IRC-Galleria

Sarko

Sarko

DI DI DII AIMÖ POLIISKAAR

Muysic For The MassesSunnuntai 20.05.2007 00:32

Kuuntelin tänään jo ties monettako kertaa Dinosaur Jr:n "Beyond"-levyn lävitse ja edelleen se onnistuu häikäisemään intensiivisellä inhimillisyydellään, harvoista yhtyeistä todellakaan paistaa enää näinä päivinä "ihmisyys" ja soittajien persoona lävitse yhtä lämpimällä tavalla. Dinosaur Jr.n kerroksittaiset ja sydämeen käyvät säröiset kitaravallit, punkin dynamiikalla siunattu rytmisektio ja J. Mascisin epävarmat ja arat vokaalit vetävät mukaansa omaan maailmaansa, emootiot vaihtuvat epävarmuudesta rakastumiseen siitä itseinhoon, melankoliaan ja ikävään. Levyn jälkeen jää autuas, hivenen surumielinen katharsis. Tällaisia levyjä ei todellakaan tehdä liikaa, levyjä joita kuunnellessa tuntuu kuin omaa rintalastaa revittäisiin auki ja sydän jätettäisiin sykkimään paljaaksi ulkomaailmalle. Todella piristävää ja ilahduttavaa, poseerausvapaata rock-musiikkia. Kun tietää kuka on, niin ei tarvi esittää mitään. Jos arvioisin plattoja esim. Soundiin tai Rumbaan niin nakkaisin suoraan ja epäilemättä täydet 5 tähteä.

Tässä kirjoittaessa kuuntelen The Wildheartsin uusinta, bändin itsensä mukaan nimettyä räiskälettä ja on todettava että näin 2 biisin perusteella on The Wildhearts lunastanut paikkansa vuoden 2007 kovimpien levyjen Top viitosessa. Jos The Wildhearts pitäisi jotenkin kuvailla jengille niin päätyisin jotenkin seuraavaan: 80-lukuinen Speed/Thrashmetal riffittely yhdistettynä upeisiin Cheap Trick ja Raspberries-vaikutteisiin maailmoja syleileviin melodioihin ja kertseihin, sekaan nakataan aimo annos 77' punkrockin särinää ja dynamiikkaa. Massan päälle ripotellaan toivoa, elämää, turhautumista, rakkautta ja loistavaa biisinkirjoitustaitoa. Eeppistä mutta hyvän tuulista Punkrockia koko rahan edestä, todella maukasta. Suosittelen lämpöisästi, itseasiassa jokaiselle rock-musiikin ystävälle täysin essentialia kuunneltavaa.

Vuoden 2007 kovin levy on...Maanantai 07.05.2007 22:02

... DINOSAUR JR. - BEYOND (FAT POSSUM)

Rakastuin totaalisesti kuunnellessani levyn myspacesta, tuosta Amerikan IRC-Galleriasta, kokonaisuudessaan. Mä oon todella liikuttuneessa tilassa, uskomaton levy. Harvoin tulee kyyniselle rock-opportunistille tällainen fiilis näinä nopeutuvina ja imperialistisina päivinä, päivinä jolloin musiikillista laatua kovempia kriteerejä musiikin teossa ovat pillifarkkujen lahkeen kapeus, shemaghin väri sekä coolein Fender Telecaster Thinline '72. Dinosaur Jr. yhdistää kirpeät pop-melodiat, rouheat särökitarat, introvertin ilmaisun, melankolian ja Neil Young-sooloilun tavalla johon ei juurikaan kukaan pysty. Luoja mikä levy, mä olen myyty.

Ironista on että vuonna 2007, 20 vuotta "You're Living All Over Me" platan julkaisun jälkeen, Dinosaur Jr:n keski-ikäiset ukot tulevat ja tunkevat luuta kurkkuun nuoremmille, "innovatiivisimmille" ja "dynaamisille" alternative-bändeille pelkästään jo asenteellaan. Biisithän ovat tällä levyllä ihan ylivertaisia osoituksia Lou Barlowin ja J.Mascisin taidosta puristaa pieniä hetkiä elämästä kauniiden pop-kappaleiden muottiin.

Tee itsellesi palvelus ja osta Dinosaur Jr:n "Beyond", et tule pettymään. Minäkin nimittäin ostan.

http://www.myspace.com/dinosaurjr

[Ei aihetta]Torstai 03.05.2007 00:18

- OH NOES IT'S A DOOM METAL CAT INVASION DUNT HURT MAH BAHBIEEZ PLLZ MR DOOM METAL CAT OH NOES NOT WITH DAT KNIFE OH NO NO NONONONO DON'T OH NO I DUNNO WHAT SHOULD I DO WITH DIS SITUATION OH NOES MR CATMANDOO OH NOES


- OH SORRY MR, I WAZ ZUST ASSKIN' WHERE'S DA NEAREST DISCOTEQUE I WAHNA DANZ WITH MAH BAHBEE ALL NIGHT MR.

