IRC-Galleria

Edellinen lausuntoni herätti yllätyksekseni väkijoukoissa aivan odottamattomia ja itselleni vieraita reaktioita - kuin olisi sohaissut muurahaispesään - tai erehtynyt raapaisemaan tulitikkua huoltoasemalla tai parkkipaikalla juuri tankatun vanhan ja uskollisen Ladani kylkeen painautuneena - oi voi, sitä vastalauseiden määrää! Phuuh, täytyy ihan pyyhkiä hikeä otsalta. Tässä töiden ohessa yhteisten asioiden hoitokyvyn demonstrointi vie todella voimavaroja, mutta mitäpä ei raavas nainen kestäisi enimmän aikaa kuukaudesta.

Osa ihmisistähän epäili jo, että edustan ns. todellista äärioikeistoa, äärimmäistä taloudellista vapautta ja äänestäisin itse kenties kokoomusta riittävän pahojen vaihtoehtojen puuttuessa. Perustelivat panetteluaan sillä, etten psykologiselta maskiltani ole tiimipelaaja, mikä pätee aina myös nuoriin kokoomuksen kunnallisvaali- ja nuorisovaaliehdokkaisiin, täysin riippumatta iskulauseista. No, lyhyestä virsi kaunis: aion äänestää kunnallisvaaleissa kommunistisen puolueen ehdokasta. Huvikseni. Eräällä kunnalla on tietojeni mukaan läheiset suhteet Neuvostoliittoon.

Vakavasti ottaen: minä vihaan kristittyjä. Siis niitä, jotka saivat syntinsä anteeksi, kun Jeesus potkiskeli yleisestä käsityksestä poiketen yksinomaan käsistään roikkuen vimmatusti tyhjää ristillä. Selvähän se, mitä ristikuolema jokaiselle näistä henkilökohtaisesti merkitsee. Ihmiset rakastavat ja kunnioittavat aidosti sellaisen ihmisen epäitsekkyyttä, joka lopulta vastaa näiden toiveisiin painumalla häiritsemästä ja kylvämästä eripuraa yhteisöjen keskellä. Jeesuksen tavoitehakuista eripuraisuutta käsittelin muuan henkilön provosoimana toisaalla. Nythän on kuulkaa niin, että vaikka syntien anteeksianto pätisikin ja miellyttäisi teitä aivan riittävästi, eivät kiusankappaleen opit luultavimmin siitä kuitenkaan katoa mihinkään, vai mitä? Tämä anteeksiantohan parhaimmillaan merkitsee vain sitä, että Jesse edelleen, jopa kuoltuaankin hymyilee teille syntisille - mutta niin myös niille muille syntisille. Lasken lakin päästäni ja lausun teille Raamatun sanoja:

"Jeesus sanoi:
»Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.»

Matt. 5:43-48."

Seuraavaksi lainaan Rauno Räsäsen maanisia - omien sanojensa mukaan - kirjoituksia: "Tässä mielessä Jeesus ei todellakaan tullut tuomaan rauhaa vaan miekan, jolla voi lyödä päähän jokaista lähimmäistä/vihollista - ei pelkästään sitä ryhmää, jota yhteiskunnallinen laki diskriminoi."

Nyt lainaan kirkkoherra Matti Poutiaista: "'Rakastan Idi Aminia!' Näin aloitti vuosia sitten saarnansa ugandalainen piispa Festo Kivengere vieraillessaan Suomessa."

Rakastan Idi Aminia. Rukoilen puolestanne. Käännän toisenkin poskeni, jotta kohtaamisemme kuluttaisivat mahdollisimman vähän resurssejani ja voisin keskittyä laittamaan HOMMAT JÄRJESTYKSEEN.

Tämä saattaa vaikuttaa lähinnä koomiselta, mutta myöhemmin tänään otan teidät oikeasti vakavaan puhutteluun.

---

Metron kolumnissa, joita nykyään päivittäin luen, oli viimeisen parin viikon aikana mainittu vanha tuttu tutkimus, jonka mukaan poliittinen näkemys on osaltaan geeneissä. Konservatiivit pelkäsivät enemmän kuin liberaalit; tätä testattiin näyttämällä erinäköisiä kuvia, muistaakseni. Te pelokkaat ihmiset alatte aivan todella pänniä - olette todellinen ongelma. Annatte tosin käyttää itseänne sekä konservatiivisiin että liberaaleihin tarkoitusperiin ja olette siinä mielessä samanlainen ase kuin Jeesuksen tarjoama ylläolevan väittämän mukaan, missä voisi piillä myös toivon kipinä, mutta se siitä tällä erää.

