Maanantaina palailen töihin. Eilen siivosin ja leivoin juhannusta varten, vaikken vielä tiedäkään missä sen vietän. Kassellaan. Aina nämä "suunnittelemattomat juhannukset" ovat osoittautuneet parhaimmiksi. Mulla kun tuo viinapuoli ei ole se ratkaiseva, vaan voin huilahtaa autolla satojakin kilometrejä suuntaan x, jos siltä tuntuu ja tiedän meiningin olevan hyvä. Ja haluan nähdä juuri ne ihmiset :)
Yksi asia on ainakin varmaa, tätä juhannusta ei pilata raveilla. Niitä on nähty liikaakiin juhannuksina. :)
Ulkona paistaa aurinko. Joka päivä, toivoisin jo sadetta. Sade on minun sääni, mutta eikös Rapu lasketakin horoskoopissa vesiökkömönkijäisten piiriin? Eikä mikään ole ihanampaa, kuin herätä yöllä siihen, että sade kohisee katolla ja rummuttaa peltisiin ikkunalautoihini. Olla piilossa peitoissa, turvassa ja onnellisena. Kuulla kissan kehräystä, kun se havaisee minun olevan hereillä ja haluaa nukuttaa mut uudestaan.
Ransu onkin leikkinyt sairaanhoitajaa varsinkin ekan viikon. Hirveä huuto alkoi aina, jos nousin sängystä kuumeisena. Edes vessaan. Huuto tyyntyi vasta kun äippä oli takas pedissä. Ihme elukka. Se tietää kaiken.
Yksi elämäni suurista unelmista konkretisoitui perjantaina käsiini. Sitä olenkin sitten makustellut siitä lähtien. Toistaiseksi yksin, mutta ehkä luotettavimmat rakkaani saavat sen aistia myös jossain vaiheessa. Aina olisi voinut suoriutua paremmin, mutta hyvä näinkin. Olosuhteet olivat vaativat.
En taida jaksaa piknikkikonserttia. Taidan vain käpertyä sohvalle katsomaan Braveheartia.