IRC-Galleria

Rewrito

Rewrito

under the sky so blue

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.10.2007 20:51

Kirjoittamaan kykenee vasta sitten, kun tiedostaa, ettei koskaan tule voittamaan tai saavuttamaan sillä mitään tai hyötymään siitä millään tavalla. Kun ei oikeastaan enää edes haluaisi, mutta tietää että on pakko. Älä yritä olla taiteellinen. Tunkeudu vain syvälle pimeään itsesi sisään, tartu hampaillasi siihen mistä kiinni saat ja revi se ulos edes näkemättä, mitä se on.

CMX on hyvää tavaraa. Tupareissa olin päissäni. En oikein osaa juoda enää hallitusti, päädyn vain kiskomaan sitä halki-poikki-ja-pinoon -meiningillä. Sitten horisen ja nauran itsekseni ja nukahtelen minne sattuu. Siinä ei ole mitään järkeä. Ei huvittaisi juoda, toisaalta ei huvita mikään muukaan. Jos juo riittävän paljon, pystyy unohtamaan sen ettei huvita juoda. Ihmisiä oli kiva nähdä kuitenkin.

Avannan markkinat oli hyvä peli. Oli kivaa, kun hahmollani ei ollut suuria tavoitteita tai muitakaan. Sain vain hengailla ja eläytyä. Lopulta lähdin käpälämäkeen, yllyke pelastaa hahmon henki oli suurempi kuin uteliaisuus. Joko tai hui hai.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.