- AH SO, IT'Z ZAST AROUND DA CORNER MR DOOM METAL CATMAN

- DANKS, NAH I'M GOHNA GO JAHMIN WITH MAH BAHBEEGIRL

- HAVE FUN MR CATMAN

- AH WILL, DANKS

CROCODILE HATE FVCKTorstai 03.05.2007 00:13

Vittu krokotiili jammaa iha vitusti c'mon

[Ei aihetta]Torstai 03.05.2007 00:08

Jouni soitti mulle puhelimella, vaan kertoakseen että en oo yksin.

Jumalauta Bjorkin Brantti toimii, idiot jammin' supreme groove machine.

Brant Bjork - Keep Your CoolKeskiviikko 02.05.2007 23:39

- Hey, monkey boy! Why aren't you employed?

- 'Coz i'm jammin!

-Hey, monkey boy! Why aren't you employed?

-'Coz man, i'm, i'm jammin!

Holocaustik Ibiza DeathfucKKeskiviikko 25.04.2007 15:08

DEATH METAL FVCKKER

Elää ja kuolla TorniossaSunnuntai 22.04.2007 17:48

Kävimme sporttaamassa opistomme 2 kuunnelmaa ja 7 dokumenttia Tornion radiofestivaaleilla, mutta ikäväkseni joudun toteamaan että voittoa tahi kunniakirjoja ei meidän opistollemme sadellut, damn. Mutta taso oli kova, sitä en mä kiellä. Kuitenkin olimme henkisiä voittajia, eroituimme aiheiltamme huomattavasti muista opistoista, mainittakoon niistä esim HEO, ToKem AMK ja TTVO. Jotenkin tämän vuotisia dokkareita vaivasi jonkinlainen vakavuus ja ehkä omaan makuuni liian taiteellinen ja pateettinen toteutus, mutta huikeuksista mainittakoon voittajatyö "Nuuskamuikkunen", joka kuvasi briljantisti ihmisen ikuista yksinäisyyden tunnetta ja kaipuuta jonnekkin kauas, todella kouraiseva työ. Oulun AMK:n kätilötrilogia oli myös mainio, joskaan yksittäisten töiden kanto oli ehkä hivenen heikonlainen.

Oma dokkarini "1UP! Kansa pelasi - Pojat kertovat" herätti hilpeyttä ja nostalgisia purkauksia joissain osanottajissa ja tuomariston jäsenissä, mutta kuten osasin arvata, jengi jakaantui aikalailla kahtia: joko siitä pidettiin tai sitä vihattiin. Ymmärettävästi dokumenttini kohdeyleisö oli rajattu tarkkaan: se luultavasti upposi juuri siihen jengiin joka on viettänyt nuoruutensa hakatessa NESiä, SNESiä, Megadriveä sekä klassisimpiä tietokonepeli-eepoksia, kuten Red Alertia.

Aihe jää ymmärrettävästi ulkopuoliseksi henkilöille, jotka eivät ole ikinä hakanneet Mega Man 2:sta silmät punaisena myöhään yöhön tai ohjanneet Neuvostoliiton panssariarmeijoita tosiaikaisesti läksyjen teon kustannuksella. Myönteistä palautetta tuli etenkin haastateltavien innostuksesta, joka tarttui ja välittyi myös yleisöön. Dokkarin hektisyys oli myös ehdottomasti aiheensa näköinen. Henkilökohtaisesti liikutuin festareiden tuottajan/tuomarin Hannu Kariston, jonka olen tavannut jo aikaisemmin, komentti dokkarista: "Tämän jälkeen ymmärtää sinua paremmin.", viinan polttamien aivosolujeni takia kommentti ei ole sanan tarkka mutta kuitenkin sinne päin. Kaunista, meitsi diggas.

Suosikkini dokkareista oli ehdottomasti opistomme Riikan korkokengistä tekemä dokkari "Koron Nousu", joka oli kepeydessään mutta myös analyyttisyydessään todella fantastinen. Useat naurut ja kehut kerännyt dokkari ei kuitenkaan kirvoittanut edes kunniamainintaa, josta olen hyvin pettynyt. Hyi hyi. Mutta ensi vuoteen siis, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Skies full of Heavy MetalKeskiviikko 18.04.2007 22:33

Vittu mää vihhaan heviä, kristus. Metallimusiikin tiettyjä genrejä meikä sporttaa (Doom, Death, Black, Avantgarde) mutta Classic Heavy Metal nostaa mun selekäkarvat pystyyn, hyi vitun vittu. Joka vitun asia on nykään heviä ku se vitamiininsa unohtanut Lahtelainen ripuliranne kiikas ittensä keskinkertaisesti keskikertaisen laulukilpailun voittoon ja Lordi voitti euroviisut. Hyi vittu, hevi on paskimmillaankin parasta.












HYI.

Future: NOW!Perjantai 13.04.2007 00:03

Eilettäin oli opistolla futuristiset bileet, teemana oli vuosi 3050. Ilta oli poikkitaiteellinen sekoitus Haddawayn "What Is Love?"-kappaletta ja Kraftwerkin "We Are Robots"-meininkiä. Muut olivat verhoutuneet folioon ja kelmuun, meikä veti Streetwalkin' Pimp Thunder meiningillä, ainesosat: törkeen siistit Plehat (aurinkolasit), Brokeback Mountain-farkkurotsi, pähee kauluspaita ja rintakarvoitus. Olin humalassa.


Hyvät ihmiset, minä tanssin. Kyllä, minä tanssin eilen.