IRC-Galleria

Sormuksen mysteeri oli selvitetty, olin luovuttanut kotini avaimet vuokraisännälle, kaikki loput tavarani olivat uudessa kodissani. Olin maksanut Tuomaksen pelivelat, vaikka hän kielsi. Mutta tiesin, että hän oli vain hyvillään asiasta. En ollut nähnyt pitkään aikaan unia isoäidistä, enkä Mikosta ja lapsista. Olin juuri asettunut taloksi kunnolla, kun Mikko tuli käymään yllättäen. Juttelimme niitä näitä, kun yhtäkkiä Mikko polvistui eteeni.
’Tuulian Sofia Ottava, tuletko vaimokseni ja teet minusta maailman onnellisimman miehen?’ Katsoin järkyttyneenä Mikkoa, joka odotti vastaustani polvillaan edessäni.
’Kyllä. Kyllä tulen vaimoksesi Mikko Tapani Lehtonen. Se olisi elämäni onnellisin päivä sanoa sinulle, Tahdon.’ Hymyilin Mikolle hämmentyneenä ja Mikko nousi ylös kaivellen taskuaan. Hän otti sieltä sormus rasian ja avasi sen. Katsoin hämmentyneenä sormusta, joka lepäsi samettityynyllä. Se oli yksinkertainen, mutta hyvin kaunis. Kullattu sormus, johon oli upotettu pari timanttia lähekkäin.
’Mikko.’ Henkäisin. En saanut sanotuksi muuta hetkeen. Katsoin vain sormusta ja Mikkoa. Lopulta Mikko otti sormuksen käteensä ja otti vasemman käteni. Hän pujotti sormuksen nimettömään ja hymyili.
’Se on juuri sopiva. Vaikka en osannut arvioidakaan sormesi kokoa, mutta sormushan on juuri sopiva. Sopii sinulle mainiosti.’ Mikko nosti leukaani, jotta näkisi katseeni. Hän painoi pehmeät huulensa huulilleni hellästi. Suutelimme pitkän aikaan. Suloisen hetkemme kuitenkin katkaisi kuuluva kolahdus yläkerrasta. Säpsähdimme erillemme ja katsoimme toisiamme hämmentyneinä. Oli kuin vanhan toisintoa, mutta päiväsaikaan, kun lähdimme kohti yläkertaa hiljalleen rappusia astuen. Käytävän päätyhuoneen ovi oli raollaan. Mikko lähti etenemään sitä kohti varovasti ääntäkään päästämättä. Hän raotti ovea enemmän.Tulin hänen viereensä ja katsoin huoneeseen. Marketta nojasi pelokkaan näköisenä seinää vasten. Hän oli aivan kalpea kasvoiltaan.
’Marketta?’ Hän käänsi katseensa hyvin hitaasti meitä kohti ja alkoi kiljumaan. Avasimme oven kokonaan auki, mutta emme nähneet mitään. Marketta vain kiljui ja alkoi hokea.
’Isoäiti, hän.. Hän oli tuolla peilipöydän luona! Minä näin hänet. Isoäiti istui tuossa tuolissa. Olen varma siitä.’ Vilkaisimme Mikon kanssa toisiamme ja sitten katsoimme takaisin Markettaan, joka jatkoi hokemistaan. Ja yhtäkkiä Marketan ilme muuttui entisestään pelokkaammaksi ja hän ryntäsi ohitsemme ovesta käytävään. Kuulimme vielä ulko-oven kolahduksen. Marketan kiljunta kuului sisällä vielä pitkän aikaa, hänen lähdön jälkeen. Vilkaisin kohti peilipöytää ja tuolia, joka oli sen äärellä. Isoäiti istui siinä himmeänä ja vinkkasi silmää. Mikko ei huomannut mitään. Vilkaisin vielä isoäitiä kohti, mutta hän oli kadonnut. Menimme Mikon kanssa alakertaan keittiöön lopulta.
Aloimme suunnitella, mitä tekisimme illalla. Pitemmälle emme tahtoneet suunnitella. Meillä olisi aikaa vielä vaikka kuinka. Koko loppuikämme yhdessä. Kaikki oli kääntynyt parhain päin.