Vaikka Camparia laittaisi millaiseen joukkoon tahansa, erottuu se silti hyvin helposti, jääden vahvasti mieleen. Se on hyvin hapanta ja jo ensi tuntumalta sitä pitää kauheana. Kuitenkin, niin paljon kuin sitä inhoaakin, jotenkin siitä oppii ajan myötä ja pienellä yrityksellä pitämään ja silloin tällöin, kummallisissa mielentiloissa, siitä jopa nauttii. Se, miten nopeasti tämä tottumus tapahtuu, riippuu henkilön avoimuudesta, sietokyvystä sekä siitä, miten voimakkaassa humalassa on siihen tutustuessaan. Selvin päin sitä ei kestä, mutta muutamien suuntaa-antavien jälkeen se saattaa jopa viehättää. Niin tai näin, sitä on vaikea unohtaa.
Minä, hyvät naiset ja herrat, olen teidän Camparinne.
Uusimmat blogimerkinnät
- Mun valtio 18.04.
- Oli aikakin uudelle. 16.08.
- Haasteita 8| 07.01.
- Ka-ching! 06.11.
- Tilastot kutsuvat 24.06.
- Piirreteoreetikonperkeleet... 28.04.
- Aamuja nolla! 09.01.
- [Ei aihetta] 19.10.
- Paras ikinä! 30.09.
- [Ei aihetta] 29.05.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2011 (1)
- ▶ 2009 (2)
- ▶ 2008 (4)
-
▼
2007 (8)
- ▶ lokakuu 2007 (1)
- ▶ syyskuu 2007 (1)
- ▶ toukokuu 2007 (3)
- ▶ huhtikuu 2007 (1)
- ▶ maaliskuu 2007 (2)
- ▶ 2006 (62)