IRC-Galleria

Yksi varmasti aliarvostetuimmista asioista maailmassa on pilkunnussinta. Siitä aion hieman tyhjentää ajatuksiani tällä kertaa nyt, kun minun pitäisi olla jo nukkumassa ja keksinkin sen sijaan kirjoittaa tällaisen älyttömän, lyhyen esseen eräästäkin aiheesta.

Mutta mutta.

Se pääasia, joka ihmisiltä yleensä unohtuu viiltäessään ranteensa auki tultuaan pilkkunussituksi, on se, että yleensä nämä ihmiset unohtavat kysyä itseltään MIKSI joku yleensä vaivautui kertomaan hänelle, että se hänen kirjoittamansa taka ovi kirjoitetaankin oikeasti yhteen. Newsflash: lähes jokainen kielenhuoltopyrkimys, oli se sitten esitetty äidinkielen aineen korjauksessa, IRC:ssä tai vaikka savumerkeissä, on tarkoitettu avuksi. Toki taustalla voi pyöriä myös nusuttelijoiden ylimielisyys sekä tarve vittuilla huonommalleen, mutta ainakin itseni kohdalla tavoite on kaikessa yksinkertaisuudessaan yleisen kielenosaamisen kehittäminen. Nykyinen tilanne kun on eittämättä se, että kieltä ei osata tarpeeksi hyvin. Tämä ei ole verratessa maapallon oikeisiin ongelmiin, kuten öljyn loppumiseen ja väestönkasvuun, niinkään ongelmallinen kuin se on häiritsevä asia. Se on asia, joka pistää silmään nähdessä asiatekstissä ja mitä enemmän huonoa kirjoitusta näkee, sitä enemmän välinpitämätön mentaliteetti leviää ja sitä tehokkaammin kieltä raiskataan. Lienee myös paikallaan korostaa, että omien kokemusteni mukaan tämä ei ole vain nykynuorten ongelma, vaan sitä näkee kaikissa ikäluokissa ja melkeinpä kaikissa ammateissakin. Vaikuttaisi siltä, että mitä alemman koulutuksen (=/yleissivistyksen) henkilö on saanut, sitä helpommin hänen kirjoituksessaan esiintyy virheitä.

Joskus Demin keskustelupalstojen kaltaisia foorumeita selatessani olen nähnyt esimerkkejä siitä, että kielen osaaminen todellakin on retuperällä: ihmiset, jotka luulevat osaavansa kieltä, eivät sitä sittenkään osaa. Toinen newsflash, joka ei aina valkene ihmisille: OIKEAkielisyys on eri asia kuin HYVÄ kieli, eli maallikon termein on olemassa muunkinlaisia kielivirheitä kuin yhdyssanavirheet. Lauserakenteiden ja pilkkusääntöjen hallitseminen on monelle se kompastuskivi, joten mikäli tosiaan nuo asiat ovat hallussa ja teksti näyttää muutenkin järjestelmälliseltä, voidaan puhua jo taidosta. Hyvää tekstiä ei ole nimittäin helppo kirjoittaa. Hyvän tekstin tekevät muun muassa virkkeiden johdonmukainen järjestys, niiden sopiva pituus sekä selkeästi paketoidut asiakokonaisuudet. Luonnollisesti runsaalla sanavarastolla on myös merkityksensä asiaan. Edellä mainituilla asioilla onkin käytännössä suurempi merkitys kuin yksittäisellä yhdyssanavirheellä ja viime kädessä yllättävän harva osaakin ilmaista itseään asiallisesti ja tyylikkäästi.

Mennäänpä silti hieman pintaa syvemmälle ja paneudutaan tärkeään kysymykseen: MIKSI nykyinen kielenosaaminen on retuperällä? Hyvää kieltähän näkee kaikkialla. Koulun oppikirjat tarjoavat mallikelpoista kieltä, sanomalehdissä ja ohjelmien käännösteksteissä niissäkin pääsääntöisesti saa näyttöä oikeellisesta suomesta. Oikeanlaisia malleja siis saadaan paljon ja kaikkialta. Kuitenkaan kieltä ei osata kuin sujuvasti. Voin vain olettaa, että ihminen ei opi hyvää kirjakieltä intuitiivisesti - kyseessä lienee siis kielen muotoihin liittyvän tarkkaavaisuuden puute. Samoin syytä voi hakea puhekielisen suomen erilaisuudesta kirjakieleen nähden. Ongelma on siis mieleen palautuksessa - ihmiset keskittyvät ensin siihen, mitä sanotaan, vasta sitten siihen, miten se sanotaan. Tällöin oppimista ei tapahdu itse kielen suhteen. Voinen lisäksi vetää johtopäätöksen, että suurta osaa niistä ihmisistä, jotka kokevat kielellisten taitojensa olevan puutteelliset, ei erityisemmin edes kiinnosta kehittää niitä. Olettaisin tämän johtuvan prosessin liiallisesta vaativuudesta - kun ei ole aikaisemminkaan kiinnittänyt huomiota kielelliseen ulkoasuun, käy hyvin psyykkisestä työstä alkaa yhtäkkiä huolelliseksi sen suhteen, miten itseään ilmaisee. Monet sanovatkin, ettei aina jaksa kiinnittää huomiota siihen, miten kirjoittaa.

