IRC-Galleria

Aamulla herätessäni en muistanut enää melkein koko unta. Mutta se palaili pätkittäin. Koko päivän sitten vain mietin, ja mietin. Mitähän isoäiti mahtoi tarkoittaa? En sotke poliiseja tähän vielä, ellen halua jollekin lähimmäiselleni rikosrekisteriä. Asia vaivasi minua koko päivän, enkä saanut oikein mitään aikaiseksi. Havahduin mietteistäni, kun puhelin soi. ’Aina vain tuo hiton puhelin.’ Mutisin puoliääneen.
Â’Tuulian Ottava puhelimessa.Â’
’Hei Tuulian. Et tullutkaan eilen, niin kuin aina joka lauantai. Aloin melkein jo huolestua, kun sinusta ei ole kuulunut mitään.’ Aha. Taina, kukas muukaan. Hän ei ole koskaan vihainen pitkään. Vaikka minä en välittäisikään tappelun jälkeen puhua hänen kanssaan, niin ei mene kauankaan, kun hän jo on tunkemassa nokkaansa asioihini. Hän on vain tätini. Ei hänelle kuulu tulemiseni ja menemiseni. Ja eilen en siksi mennyt käymään, koska en vain jaksanut. Ja oli muutto puuhia.
’Anteeksi nyt, kun en tullut käymään. Luulin, että olisit vihainen minulle, joten en tullut häiritsemään teitä.’ Ajattelin, että tällä kertaa olisit pitempää vihainen, ajattelin mielessäni.
’Voi lapsi rakas! Enhän minä nyt sinulle voisi olla vihainen. Ainakaan kovin pitkään. Mitäs sinä eilen puuhasit, kun et vastannut puhelimeen?’
’Minä muuttelin tavaroitani isoäidin talolle.’
’Jokos sinä nyt muutat? Eikö meidän pitänyt isäs kanssa autella?’
’Pertti ei ole oikea isäni, ja sinä oikea äitini Taina. Yrittäisit nyt muistaa sen. Me olemme keskustellut ja tapellut tästä asiasta monesti. Vaikka en kiistä, ettettekö olisi olleet minulle hyvät vanhemmat, mutta silti. Minulla on, tai no oli biologiset vanhemmat. Sille me emme voi mitään. Mutta olen yhtä suuri osa heitä kumpaakin. Tuuliannaa ja Johania. Sinun ei pitäisi unohtaa omaa siskoasi.’
’Enhän minä Tuulian:aa ole unohtanut. Minä en vain välitä puhua hänestä.’ Pystyin jälleen kuvittelemaan, kuinka Tainan naama punoitti ja hän nyrpisti somaa nenäänsä inhosta. Se sama nenä joka tärisi aina, kun hän jotakin palturia puhui.
’Äh. Tästä ei enää keskustella. Minä en jaksa tapella. Tuulian ja Johan ovat oikeat vanhempani. Siitä emme keskustele. Vaikka Tuulian kuolikin melkein heti syntymäni jälkeen ja Johan katosi ennen syntymääni.’
’Hyvä on sitten.’ Taina löi luurin korvaani. Jotenka sain sen taas suuttumaan. Mikä ei sinänsä yhtään ihmetytä. Hän ei voi hyväksyä sitä, että 14-vuotiaana lakkasin pitämästä heitä oikeina vanhempinani. Se asia olisi selvinnyt kuitenkin joskus. Ennemmin tai myöhemmin. Luulenpa, että Taina ei olisi kertonut minulle asiaa koskaan, ainakaan omasta tahdostaan. Ajattelin itse soittaa Mikolle, mutta sitten muistin, ettei minulla ole hänen kännykkänumeroaan. Kaiketi Mikko soittaisi minulle sitten illalla. Tai viimeistään huomenna.
Juuri kun olin hylännyt ajatuksen, puhelin soi. Vastasin puhelimeen numeroa katsomatta.
’Tuulian Ottava puhelimessa.’ Ei kuulunut mitään. Vain jonkun raskasta hengitystä.
’Haloo? Kuka siellä? Tuulian Ottava puhelimessa.’
Ei vieläkään kuulunut mitään. Vain taustalta liikenteen ääniä. Ja yhtäkkiä puhelu katkesi.
Kylmät väreet kulki selkääni pitkin. Kuka minulle oikein soitti?
Illalla puhelin soi jälleen. Mutta se olikin Mikko, joka soitti.
Â’Hei.Â’
’Hei kaunokainen. Miten on päiväsi sujunut?’
’No ei kehumista. Kiistelin taas Tainan kanssa ja hän löi luurin korvaani. Sitten joku soitti minulle sen jälkeen, mutta ei sanonut mitään. Kuului vain raskasta hengitystä ja liikenteen ääniä. Miten oma päiväsi on sujunut?’
’Ihan hyvin. Mutta hetkinen? Käsitinkö oikein? Joku siis soitti sinulle, mutta ei puhunut mitään? Hyvin outoa.’
’Niin se minustakin vaikutti siltä. Mutta voihan se olla, että joku on koittanut tavoitella minua, mutta kenttä ollut huono. Tuskin se mitään vakavaa oli. Kun ei ole sen jälkeen kuitenkaan kuulunut mitään.’
’Mutta kannattaa sinun silti olla varuillasi. Jos se onkin joku hullu, joka on alkanut soittelemaan sinulle. Näistä jutuista ei tiedä.’
’Hei Mikko, tuskin se oli mitään vakavaa. Kuka nyt minulle alkaisi soittelemaan pilapuheluita? En tietääkseni ole suututtanut viimeisen kuukauden aikana ketään muita, kuin vain omat sukulaiseni. Ne jotka oli isoäidin rahojen perässä. Ja he tuskin alkaisivat pelottelemaan minua tällaisella.'
Â’No ehkei aivan. Mutta ole kuitenkin varovainen. Soitan sinulle taas huomenna. Pusi.Â’
Â’Joo, soita vain. Pusi, pusiÂ’



klisee loppu mut joskus pitää olla xD jatkoa seuraa jossain vaiheessa, mutta kommentoikaa hyvät ihmiset!