IRC-Galleria

Ai miten ihanaa, varmaan viikkoon ei ole tarvinnut:

- herätä tai yrittää mennä aamulla nukkumaan, kun iskelmäradio pauhaa täysillä
- kuunnella ulko-oven takaa kuuluvaa helvetillistä ja hysteeristä noita-akkanaurua
- kuunnella keittiön ikkunan takaa ^
- havahtua ovikellon soimiseen, kun SE tarvitsee apua lampunvaihtoon tms. tyhmään
- havahtua ovikellon soimiseen, kun SE pyytää apua yläkerran mummon telkkarin/digiboxin kanssa
- mennä parvekkeelle tupakalle kyyryssä, sydän kurkussa (josko SE jostain taas hyökkäisi)
- katsoessa ikkunasta ulos, nähdä ensimmäisenä SEn perse pystyssä tonkimassa roskiksia

ylipäänsäkin on ollut pelottavan hiljaista. Ja rauhallista. Hermotkin alkaa taas pikkuhiljaa
palautua puolitoista vuotta kestäneestä stressitilasta normaalitilaan. Siis mitä on tapahtunut?
Taloyhtiömme ihana rakas mölytoosa on löytänyt miehen. Kyllä! Elämänkumppanin, joka
nähtävästi ja etenkin kuultavasti on rauhoittanut jokapaikannuuskintaa ja juoruilua sekä
ennenkaikkea sitä saatanallista käkätystä ja niinsanotun musiikin huudattamista. Asustavatkin
jo kuulemma tuossa naapurikämpässä ihan yhdessä. Sitä vaan ihmettelin, miksi? Miksi nyt piti
ottaa kuitenkin mies, kun kaikki kaupungin ukot on jo haukuttu ja kovaan ääneen - kuten tavallista - uhottu, että kyllä hän pärjää niin paljon paremmin ilman miestä?

Ja miten kauan tuommoinen Aino-tossun alla oleva erittäin hiljainen villasukkahiihtäjä-ressukka kestää?