Yleisesti ottaen on helpompaa keksiä viisi syytä olla tekemättä jotain kuin yksi syy tehdä se. Tämä pätee myös kielenkäyttöön. Tarkastellaan esimerkkinä foorumia, jossa kommunikaatio tapahtuu vapaamuotoisella keskustelulla vapaalla tyylillä - IRC. Usein kuulee väitteen "kamoon hei, tää on IRC / ei tää oo mikään äikänkoe, onks sillä mitään välii? :D" Lyhyesti sanoen: on sillä. Sanan säilää nimittäin ei ole tehty ruostumattomasta teräksestä ja sitä onkin siksi hiottava välillä. Kielikorva vaikkuuntuu ja ellei sitä pidä puhtaana, se ei kuule kunnolla. Kun vastaavanlaisia syitä olla välittämättä kieliasusta on helppo keksiä lähes mihin tahansa tilanteeseen, ei lopultakaan enää jää montaa tilannetta, jossa kokee kieliasulla olevan väliä. Sitä paitsi, eikö äidinkielessä järjestetä esseitä juuri siksi, että tosielämän tilanteissa pystyisi käyttämään kieltä mahdollisimman tehokkaasti? "Et opiskele koulua, vaan elämää varten." Juuri tällaisesta tosielämän tilanteestahan on kyse silloin, kun kirjoitat esimerkiksi IRC:ssä. Näin voitaisiin jopa väittää, että IRC:ssä sitä väliä on jopa enemmän kuin äidinkielenkokeessa. Kirjoituksesta ei ehkä anneta arvosanaa, mutta hyvää, selkokielistä tekstiä on aina mukavampi lukea kuin sanajonoja.

Miten sitten pitäisi kirjoittaa? Hyväksi pääsäännöksi kelpaa se, että lähes aina kirjoitus tapahtuu muita, ei itseään varten. Totta kai jokainen itse tietää sen, mitä kirjoituksellaan on tarkoittanut - muiden on sen sijaan selvitettävä se lukemansa tekstin perusteella. Useimmitenhan tämä käytännössä toimii moitteettomasti ja viesti kyllä välittyy perille, mutta huoliteltu kielenkäyttö on sekä kohteliasta muita kohtaan että kehittävää itsensä kannalta. Kuten annoin ymmärtää, kielikorva on syytä pitää puhtaana. Miksi hankaloittaa keskustelua ilmaisemalla itseään huonosti? Jotta taas väärinkäsityksiltä vältyttäisiin, haluan korostaa, että en oleta kenenkään käyttävän kirjakieltä IRC:ssä, mesessä tai missään muussa vastaavassa tilanteessa. Huolellisuutta sen sijaan toivon. Ilahdun nähdessäni ihmisen, joka menee niinkin pitkälle, että käyttää tekstissään isoja alkukirjaimia ja pisteitä, eikä pelkkää enteriä. Tällaisesta ihmisestä saan itse ystävällisemmän kuvan kuin shiftittömästä ja välimerkittömästä irkkaajasta. Täyttä kirjakieltä en käytä itsekään, mutta pyrin ilmaisemaan itseni huolitellusti. Tulkitsen siis itsekin oikeellisuutta IRC:n kaltaisissa tilanteissa vapaamuotoisemmin, koska luonnollisesti en halua ajatella, etten voi sanoa jotakin tiettyä asiaa siten kuin haluan siksi, että kielioppisäännöt estävät. Järkeä siis saa käyttää, kunhan varmistaa, että oikeasti tietää, miten kieltä kirjoitetaan.

Omistan tämän kaikille väärinymmärretyille pilkkuseksuaaleille.