IRC-Galleria

Ajelin ajatuksissani tuona kohtalokkaana aamuna pitkin Mannerheimintietä.
Uuden työnantajani antaman työn vuoksi, ajelin kuorma-autolla, lastina lekasoraa täynnä oleva lava. Kuorma oli tarkoitus saattaa Tuomiokirkon pihalle.

(Kituen siinä edessäni kasvoi keskustan varmaankin ainoa orvokki villinä syyttömänä katukivetyksen välistä. Olinhan löytänyt hänet sattumalta.
Huomasin hänen tuskan kyyneleet valuvan pitkin poskia, kuin tunne siitä kuinka puhdistui hänen sielunsa törmätessään niin kauniiseen asiaan keskellä kivikylänhelvettiä.)
Mietin tuossa elämänpolulla ajaessani. Onko tämä kohtaloni oikku ajaa kohti tuomiotani; olisikohan se sittenkin niin, että maailman ironiantaakka on koko maailman synnit, jos omanikin, kaiken saastan seassa tuolla takana olevassa lastissa; kuormalavalla kiteytettynä vain noihin viattomiin itkeviin lekasora palleroihin.
(Vaikka toisaalta suruviittani alla tuntui samaan aikaan sekä lohdulliselta että jotenkin ahdistavalta hänestä koko ajatus oli huvittava kyseisistä hölmöistä ajatusleikeistäni, kuinka satiirista näin viitoitettu polkuni kun on ollutkaan elämäntielläni. Jos omansa viaton.)

Yhtäkkiä sattui kuitenkin jotain odottamatonta tuossa forumin kulmilla.
Ihmettelin miksi edessä olevat ihmiset viittoilivat ja hosuivat kiireissänsä pysähtyen ikään kuin antaen ajatuksen elämänsä hetkistä ja huomionsa jopa minulle maan matoselle - He halusivat minun pysähtyvän hetkeksi. (huomasin katsovani mennyttä elämääni taustapeilistä kuljettamani taakan kadonneen samalla mielestäni. Heräsin ikään kuin horroksesta kun samainen tunne mikä oli vaivannut minua jo unissani pitkään, nyt kohtasin sen todellisessa arkipäivässäni kuin painajaiseni déjà vu´n.)

En heti ymmärtänyt, että vahingosta jostain teknisestä viasta johtuen olin laskenut tuon lekasoran (synnintaakan) Mannerheimintielle, kauhukseni huomasin lekasoran levinneen keskustan kadulle.
Kuorma-auton lava oli noussut ylös ja tasaisesti levittänyt maton lekasoraa keskelle (kiireisten sielujen) valtaväylän pahimpaan aamuruuhkaan. Pysäytin auton ja nousin ylös työnantajan sallimalta istuimelta ja katselin parveilevaa sekasortoa.
(Tässä harmaiden enkelien kaupungissa, kun enkelit normaalisti törmäilivät arkipäivänä vain toisiinsa, olihan tuo lekasora kuin rullarata heidän siipiensä alla.)
Olin aivan kauhuissani.
Katselin kun ihmiset kompuroivat (syntiensä seassa, jotenkin kieroutuneena ajattelin, jokaisen murskautuneen) lekasoran (jyväsen puhdistavan synnistä kulkijan kaatuillessaan mukulakiviselle) kadulle aiheuttamani kaaoksen vuoksi. (Tuntui kuin hetki pysähtyi ja sai suupieleni ironiseen hymyyn, niin satiirisen hupaisan tapahtumaketjun oli pieniin sieluni silmille kohtalo tuonut eteeni - Sirkus Mannerheimintiellä.) Kaoottinen hetki oli luonut koomisen näytelmän, missä (harmaat sielut uskomatonta, mutta totta) ihmiset tukivat toisiaan, jotta pysyisivät pystyssä.
(tuolla lekasorakentänhelvetissä, jonka olin luonut kuin kyllästynyt katutaiteilija konsanaan puolivahingossa johdatuksen kohtalontielle.)
Onnettomuudesta (onnellisena) totesin (kerrankin yksinäisten) kaupunkilaisten auttavan toisiaan sanomattomalla rohkeudella, (suudellen kuitenkin jokainen vuoronperään äiti maan mukulakiviä) Mannerheimintiellä. (Harmaat yleensä kun kulkevat vain toistensa ohi toisiaan tönien kuin vaeltavat varjot. )


((Surullinen tragedia on tarinassa siinä missä lastenvaunuja työntävän äidin näen kaatuvan lekasoran tähden ja lapsen heittäytyvän raitiovaunun alle, kesken elämän kiireisen menon. Kohtalon nimetön sormi tarttui lapseen vieden sen äidiltänsä, mutta raitiovaunuthan ovat aina oikeassa.
Hän nousi raitiovaunuun ja etsii itseään nyt harmauden seasta löytämättä koskaan pysäkkiänsä, onko se niin suuri lekasoranjyvänen elonkorjuun tiellä, jolle ei ole oikeaa pysäkkiä olemassa.
(Kohtalonsako uhrit vain kaatuivat mukulakivityksen korotuksen reunaan vuoronperään tuolla elämän rullauksen pysäyttävällä radalla saaden syntinsä anteeksi. ))

Herään kun olkapäätäni taputetaan, luulin taputtajan olevan ystäväni, mutta hän olikin työnantajan sanansaattaja, joka ojensi tuomion erokirjeen, jonka oli työnantajani pyytänyt tuomaan,
“Tuomikirkon työmaa on osaltasi ohitse”, luki erokirjeessä saatteena oli kourallinen lekasoraa.

(Minä toivottomana istuin alas ja tunsin kuinka lekasora pallerot murskautuivat takamukseni alla yksitellen, mieleni oli keveämpi joka hetki, nojasin käsiini ja suljin silmäni - itkin kuten tuo orvokki kivetyksen reunalla, jonka talloi elämä, joka kohtasi tuomion harmaan enkelin.)>

Runo on täysin mielikuvituksen tuotetta, ei symbolisoi mitään.