IRC-Galleria

Tanhu

Kun olin neljän tai viiden, minut vietiin tanhuun. Muistan, että siellä oli kivaa. Se pidettiin Kangasalan lukion salissa, jossa on iso Mannerheimin patsas ja siellä leikittiin aina alussa ja lopussa Karhu nukkuu-leikkiä, jossa sai huutaa ja juosta ympäriinsä. Joskus leikittiin myös Melu- tai Hissukylän lapsia, jossa piti kulkea salin poikki joko mahdollisimman kovaäänisesti tai mahdollisimman hiljaa. Se ei ollut ihan yhtä hauskaa kuin Karhu nukkuu, mutta mukavaa kuitenkin.

Se, mitä en muista, on se tosiasia että aina kun jompaa kumpaa alku- ja loppuleikkiä ei leikitty, minä menin istumaan pianon taakse ja kieltäydyin osallistumasta mihinkään. Kolmen kuukauden kuluttua tanhun vetäjä soitti äidille ja kysyi, kannattaako lasta tuoda tänne kun se enimmäkseen vain istuu pianon takana. Lakkasivat tuomasta sitten, ja niin tanhu katosi elämästäni yhtä äkkiä kuin oli ilmestynytkin.

Seuraavan kerran tanhuasia tuli esiin ensimmäisellä luokalla. Ojasen Outi oli tanhussa ja Viivikin sanoi menevänsä, sanoivat että siinä voisi päästä matkoille tanhuseuran kanssa. Ajattelin aloittaa, mutta en kuitenkaan aloittanut. Viivikin kai lopetti suhteellisen pian, ainakaan niistä matkoista ei minun tietääkseni kuulunut.

En usko, että tanhu enää kolmatta kertaa tulee elämässäni esiin potentiaalisena vapaa-ajanvietteenä. Paitsi ehkä siinä tapauksessa, että joudun vanhainkodissa johonkin vastahakoisten mummojen virkistysryhmään, ja silloin onkin taas ok mennä pianon taakse istumaan jos ei huvita.