IRC-Galleria

Rewrito

Rewrito

under the sky so blue

[Ei aihetta]Torstai 27.03.2008 21:40

Nyt on kämppä alla toukokuusta elokuulle. Se on hyvä se.

Viime aikoina olen nukkunut, larpannut, hoitanut asioita, kelannut ja tehnyt päätöksiä. Pääsääntöisesti päätöksiä siitä, etten päätä mitään, kuten tavallista. Asioiden hoitamisen seurauksena olen saanut monta asiaa jotakuinkin järjestykseen.

Irlannissa mennään Dubliniin ja Kilkeehen. Todettiin Susannan kanssa, että halutaan kumpikin nähdä Dublin ja sitten sellaista maisemaa, mitä Irlannissa kuuluu nähdä. Siinä on ensin ruohoa, joka päättyy hienoon kallionjyrkänteeseen, joka päättyy mereen. Kyllä te tiedätte. Arveltiin, että sellaisia voisi olla länsirannikolla. Susanna tutki karttaa ja poimi sieltä sattumanvaraisen paikannimen. Googlen kuvahaku paljasti, että siellä on kyllä niitä oikeanlaisia kallioita.

Kilkeen nettisivut eivät suoraan kertoneet paikan kokoa, mutta jo toiselta sivulta löytyi kaupungin kirkkoneuvoston jäsenten nimet, mikä kertonee asiasta jotain. Busseja menee, juna-asemaa ei ole. Sinne siis.

Niin, ja Kelmipeli 2 tai Päivällispeli tai mikä lie oli taas hurjan kiva larppi. Lisää näitä, älyttömiä ihmissuhdekonkeloita Potterversumissa <3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.