IRC-Galleria

Ajatuksia 13.3.2007


Silmilläsi katsoit sydämeni lävitse.
Kaukaa horisontin takaa viestin toit muiston puistonpenkiltä edesmenneen rakkaan.
Rannalla kahden makasimme sielun sinfonia rakkauden kosmista energiaa rinnassamme.
Viesti tuoja olit rajan takaa sanoin sanotuin. Katseessasi kasvot oli eiliset edesmenneen.
Kuten Juice lauloi en surusta itke en ilosta itke, itken muuten vain ja muualla olen ennen kuin huomaatkaan.
Carolan kielletyt leikit soi tuo sävel tarkoituksen mielessäni.
Katson käsiäni ja näen tuhkat menneiden elämän arvet vainaan.
Viaton ei ole sydämeni. Hyräilen hetken mielessäni John Lennon Imaginea.
Ajattomuuden merkit kun on minulle näytetty moneen otteeseen.
Ajatuksissaan olin Freebird ja teoissani tuo Simplyman tässä oman elämäni Hotel Californiassa.

Häpeäni virtahepoko kohtasi siis elämäni lohikäärmeen itsessään?
Tunnen syyllisyyttä aikaansaamattomuudesta ja aikaansaannoksista elämänpeilini.
Onko lupaa mennä rajan taakse tässä Matrixissa?
Askel askeleelta katoan elämänpolullani kauemmas.
Kivinen on tieni ja yksinäinen.
Stairway to heaven soi mielessäni, mitä kyselen Oikeesti itseltäni - Mitä Rakkaus on?

Toivon antenni on katkennut tai vastaanotin särkynyt hukkunut elämän taajuuksiin katkennut.
Sielunsilmin lähetin sinulle sanomaa sydämenäänen taajuudella telepatiaa – radio rakkautta?
Ei Sormusten Herra - Ei karhunkynsi voi estää sisäistä lauluani laulamasta sieluni temppelin lohduttomia surusäveliä.
Kuka synnytti kenenkin unelmien elämään, tässä mielen sinfoniassa?
Jos sydämen äänet soivat yhteen sisäkkäin ja rinnakkain, ja sielunsilmin voi nähdä rakkaudella toisen ajatukset, tuntea sen kaipuun ja tuskan, onko siihen lupaa, oikeutta puuttua?
Onko ihmismieli sairas, kun näkee, joku sanoisi kanavoi, korkeamman yhteyden jokapäiväisessä elämässään?
Asioita tuodaan silmille nähtäväksi ja korville kuultavaksi lukemattomien medioiden kautta – Heijastuksia entisistä elämistä. Siinä sitten hölmistyneenä katsoo Totuutta silmästä silmään oman elämänpeilin.
Pakoonkaan ei omia ajatuksiaan pääse, ei vaikka kuinka tahtoisi, siinä on ihmismielen kirous ja siunaus.
Elämän ja kuoleman verho kun on hyvin ohut.
Ihmismielen rajattomuus matkustaa unelmissa, toiveissa ja kaipuussa on hyvin hämmentävää siinä sekoittaa todellisuuden, ja tuohon kun ei ole lääkettä.
Luoko ihminen ajatuksissaan omat demoninsa ja oman taivaansa, kuka tuohon pystyisi vastaamaan?
Voisin väittää, että omilla ajatuksien heijastumilla jokainen ihminen heijastaa vain elämänsä tapahtumia, syitä ja sen seurauksia niin teoillaan, että peloillaan.
Kuinka sitten elää jos ei totuutta pääse pakoon, eikä rajan taakse ole lupaa mennä?
Erakoituako pitää kunnes kuolee?
Maanpäällinen tie kun on niin kivulias ja kivinen ajattelevan ihmisen, miksi - kysyy usein itseltään? Mitä on rakkaus, jos unelmat on verhon takana?

On aika paradoksi ajatus tuntea häpeää, kadehtia, olla omahyväinen – ja luoda pään sisälle lisää omia demoneitansa.
Jos ihmisyydessä on 70% hyvyyttä ja rakkautta, miksi elämän sotkee täydellisesti 30% pahuutta ja katkeruutta?
Mikä ottaa ihmismielestä vallan ennen kuin oppii oman nöyrtymisen taidon Jumalan kasvojen edessä?
Onko parempi sitten olla elävä kuollut vai kuollut elävä?
Elävänä elävä, kuolleena kuollut, mutta kun mikään ei menen niin.
Ihmismieli kun on jatkuvassa elämän kiirastulessa, sidottu aikaan ja paikkaan.
Odottaako sitten jotain ihmettä tapahtuvaksi, toivoa vai mitä ihmisen tulisi tehdä?
Ironisinta on kun kokee ihmeen, mikä on niin inhimillinen ettei ymmärrä ihmeen suuruutta eikä pysty käsittelemään ihmettä oman rajoittuneisuuden vuoksi.
Näin ympyrä ikään kuin kiertyy jälleen itsensä ympäri ja palaa ajatuksen lähtöpisteeseen eikä pääse puusta pitkään.
Onko katkeruuden kyyneliä elämänpuunsa silmut, elämänsilmut puhkeavat kukkaan kunnes lopulta lakastuvat.
Toisaalta miksi perhosten elämä on niin kadehdittavan monivaiheinen.
Juuri kun ovat kotelostaan kohdanneet aurinkonsa on perhosen aika kuolla, hirveää tuhlausta.
Toisaalta järjetöntä on sekin kun mehiläispesässä on vain yksi kuningatar, jolla mieletön määrä työläisiä yhden unelman vuoksi elättääkseen itseään, jotta voisi lisääntyä.
Synnyttääkseen mitä? Lisää kärsiviä ja kärsimystä elämään?

On sanonta ettei universumissa ole uhreja vain ainoastaan luojia, jotenkin järjetön väittämä.
Jos energian määrä on vakio ja energia vain muuttaa muotoaan ja on säilyvyyden laki, mitä järkeä tässä oravanpyörässä on sitten olla keskeneräinen?
Tässä valmiissa maailmassa, jossa Luoja loi ihmisen omaksi kuvakseen? Keskeneräiseksikö? Evoluutiotako on sitten lisääntyä ja täyttäkää maa? Rakkaudellako? Rakkauteni kun on hullujen huoneella. Rakkauteni ei ole silti kuollut tässä hullussa subjektiivisessa maailmassa.

Toivoisin Pyhänvihan kuolevan
Rakkauden voittavan
Elämänlahjaksi