IRC-Galleria

Mietin loppupäivän vain videota. Minulla ei ollut aavistustakaan, kuka videon henkilö saattoi olla. Tuttu liikkeinen, elkeet ja ryhti oli tutut.
Asia valvotti minua pitkälle yöhön, kunnes olin liian väsynyt enää ajattelemaan ja koitin saada unta. Mutta uni ei tullut ainakaan tuntiin, kahteen. Kun lopulta sain unta ja unet alkoivat, kuljeskelin yöpuvussa isoäidin talon pihassa. Kuljin loputtomasti, mutta en edennyt laisinkaan. Kävelin paikallani, aivan kuin ympyrää. Kuva ei vain muuttunut. Talo ei tullut lähemmäksi, vaikka kuinka sitä kohti kävelin. Korviini kantautui jälleen tuttu hyräily. Käänsin päätäni havaitakseni, mistä ääni kuului. Mutta ketään ei näkynyt. Hyräily muuttui lauluksi. Tutus sanat liukuivat korviini, kääntelin päätäni puolelta toiselle, mutta en paikallistanut mistä laulu kuului. Vihdoinkin edessäni näkyi hopeanhohtoinen hahmo. Se lähestyi uhkaavasti. Piirteitä en tunnistanut, ennen kuin hahmo oli parin metrin päässä. Isoäiti lähestyi minua laulaen. Hän hymyili ja lauloi. Isoäiti lipui ohitseni, vaikka yritin huutaa häntä pysähtymään. Isoäiti jatkoi vain matkaansa ohitseni. Avuttomana huusin hänen peräänsä, kunnes huomasin ketä kohti hän kulki. Johan oli metsän laidassa seisoskelemassa, katsellen lasittunein silmin isoäitiä. Hänellä oli ryvettyneet veriset vaatteet yllä. Johan oli hakatun näköinen ja hänellä oli huumepiikki toisessa kädessä. Isoäiti vain kulki häntä kohti lauleskellen ja lopulta oli Johanin luona.
’Pysy kaukana Tuuliannasta. Olen jo kerran sinua varoittanut. Ja tapanani ei ole varoittaa toistamiseen. Otit rahat, hyväksyit ehtoni. Miksi siis palasit takaisin?’
’Minulla on oikeus tutustua tyttäreeni. Sinä et voi sitä estää enää. Haudan takaa eivät ihmiset tule estämään elävien tekemisiä!’ Johan huusi raivoissaan isoäidille.
Yritin käskeä heitä lopettamaan, mutta suustani ei tullut pihaustakaan. He vain jatkoivat kiivasta keskusteluaan, ja minä en voinut tehdä mitään. Katselin vain avuttomana vierestä. Lopulta Johan raivostui kauheasti isoäidille ja iski tätä piikillä. Yritin huutaa jälleen. He eivät kuulleet.
Uni vaihtui nopeasti. Nyt olin isoäidin kanssa sairaalassa. Tai minä katselin sivusta, kun isoäiti makasi sairaalasängyssä ja hänen vieressä istui pieni lettipäinen tyttö.
Siinähän istuin minä. Noin kymmenen vanhana. Isoäiti oli joutunut sairaalaan tutkimuksiin, syytä en vain nyt muista enää. Huoneeseen sisään tuli Marketta ruusukimpun kanssa, vaikka hän hyvin tietää, että isoäiti ei voi sietää punaisia ruusuja. Hänelle kuulemma tuli niistä mieleen hautajaiset. Minusta ruusut taas olivat hyvin kauniita. Marketta lätisi omiaan, kuten tavallista. Mutta hän poistui hyvin äkkiä huoneesta, kun sinne tuli Tuomas, minun enoni. Syytä en silloin vielä tiennyt, mutta nyt sen tiesin. Marketta olisi halunnut Tuomaksen miehekseen. (Marketta tuli sukuumme sitten toista kautta.) Tuomas mulkaisi pahasti Markettaa kohti ja lähestyi isoäidin vuodetta.
Isoäiti ei katsonutkaan Tuomasta tai pientä minua. Hän katsoi minua, vaikka olin sivusta katsojana. Koitin lukea isoäidin silmistä, mitä hän yritti minulle viestittää…

Heräsin ovikellon räsähdykseen. Silmät vielä puoliummessa menin avaamaan oven. Mikko tuli käymään ja halasi minua heti.
’Et vastannut kun soitin, mutta nyt tiedänkin syyn. Miten sinä näin pitkään olet nukkunut?’ Vilkaisin olohuoneessa olevaa kelloa, joka näytti puoli 12:sta.
’En minä vain tiedä. En saanut viimeyönä unta heti. Mietiskelin asioita. Sain eilen ihmeellisen paketin, jossa oli video. Mutta en oikein saa päähäni kuka sen olisi lähettänyt, tai kuka siinä videolla on.’ Mikko katsoi minua ihmeissään, mutta lopulta vaati saada nähdä videon. Laitoin television päälle ja nauhan pyörimään. Minä laahustin keittiöön laittamaan vettä tulemaan.