IRC-Galleria

- Minä tulen käymään, hän sanoi puhelimessa.
- Kunhan tämä on ohitse, niin minä tulen käymään.

Ja hän odotti.
Odotti, vaikka oli jo nähnyt lävitse ontoista lupauksista ja pettävistä, kuvitteellisista kuvista.
Hän odotti vielä silloinkin, kun kivissä kasvoi sammal ja lumikinos portaan vieressä oli noussut portaan tasolle.
Hän kulki portaan ja pihan väliä. Ja odotti.

Eräänä päivänä hän näki lisää. Ja lakkasi odottamasta.

Sitten hän katsoi sisimpäänsä. Näki, kuuli, muisti.
Hän antoi anteeksi kaiken, mitä oli pyydetty. Hän antoi anteeksi myös asiat, joita ei ollut pyydetty.
Hän antoi anteeksi kaiken sen, mihin hän ei edes itse liittynyt. Hän halusi edelleen vain toisen parasta.

Unohtaa hän ei kuitenkaan halunnut.
Hän oli nimittäin saanut niistä kipeistä hetkistä myös niin paljon hyvää mieltä. Kauniita sanoja - lempeitä muistoja. Pieniä perhosia elämän niityille. Hillankukkia elämän synkille soille.

Sillä jokin oli silti totta:
Hän, joka oli sielua koskettanut, ei koskaan poistuisi läheltä.
Hänen muistonsa oli tatuoitunut hiljalleen kylmenevään sydämeen, ikuisiksi ajoiksi.

Ei hän koskaan unohtuisi.