IRC-Galleria

Mötley Cruella on paskat biisit, paskat sanoitukset ja kusiset soitannot, muuten tosi hyvä bändi<3

Eli siinä pohjustus aiheista ajankohtaisempaan: Kasarin paluu 2 - Payback Time.

Suuressa viisaudessaan langettivat Suuret Muinaiset tähtien takaa rangaistuksen ihmiskunnalle 1970 ja 80-luvun vaihteessa, liikaa olivat ihmiset muhineet paksujen pulisonkien, viiksien, Marshall-putkivahvistimien ja muskeliautojen lämpöisessä valokeilassa, nauttien ja telmien auvoisessa viattomuudessaan. Rangaistus oli odotettavissa, merkit pahempiin aikoihin olivat olleet jo selvillä Genesiksen rumpalin Phil Collinsin säätäessään studiossa rumpujensa virveliin epäluonnollisen ja muovisen kaiun. Lahkeet alkoivat kaveta jo 70-luvun lopussa, Punk saapui raiskaamaan ja rienaamaan länsimaita. Punk poltti itsensä suurella liekillä nopeasti loppuun, jättäen jälkeensä kauniin ruumiin ja innostavan musiikillisen perinnön, mutta sen kuolema oli kuin varoitus jostain suuremmasta, jostain inhasti kuplivasta pahuudesta, joka vain odotti pääsyään maan pinnalle.

Merkit tämän tuntemattoman pahuuden tulosta alkoivat ilmetä kuin Ilmestyskirjan vitsaukset:
Punkin ruumis happani nopeasti Gootti-liikkeeksi, tuoksi Karpaattien yösiivekkään musiikkilliseksi kuvaksi. Gootti-suuntaus synnytti uusromantismin, joka tulisi myöhemmin aiheuttamaan suunnatonta tuskaa ja kärsimystä. 60-70-luvun vaihteessa syntynyt Heavy Metal sai suunnattomasti potkua noina murroksen aikoina. Tämän hajaannuksen vallitessa alkoivat pahuuden kasvot heijastua länsimaisen populaarikulttuurin raunioista kohoavaan tuhkapilveen.

Vaatetus muuttui radikaalisti: Leveälahkeiset "bellbottom"-housut ja normaalit farkut vaihtuivat luonnottomasti kapeneviin Scretch-farkkuihin, Olkatoppaukset tekivät comebackin, Spandex muuttui osaksi valtavirtaa ja oli ookoo pitää salihousuja julkisilla paikoilla, farkut muuttuivat happopestyiksi rönsyiksi ja farkkujen kuosi vaaleni, purjehduskenkiä myytiin miljoonia Lacoste-paitojen oheella. Hiukset kokivat morbidin metamorphoosin: takatukka, tuo saatanan keksintö, oli IN ja samalla otsatukka sekä sivutukka. Kaameita voukuja, Sleazerokkareiden hiuslakkamyrkytettyjä Vampira-otsatukka-takaa-pystyssä-comboja, mohawk-kampaukset. Pyhäinhäväistys arkipäiväistyi sairaalla tavalla, oikeaoppiset ja valon nähneet jotuivat vetäytymään maan alle, ja tilaamaan vaatteensa yksityisiltä ompelijoilta. Heitä halveksuttiin ja heidän päälleen syljettiin. Mutta pahin kaikesta oli vielä kytemässä Los Angelesin kaupungissa vuosina '82-84...

Appelsiinipuiden varjossa, dekadenssin repimässä Los Angelesissä syntyi musiikillinen suuntaus, jonka kammottavuudelle ja viheliäisyydelle ei ole tänäkään päivänä löytynyt tasapäistä vastusta: 80's Sleaze/Glam/Heavyrock, tuo juustoisuudessaan ja silkassa siirappisuudessaan sikiänyt keskonen, joka imi elämänmehut ja kopioi pelkät muodot 70-luvun hienoimmista yhtyeistä (KISS, Cheap Trick yms... lapset hyvät.) ja sitten esitteli rumasti maalatut vanhat vanteet uusine, nahkaisine renkaineen eksyneille nuorille ihmisille, jotka elivät musiikillisessa tyhjiössä. Etunenässä Mötley Crue, RATT, Poison ja monet muut opportunistit loivat epäpyhän hybridin, jonka keskiössä olivat musiikin sijasta räikeä ulkomuoto ja sensaatiohakuiset elämäntavat. Nämä saappaan älykkyysosamäärän omaavat onnettomat narkkarinhaahkat myivät elämäntyylinsä ja dekadentin tyhjyytensä nuorisolle, joka ei tiennyt paremmasta.