Katsokaapa ympärillenne ja miettikää, mihin te rahanne käytätte. Voin vastata puolestanne: autoihin, bensaan, pihveihin, suoraan sanottuna junamatkoihin keskitysleireille. Totta kai te haluatte sitä lisää; myös pelokkaina konservatiivisia ja muita avoimen homofobisia lihansyöjäarvoja kannattavina teille on ominaista toimeentulon turvaamisen liioiteltu pyrkimys. Milläs sitä sitten elää, jos ei saakaan lihaa. Minä en ainakaan lapsilleni mitään pupunruokaa syötä. Toisaalta raha-asioista moralisoiminen ei liene edes kaikkein tarpeellisinta, koska loppujen lopuksi pelkonne estää teitä pysymästä kylmäpäisinä ase kourassa keskellä ihmisjoukkoa; te ette kuitenkaan uskalla vaatia. Tämä reagointitapa takaa, että niin on hyvä; ette te uskaltaisi myöskään täyttää selkäytimenne ja pohjimmiltaan useimpien teistä sisuksissanne tuntemia vaatimuksianne siitä, miten te vapautenne sen saavutettuanne käyttäisitte; vaadetta asian selventämisestä itselleen, mikäli siitä on epäselvyyttä. Mutta silti te haluatte, ja se takaa, että käytätte nykyisetkin voimavaranne kaikkien kannalta tuhoisilla tavoilla. Se ei ole pelottavaa, se on surullista.

Ei ole mikään mammanpoikien vitsi, että armeija on perseestä, ja että se viestittää, että miehet ovat kulutustavaraa, mikä on myös perseestä. Riikinkukkojen pyrstöt ovat kauniita, mutta kuinka kaunista on nähdä ne maalitauluina? Hupaisaa, miten tällaisesta todistettavasti (ja silminnähden) pelkureiden kannattamasta "miestehtaasta" on tullut pelkäämättömyyden symboli. Siitä "kunnialla" selviävä saattaakin osoittaa mielenlujuutta. Siitä pitävä sortuu paineen alla ja rakastaa sairauttaan. Kuten Saari häiritsevän tietoisena asiasta - mielestäni enemmän kuin useimpien tapauksessa, sairaus vain ilmeni sosiaalisesti jokseenkin arveluttavalla tavalla - tai inttikavereiden luo pinkkaa vääntämään haikaileva.

Siellä on luontoa. Kuinka kauan kestikään kaapia armeija pois luonnosta.

Epäilemättä se tekee joillekin hyvää. Meidät kasvatetaan tarvitsemaan sitä.

"Häiriintyneintä aikuiskeskustelussa on se yhteiskuntanäkemys, jonka mukaan häiriköt ovat uhka yhteiskunnalle eikä passiivinen yhteiskunta häirityille ihmisille.

Tärkeintä nyt ei ole aikuisten ahdistuksen lievittäminen vaan lasten." http://finnsanity.blogspot.com/2008/10/valkoinen-raivo.html

Herkullisesti sanottu. Vihaatte lapsianne. Kaikeksi onneksenne juuri _teidän_ lapsillanne on luultavasti keskimääräistä todennäköisemmin geneettiset valmiudet oppia toimimaan samoin ja sopeutumaan siihen, jolloin kulttuurinkehitys ohjautuu näihin uomiin, ja väistämättä teistäkin ja lapsenlapsistannekin toisinaan syntyvät geneettisesti epäkelvot (kyseinen lokero kasvaa kehityksen mukana) yksilöt häiriintyvät ympäristöstä entistäkin pahemmin. Hieman kärjistäen. Joten en voi sääliä lapsianne, koska tiedän, että tiedättä, että "vääristelisin totuutta", mikä riittäisi teitä pitämään kantaani valheena ja etsimään sopivaa kantaa esimerkiksi kokoomuksen iskulauseista (oikeasti, tänne astuessani kaikenlaiset huvittavat vaalilauseet yllättäen näyttävät koko hirvittävyytensä, mitä en normaalisti näe juuri missään). Mitä pelottavammin häiriintyneet oireilevat, sitä enemmän pelkääjät _viihtyvät_ vanhempiensa turvallisen katon alla (koska vanhemmat ovat ainakin persoonansa tiettyä osaa tarkastellessa taho, joka ajaa lapsoset pois pesästä, nämä eivät itse asiassa viihdy siellä kovin pitkään).

Argh. Taas unohdin, että moni reagoi tähänkin tietynlaisin _tuntein_. Lisättäköön Martti Ahtisaari Saaren ja kumppaneiden joukkoon, mutkan kautta. Itse en sinne edelleenkään ole tunkemassa. (Vaikka olisin mitä mieltä tahansa siitä, _ansaitseeko_ Ahtisaari työstään _tunnustusta_, tai Nato-jäsenyyksistä ynnä muusta, pidän silti aina hälyttävänä, jos jonkin kantaköntin kannattaja julistetaan kiistattomasti rauhan mieheksi tai vastaavalla tavalla Ainutlaatuiseksi. Menneet ratkaisut ovat menneitä ja tulevat tulevia, mistä syystä muuten erään Metro-kolumnin ruikutus siitä, miten saavuttajaa ei muisteta loppuelämäänsä ylistää mikäli tämä ei saavuta jatkuvasti jotain uutta, ei ole edes paikallaan. Siitä enemmän myöhemmin - pysykää linjoilla!)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.