mainitsematta vielä että hauskanpito ilman alkoholia on teeskentelyä.
no kuitenkin, minulla on suuri sisäinen kaaos meneillään tunnemaailmassani. sekavuustila. mikään ei ole niinkuin pitäisi pienen pienien aivojeni sisällä. enimmäkseen mielessäni liikkuu pienen pieniä vaaleanpunaisia elefantteja jotka pomppivat muumilaakso-tyyppisten vaaleanpunertavien pilvien päällä ja parhaani mukaan yritän saada jotain tolkkua siihenkin visioon. myös kauniit taikasienet, sydämiä sanovat virtahevot, käärmeiden kuristamat kaniinit, ja sekopäiset mustekalat liikkuvat mielessäni. tottakai kun sanon nämä asiat, ne ovat vain visio ja metaforia, mutta tällä tavoin saan kyseiset asiat pois mielestäni.ulos vain, pois pois kauas minusta.
haluan olla kaunis platinablondi jonka mielentoimintaa ei erityisemmin mietittäisi ja setvittäisi, joka voisi olla niin idioottisen oloinen kuin haluaa, tai osastolla oleva itsetuhoinen nuori jonka käyttäytymistä ei jakseta enää miettiä, vaan jonka annetaan olla ja tehdä mitä haluaa, kunhan pysyy hengissä kahdeksantoistavuotiaaksi asti jolloin ei ole enää valtion vastuulla millääntavoin..
haluan syödä pullanmuruja ja jätskikakkua ja istua ison vaalenpunaisen sateenvarjon alla ja kuunnella sateen ropinaa pääni yläpuolella, tietäen ettei se kuitenkaan minuun osu tai vaikuta.
ja miksi ei voisi olla mitä haluaa olla? tässä olen kotona, juon kylmennyttä kahvia ja mietin miten saisin kaikkia ajatukset pois päästäni koska paperi on loppu enkä seiniinkään voi piirtää. [vuokratalo nimittäin. saatanan 50v belgialaiset mulkvistit ja niiden säännöt] nyt siis joudun parhaani mukaan ilmaista niitä sisälläni myllertäviä tunteita kirjoittamalla, ja rehellisesti sanottuna aivan paskaa jälkeähän tästä tulee mutta vittuakos sillä on väliä. ei näitä merkintöjä kuitenkaan paljon kukaan lue joten voin vaikka vuodattaa tänne kaikki surut ja ilot ja kaikki maailman panot, mutta jotain rajaa minunkin avoimuudellani on. etenkin itseäni kohtaan. eiköhän ole niin että ennen kaikkea ei haluta olla avoimia itseään kohtaan? voi sanoa kaiken muille ja kuitenkin alitajuisesti poistaa omasta mielestään kaikki tunteet tekojaan kohtaan. koska niinhän se käy helpoiten. onko ihmismieli vain itseään suojellakseen tehty? sosiopaateilla on helpompaa, he eivät tunne rakkautta, katumusta tai muita ikäviä tunteita tai tunteita, jotka voivat johtaa vielä ikävimpiin. heillä on vain inho, viha, raivo ja kierous. tuntuu osittain helpommalta ajatukselta.
minä haluan, haluan haluan haluan ja haluan vielä lisää. sellainen olen. haluan aina enemmän. mikään ei ole riittävää minulle. jos saan mitä haluan, en ehkä haluakaan sitä sen jälkeen. haluamisen hauskuus on siinä että saa nähdä vaivaa sen eteen.
rakastan tutustua uusiin ihmisiin, jotka eivät tiedä minusta asioita jotka kaikki puolitututkin tietävät. rakastan ylläpitää pientä flirttiä, lievää mysteerisyyttä ja joskus ihaninta on juuri se, että tietää ettei tule enää koskaan näkemään kyseistä henkilöä.
tässä siis tämäkin lähes jokaviikkoinen lauantaitilitys.
haistakaa vittu&hyvää päivänjatkoa :) XOXO