässä. Vähemmistövaltuutettu Johanna Molopään ja tohtori Halla-ahon mielipiteet ovat tunnetusti täysin ilmiselvässä törmäyskurssissa toistensa kanssa. Vähemmistövaltuutettuna Johanna Giganttikuuppa tekee uransa silkasta virallisesta "suvaitsevaisuudesta" sekä sen levittämisestä, siinä missä median mielestä pahamaineisen Jussi Halla-ahon poliittinen agenda pyörii nimenomaan tuon saman "suvaitsevaisuuden" tekopyhyyden ja yhteiskunnalle koituvien kulujen paljastamisessa.

Vähemmistövaltuutetun vuosikertomuksesta käy ilmi, että vuonna 2007 pelkästään vähemmistövaltuutetun palkkauskuluihin paloi 416 962 euroa verovaroja. Vuonna 2006 palkkauskuluihin käytettiin 434 768 euroa. Vuonna 2005 rahaa meni palkkoihin 341 054 euroa ja vuonna 2004 taas 281 696 euroa. Pieniä rönsyjä lukuunottamatta vähemmistövaltuutetun palkkauskuluihin käytetty rahamäärä kasvaa vuosi vuodelta. Perusteluna tälle rahareiälle on käytetty tietenkin sitä, että rasismi ja etninen syrjintä ovat kasvussa. Todellisuudessa ainoa, mikä on kasvussa, on ihmisten tietoisuus sen suhteen, että vähemmistövaltuutettu ei aja kenenkään muun kuin itsensä etuja.

Sillä rahalla, joka meni pelkästään vähemmistövaltuutetun palkkauskuluihin vuonna 2007, olisi voitu antaa ammattiopetus 1667 kehitysmaan lapselle, ateria tuhannelle lapselle ja vielä 6 kuokkaa siihen päälle. Vaihtoehtoisesti tällä rahalla olisi voinut tehdä 41 696 HIV-testiä raskaana oleville äideille Intiassa tai 758 korjausleikkausta tytöille, joiden sukupuolielimet on silvottu. Jos tässä otettaisiin huomioon kaikki vähemmistövaltuutetun kulut, epäkohta tulisi entistä ilmeisemmäksi. Raha, joka käytetään vähemmistövaltuutettuun, voitaisiin käyttää oikeasti tehokkaasti.

Mikäli vähemmistöjä ei syrjittäisi, vähemmistövaltuutetulle ei olisi minkäänlaista tarvetta. Mitä enemmän vähemmistöjä syrjitään, sitä enemmän tarvetta vähemmistövaltuutetulle on, ja sitä suurempi budjetti vähemmistövaltuutetun on mahdollista saada läpi. Jotta vähemmistövaltuutettu voi menestyä, on sen löydettävä mahdollisimman paljon suvaitsemattomuutta ja syrjintää. Jos tätä syrjintää ei todellisuudessa löydy, silloin sitä on luotava itse, sillä syrjintä ja rasismi on vähemmistövaltuutetulle elinehto. Vähemmistövaltuutetulle on helpompi puuttua itse keksimiinsä tapauksiin kuin todellisiin, vaikeasti ratkaistaviin ongelmiin.

Se, että vähemmistöjä syrjitään, on surullinen tosiasia. Ihmisiä kohdellaan eri tavalla riippuen siitä, mitä rotua tai mitä sukupuolta he sattuvat olemaan. Vähemmistövaltuutettu ja ammattisuvaitsija Johanna Pääjalkaisen touhu ei kuitenkaan ole omiaan auttamaan vähemmistöjen todellista asiaa millään tavalla, vaan hän itse syyllistyy nimenomaan siihen, jota vastaan hänen vähemmistövaltuutettuna tulisi taistella. Harri Eerikäinen ei ollut saanut yhtä ainoaa varoitusta koko 18 vuoden työuransa aikana, mutta sitten välittömästi vähemmistövaltuutettu Tyhjäpään ryhdyttyä vainoamaan häntä vähemmistöön kuuluvan poliittisen mielipiteensä vuoksi, hänelle ryhdyttiin hommaamaan potkuja. Harri Eerikäisen tapaus on erinomainen esimerkki siitä, miten "suvaitsevaisuuden" naamion alta paljastuu ruma todellisuus.

