IRC-Galleria

Perheessämme on nyt kolme kaveria, joilla on käpälässä "tilanne", kun minäkin vähän tuossa Hesan reissulla pistin vasempaa rystyssettiä uusiksi... Noh, kyllä tämä tästä.

Hesassa oli aivan taivaallista. Uusi reissu tilauksessa, Vappuna PAKKO päästä katsomaan EOU:n keikka viimeinkin. Jami näytti keikkapätkiä koneelta ja meikä oli kuin lapsi karkkikaupassa.
Iltaa jatkettiin porukalla Hevimestassa, jossa meikä tanssi itsensä taivaisiin. Jaloista päätellen.

Kotona on myös kivaa. Pääsiäisenä Diablot vierailulle ja saunomaan, lauantaina Raaheen kaverikekkereille ja su & ma pyhitetään pelkälle levolle ja nautinnolle.
Elämässä on uusi alku, uusi lehti. Voin hyvin ja olen onnellinen näistä rakkaimmistani ympärilläni.
He ovat parasta, mitä minulla on. Rakkainta, mitä maa päällään kantaa.

Ja tänään. Tänään Ouluun Teatrialle. Embrazea en missaa hinnastakaan. Varsinkin kun kuulen Racing Against Timen ensimmäistä kertaa.
Kiitos Late, että saan olla osa musiikkiasi.

np: End Of You - Liar

"I got to say
I need to say
I want you to hear me, is not too late
DonÂ’t walk away
Show me some faith
Just one more day and I show you the world
Because I will be
The one who cares
And I will be here just for you"

Ystävyys ja ystävällisyys voi olla muutakin, mitä niiden kuvittelisi olevan.
Niiden muodostamassa usvassa voi pälyillä käärme, joka ottaa ja ottaa.
Imee sinut tyhjiin.
Hylkäämisen uhalla haastaa sinut uusiin ja uusiin velvollisuuksiin, jotka yrität toteuttaa ystävällisyyden hedelmöittämiseksi,
mutta tuletkin tyhjäksi. Tyhjäksi. Ontoksi.

Huomaat, että ystävyys mitä näit, ei ollut sitä lainkaan.
Se oli kuva, verho, hahmo
Hahmo, kasvot, hymy.

Vaatimus
Se vaatimus minkä täytit.


Sitten

sait mennä. Tulit kuitatuksi sillä kakkosluokan kansalaisen leimalla.

Nyt he olivat väärässä. Minua heillä ei enää ollut.
Vain muisto minusta toteutti työn.
Minua ei enää ole.

Ei heillä.

Ei heidän elämässään.

Riittämättömyyden tunne nakersi hänen sisintään.
Vuoli siivuja hänen itsetunnostaan.
Paistoi niitä tuskaisuuden tulen hiljaisella liekillä rapeiksi lastuiksi.
Lastuiksi, jotka myrkyttäisivät pari muutakin sielua.

Hän istui. Istui ja oli.
Riittämättömyyden tunne nakersi hänen sisintään.

Kurjuus maximus. Lääkäriin tässä on pakko mennä.

- Minä tulen käymään, hän sanoi puhelimessa.
- Kunhan tämä on ohitse, niin minä tulen käymään.

Ja hän odotti.
Odotti, vaikka oli jo nähnyt lävitse ontoista lupauksista ja pettävistä, kuvitteellisista kuvista.
Hän odotti vielä silloinkin, kun kivissä kasvoi sammal ja lumikinos portaan vieressä oli noussut portaan tasolle.
Hän kulki portaan ja pihan väliä. Ja odotti.

Eräänä päivänä hän näki lisää. Ja lakkasi odottamasta.

Sitten hän katsoi sisimpäänsä. Näki, kuuli, muisti.
Hän antoi anteeksi kaiken, mitä oli pyydetty. Hän antoi anteeksi myös asiat, joita ei ollut pyydetty.
Hän antoi anteeksi kaiken sen, mihin hän ei edes itse liittynyt. Hän halusi edelleen vain toisen parasta.

Unohtaa hän ei kuitenkaan halunnut.
Hän oli nimittäin saanut niistä kipeistä hetkistä myös niin paljon hyvää mieltä. Kauniita sanoja - lempeitä muistoja. Pieniä perhosia elämän niityille. Hillankukkia elämän synkille soille.

Sillä jokin oli silti totta:
Hän, joka oli sielua koskettanut, ei koskaan poistuisi läheltä.
Hänen muistonsa oli tatuoitunut hiljalleen kylmenevään sydämeen, ikuisiksi ajoiksi.

Ei hän koskaan unohtuisi.

Flunssa tiukentaa otettaan, kuumetta öisin, muttei päivällä, että kehtais olla poissa töistä.
Noh sinnitellään.

Tänään julkaistiin (virallisesti) Kalmahin The Black Waltz. Huippulevy, kipinkapin levykauppaan siis. Luota minuun, tykkäät kumminki ;)

Viikonloppu ihanaa nautintoa. Kotona, lepoa, ystäviä.

Nyt näyttää, että tulen sujuvasti kipeäksi. Ei kivaa. Ahistaa. Homona.

Alakuloisuus vie mielen matalaksi. :(
Sydämessä harmautta, järki yrittää taistella itselleen valtaa, mutta minähän tunnetusti olen uppiniskainen "näissä asioissa"...

Mietin tuossa, että:
Miten voi ajatella menettävänsä jotain, jos koskaan ei ole omistanutkaan ketään?
Miten voi sanoa jäävänsä yksin, kun on ollut yksin koko elämänsä?
Kuinka voi olla ketään varten, jos ei itsekään tiedä mitä varten on olemassa?
Kuka auttaa ja ketä, jos ei näe itsessään lainkaan sielua, mitä pelastaa?

Ei voi tietää.
Ei jaksa miettiä. Ehkä on vain.

Ja itkettää.


"Love is an act of blood and IÂ’m bleeding
A pool in the shape of a heart
Beauty projection in the reflection
Always the worst way to start"

NP: Dream Theater - Space- Dye Vest

Oulun Teatrian keikka tänään... Otin tuossa vähän siipeeni, saa nähdä pystynkö menemään, mutta yritys hyvä kymmenen...