Pyhäinhäväistys jatkui vuosikymmenen loppumetreille saakka, siihen mennessä valoa oli päässyt pilviverhon läpi vain ripauksittain(vrt. Speed & Thrash Metal-movement.), mutta vallan vaihdon aika oli tuleman. 80-luvun loppupuolella valistuneet musiikkikriitikot ympäri maailman olivat huomanneet erikoista liikehdintää Yhdysvaltain länsirannikolla, tarkemmin Seattlen ja Los Angelesin kaupunkien alueella sekä välimaastossa. Tämä uusi liikehdintä oli lähes ikonoklastinen, se hylkäsi kaiken mitä 80-luvun valtavirrassa pidettiin arvossa: Hiuslaitteita, lavaasusteita, paskoja biisejä, paskoja levynkansia sekä paskoja soundeja. Nämä flanellipaitoihin ja muihin sekalaisiin varusteisiin pukeutuneet nuoret nousivat vastarintaan paskanapaisia kokaiiniaddikteja ja paperitähtiä vastaan, aseinaan 60-70-luvun vaihteen Pre-Punk(The Stooges, MC5...), Punk sekä metallisemmat vaikutteet 80-luvulta. Hiljaa alkanut liikehdintä keräsi voimiaan hyvän aikaa, ja kunnes se oli valmis purkautumaan, se järisytti pahan valtakunnan järjestystä perusteellisesti. Kapina kulminoitui erääseen Seattlelaiseen trioon, ja sen vuonna 1991 julkaisemaan albumiin "Nevermind". Yhdessä yössä spandex pudotettiin valtaistuimeltaan, BC Rich ei ollut enää "se" kitara ja laulaminen kokaiinista ja bilusta muuttui epämuodikkaaksi. Tuhannet katkeroituneet nahkaiset joulukuuset ovat sittemmin todenneet: "Unelmiemme tuho kulminoitui Fender Jagstangiin.", kyseessä lienee siis Los Angelesin vihatuin kitara 90-luvun vaihteessa. Fokus keskittyi musiikkiin, ei muotoon. Grunge poltti itsensä loppuun nopeasti, mutta komeasti: vuonna 1994, se päättyi erääseen haulikonlaukaukseen piharakennuksessa. Grunge oli kuopattu, mutta niin oli myös 80-luvun saastaisimmatkin asiat. Grunge on kuollut, kauan eläköön Grunge!

Mutta kuten ihmiskunta on meille ennenkin näyttänyt, sen kollektiivinen muisti on lyhyt. Merkit ovat olleet jälleen ilmassa, leijuen erään pienen Pohjois-Eurooppalaisen valtion yllä. Mötley Crue elää yhä, täyttäen jäähallit ja stadionit. Leveät lahkeet eivät ole enää kuulemma muodissa, sanoi myyjätär minulle. Lehdet julistavat kasarin palanneen tänä vuonna, muodissa on kuulemma rock. Malleilla on kuvissa Mötley Cruen paita. Syntikat kuulostavat jälleen tutun muoviselta, Radio City kuulostaa Los Angeleslaiselta 80's-kanavalta. Kaikuvirveleitä. Jenkkihuiveja. Kajalia. Yö-pastisseja. Suuria, sisällöttömiä tunteita musiikissa. Äiti. Pelottaa.


-Sarko, yours truly
(Kirjoittaja ei suinkaan vihaa kaikkea kasaria, vain suurinta osaa siitä. Kirjoittaja on myös sarkasmin ja ironian suuri ystävä.)

Levysuosituksia Kasari-kärpäsen puremille yksilöille:

Dinosaur Jr. - You're Living All Over Me (1987)
Union Carbide Productions - In The Air Tonight (1987)
Mudhoney - Every Good Boy Deserves A Fudge (1991)
Soundgarden - Badmotorfinger (1991)
Pearl Jam - Ten (1991)
Alice In Chains - Dirt (1992)
TOOL - Undertow (1993)
Weezer - "Blue Album" (1994)

Enjoy!


Np. Coheed & Cambria - In Keeping Secrets Of Silent Earth: 3