Olen huomannut valtiovarainministeri Jyrki Kataisessa sellaisen puolen, että jos hän sanoo jonkin asian olevan hyvin, tämä asia on todennäköisesti huonosti. Jos hän taas sanoo jonkin asian olevan huonosti, on tämä asia todennäköisesti erittäin huonosti. Viimeksi, kun Jyrki Katainen totesi, että talouskriisi ei kosketa Suomea, arvasin heti, että kyllä se todennäköisesti koskettaa ja kovasti koskettaakin. Nyt Katainen arvioi, että Suomen on otettava uutta valtionvelkaa 40-60 miljardia, joten todellinen summa tulee todennäköisesti olemaan lähempänä 80-120 miljardia.

Ajattelin ensiksi kertoa siitä, miten Jyrki Katainen näyttää epäilyttävästi klassisen The Joulukalenterin Näsältä, mutta sitten mietin, että en jaksakaan, vaan keskityn ennemmin kirjoittamaan, mistä nykyinen talouskriisi johtuu. Erityisesti kirjoitan aiheesta sen vuoksi, että yksi sekopää IRC-Galleriassa mainitsi Antikristuksen kertovan talouskriisin syyt, ja minähän nyt olen kuunnellut kirkonpolttoheviä nassikasta asti, joten tietysti tahdon päästä Antikristukseksi Antikristuksen paikalle.

Nykyään melko moni ihminen kuvittelee, että valtiot itse painavat rahat, tai että valtioilla muuten on jonkinlainen todellinen tapa määritellä, kuinka paljon rahaa on liikenteessä. Todellisuudessa asia on tietenkin huomattavasti hullunkurisempi, sillä ainoa keino, jolla valtiot voivat mitenkään vaikuttaa rahan määrään, on velan ottaminen. Käytännössä kaikki nykyisessä yhteiskunnassa kierrossa oleva raha on velkaa.

Velan ja rahan suhde johtuu siitä julkisesta salaisuudesta, että toisin kuin valtiot, pankit voivat keksiä omasta päästään lisää rahaa. Jos valtio tarvitsee lisää rahaa, se ei voi yksinkertaisesti painaa sitä lisää, vaan valtion on käännyttävä keskuspankkien puoleen ja ostettava tämä raha velaksi. Raha, jota ei ole olemassa, ostetaan ihan sillä samalla rahalla, jonka pankki lyö tyhjästä. Yksityiskohdat tästä rahanluonti- ja pankkijärjestelmästä kerrotaan Federal Reserve Bank of Chicagon levittämässä dokumentissa "Modern Money Mechanics". Dokumentti pyrittiin vetämään pois suurelta yleisöltä, kun huomattiin sen paljastavan ekonomiasta liian paljon sellaisia asioita, joita ei opeteta lukion yhteiskuntaopin tunnilla, mutta onneksi on Internet.

Modern Money Mechanics kuvaa niin kutsuttua "fraktaalireservipankintajärjestelmää", eli suomeksi "aivan perkeleen typerää aivopierua, jonka joku hemmetin pre-Vanhanen sai hiihtoladulla". Suurin osa maailman pankeista noudattaa tätä järjestelmää pienin variaatioin, jotka ovat suurimmaksi osaksi pelkästään nimellisiä. Esimerkiksi Jenkkilän Federal Reserve on yksityisomistuksessa, siinä missä Euroopan keskuspankki on Lissabonin sopimuksen voimaantuloon asti itsenäinen. Järjestelmän ydinmekanismit ovat samanlaiset riippumatta maasta ja pankista.

Kerron esimerkillä, miten tämä järjestelmä toimii. Jos Jyrki Katainen tahtoo 100 000 euroa lisää rahaa, jolla kasvattaa puoluetukia, hän menee Euroopan keskuspankkiin ja lainaa tämän 100 000 euroa. Vastineeksi lainasta Jyrki Katainen myöntää Suomen puolesta obligaatioita, eli valtion lupauksia maksaa velka takaisin. Tämän jälkeen Euroopan keskuspankki joko painaa rahat tai vielä todennäköisemmin luo ne sähköiselle tilille pelkällä kirjanpitomerkinnällä. Raha yksinkertaisesti luodaan tyhjästä, eikä sillä ole mitään vastinetta mihinkään todelliseen arvoon. Niin typerältä kuin tämä kuulostaakin, niin nou hätä, homma menee vielä huomattavasti hölmömmäksi.

Keskuspankit eivät nimittäin ole ainoat pankit, jotka voivat keksiä rahaa tyhjästä. Myös yksityiset pankit voivat yksinkertaisesti keksiä, että heillä onkin enemmän rahaa kuin heillä todellisuudessa on. Fraktaalireservijärjestelmän "fraktaalireservi" nimittäin tarkoittaa sitä, että pankilla ei tarvitse olla kuin osa lainaamastaan rahasta todellisuudessa olemassa. Tämän osan määrä vaihtelee pankista riippuen, mutta se on vakiintunut melko yleisesti yhden kymmenesosan kohdille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yksityinen pankki voi luoda rahaa tyhjästä noin yhdeksänkertaisen summan verrattuna siihen, miten paljon rahaa sillä todellisuudessa on.

Jos yksityisellä pankilla on tilillään 10 000 euroa ja joku tulee lainaamaan sieltä 9 000 euroa, tämä 9 000 euroa ei lähde pois pankin 10 000 eurosta. Pankki yksinkertaisesti luo 9 000 euroa tyhjästä ja alkuperäiset 10 000 euroa jäävät edelleen pankin reserveiksi. Jos tämä 9 000 euroa talletetaan samaan pankkiin, josta alkuperäinen laina otettiin, tulee 9 000 euroa osaksi pankin reservejä. Pankilla on siis tämän jälkeen 19 000 euroa reservissä, mikä taas tarkoittaa kymmenesosan sääntöä noudattaen sitä, että pankki voi lainata 17 100 euroa, joka sekin luodaan tyhjästä. Tämä 17 100 euroa voidaan taas tallettaa samaan pankkiin, jolloin prosessi jatkuu aivan samalla kaavalla. Kyllä, pankkisysteemi on juuri niin fucked up kuin miltä se kuulostaa.

Kuten kaikki pikavippejä joskus yön pikkutunteina ennen Rokkibaariin menoa ottaneet tietävät vähän liiankin hyvin omasta kokemuksestaan, jokaisen velan joutuu maksamaan korkoineen takaisin. Sekä yksityisen henkilön yksityisestä pankista ottama velka että valtion keskuspankilta ottama velka kasvavat korkoa. Koska kolikkoja vaille kaikki raha, jota on olemassa, on syntynyt ottamalla velkaa, tulee velan määrä olemaan aina ja ikuisesti enemmän kuin olemassaolevien rahojen määrä.

Velka nimittäin kasvaa korkoa, eli määrää, toisin kuin olemassaoleva raha, jolla velan voi maksaa. Tästä seuraa, että jotta velkaa on millään tavalla mahdollista maksaa takaisin, on otettava lisää velkaa, joka puolestaan sekin kasvaa korkoa. Rahan määrä siis kasvaa poikkeuksetta täysin riippumatta yhteiskunnan todellisesta varallisuudesta. Rahan, eli näennäisen arvon määrä, kasvaa ilman, että yksikään ihminen tekee sen eteen mitään todellista arvokasta työtä. Raha kasvaa nopeammin kuin sen näennäisesti kuvaama arvo. Tätä kutsutaan inflaatioksi, ja ainoa tapa taistella tätä inflaatiota vastaan on lisäinflaatio.

Velkaa ei nimittäin koskaan lisätä alkuperäiselle rahamäärälle, vaan sille rahamäärälle, joka on olemassa velan maksamisen vuoksi. Jos rahaa on alunperin ollut 10 000 euroa ja sille on 10% korko, tarvitaan 1 000 euroa lisää velan maksamiseksi. Myös tälle tuhannelle eurolle tulee 10% korko, jonka maksamiseksi otetulle lainalle tulee taas korko ja niin edelleen ja niin edelleen. Rahan, siitä seuraavan velan ja puolestaan siitä seuraavan inflaation kasvu on eksponentaalista. Se, että Yhdysvallat joutuu raapimaan pyllyään vereslihalla maksaakseen edes velkansa korot, johtuu nimenomaan eksponentaalisesta kasvusta.

Eksponentaalinen, loputon kasvu ei yksinkertaisesti ole mahdollista niin pitkään kuin yhteiskunnalla on ainoastaan rajalliset resurssit. Niin pitkään kuin tyhjästä keksitty asia, eli tässä tapauksessa keskuspankkien luoma raha, syö todellista arvoa, ei ole edes teoriassa mahdollista saavuttaa koskaan rajattomia resursseja, vaikka se muuten olisi mahdollista. Niin pitkään kuin pankit toimivat fraktaalireservijärjestelmällä, ovat lamat ja taantuma itse järjestelmään sisäänrakennettuja ominaisuuksia, joita ei voida koskaan ratkaista ottamalla lisää velkaa.

Lisää tietoja:
Money As Debt; Videopätkä, joka demonstroi saman asian visuaalisesti
Ellen H. Brown - Web of Debt; Kirjan kokoinen yksityiskohtainen selvitys samasta aiheesta ja sen historiallisista taustoista.