IRC-Galleria

Tähän pyrimme tiivistämään järjestömme lukuisissa manifesteissa julkilausutut kannat jumalallisesta rakkaudesta ja syistä uskoa herraamme Jeesukseen.

Rakkauden jaloin ja suurin muoto agape-rakkaus on täysin epäitsekäs. Se ei vaadi vastakaikua. Agape-rakkaus sai herramme Jeesuksen tulemaan ihmiseksi maailmaan.

(Agape-rakkaudesta:)

Agape-rakkaus on pitkämielinen ja lempeä; agape-rakkaus ei kerskaile: "Jaak. 5:7: Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.

Fil. 4:5: Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.

Jer. 9:24: ...joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut: että minä, Herra, teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä. Sillä senkaltaisiin minä mielistyn, sanoo Herra."

Agape-rakkaus ei voi tehdä mitään väärää: "1. Joh. 3:9: Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.

Fil. 4:8: Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä _kuuluvaa_, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;"

Agape-rakkaus kestää kaiken: "Hebr. 10:36: Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on."

Agape-rakkaus peittää kaiken . Jeesus ei halua, että juoruat toisten heikkouksista. Voit olla varma, että keskellä yötä, kärsiessäsi unettomuudesta kuin odottaisit jotain tapahtuvan, puhelimen soidessa ja tuntiessasi omituista pakottavaa tarvetta vastata, - kun riisun paljaaksi jokaisen heikon kohtasi, ystäväni, jotta osaisit tulla vahvaksi - ei kukaan kuuntele puhelua, ei vaikka kuinka toivoisit. Pitää salaisuutena... myös sinulta itseltäsi? Mikäli se on Jumalan tahto. Sillä Hyvä Paimen jättää lammaskatraan - lauman - oman onnensa varaan auttaessaan yksinäistä, laumasta erotettua.

Jeesus Kristus on heikkojen puolella. Kun Jeesus kutsuu alhaisia, Hän ei viittaa pahantekijöihin. Heikkoudella tarkoitamme sitä, millaisena se näyttäytyy lauman silmissä. Heikko on kuka tahansa, jonka yhteisö sellaiseksi määrittää. Heikko on kenties ulkopuolinen, joka ei yllä yhteisön arvohierarkiassa korkealle ja jonka ystävyyttä tai suosionosoituksia lauma ei pidä minään. Tällaisen ihmisen ystävyydellä ei monen silmissä ole arvoa, - on petosta ja vilppiä turvata heikkoihin ja antaa heikkojen turvata itseensä. Kuinka tasapainottomaksi yhteisö käykään huomatessaan, ettei sen osanen jaa yhteisön kyseenalaistamattomia arvoja ja pelkoja, kuinka tragikoomisiksi sen jäsenten pyrkimykset väenväkisin läksyttää. Kuinka suuren myönnytyksen herramme joutuikaan kielelle ja keskinäiselle ymmärrykselle tekemään nimittäessään heikkoudeksi sitä, minkä veljeskuntamme tunnustaa vain... varianssiksi.

Kun herramme Jeesuksen nähtiin todistettavasti saattavan pyrkimyksiään toteen, tarvitsi Hän miehiä, jotka eivät olleet vallitsevan väistämättä kaventuvan ja unohtavan ilmapiirin turmelemia - mielestään ikävät asiat unohtavan, samalla muistikuvaa siitä, kuinka sellainen saattoi nostaa päätään ja kuinka siitä pääsee eroon, terävöittävän - ne kutsuvat sitä kehitykseksi, me kutsumme sitä turtumiseksi ja mukavuudenhaluksi; ja Hän kääntyi heidän puoleen, joita yhteisö ei tuntenut tarpeeksi pitääkseen minään, koska he eivät tunteneet yhteisöä; ja niin Hän tervehti myös sokeita kuin ketä tahansa menneiden aikojen alati valppaana pysyttelevää tarkkailijaa, todellista miestä ja selviytyjää, eikä tässä tervehdyksessä, tässä katseiden vaihdossa ollut mitään siitä, mitä muut nimittivät tyhjyydeksi - ei-miksikään; ja hyvyydessään Hän teki sokeista näkeviä. Agape-rakkaus on pitkämielinen.

Kuinka ovat huvipuistot kehittyneet niistä ajoista, jolloin lapset iloitsivat kiertäessään ympyrää ratsaillaan karusellissa ilman kahleita, ilman turvamääräyksiä; teitä kiepotellaan jo pää alaspäin - kierrätte alati tihenevää kehää välillä kohoten, välillä syöksyen. Niin teidän huutonne - osoitettu niille, jotka jonottavat, vaikka kaipaisitte toista kierrosta ja rahoillenne vastinetta? - kuin huvipuistonjohtajien jännityksentäyteiset reportaasit liiketoimintansa taloudellisen kannattavuuden senhetkisestä kyseenalaisuudesta ovat korviasärkevää kuultavaa - mutta jaettu kiintymyksenne on pitkämielinen. Kuinka on sankaruus muuttunut sitten päivien, jolloin miehet vielä kiipesivät ratsun selkään ja näin kokivat vauhdin hurman. Kuinka helppoa on näinä päivinä kenen tahansa olla - tykinruokaa.

Me - järjestömme kova ydin tai veljeskuntamme menneet, nykyiset ja tulevat kastetut - saatamme viihtyä niissä saastaisissa taloissa, joissa palvelijattaret saavat elää vastineeksi siitä, että käytämme niitä kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla, jotka vain paatuneimmat sallivat mielikuvituksensa tavoittaa. Me saatamme elää niissä taloissa, me pyyteettömät palvelijattaret - sukupuoleen katsomatta -, sankarten vastakohdat, mutta agape-rakkaus säilyy puhtaana kaikesta tästä. Agape-rakkaus ei palvele - siihen se on liian vahva.

Kun me nyt luomme silmäyksen yhteisön ylle, kun katsomme muutosta ja vihollistemme ahdinkoa hymyillen, kun kouristuksenomaisesti avonaisena ammottavaa suutamme kuivaa ja kurkkuamme kuristaa kaikki tämä näköalattomuus ja tuhannet kaunassaan ja kuuliaisuudessaan yhteen liittyneet sielut ja tiedämme: tämä on vielä vähemmän - silloin sallimme heidän kiittää Juudasta; ja tämän syntimme, todellisen heikkoutemme herramme Jeesus meitä varten sovitti ristillä - yhteisön perimmäistä rappiollisuutta ja eripuraa meidän ja niiden välillä ei koskaan. Annoimme niin kutsutun vapahtajamme mennä ja lainasimme kertomuksen ylösnousemuksesta juutalaisuudesta, jotta kaikki olisi kuten ennenkin ja sama kaikista korkein toive saisi tilaisuuden todellistua ja todellistua yhä uudelleen ja uudelleen, edeten tavoitteessaan aina vain lähemmäs ja lähemmäs, nakertaen sitä, mitä kutsumme toivoksi pala palalta tyhjiin, kunnes sen raunioita hyvästä syystä nimitettäisiin epätoivoksi.

Tätä merkitsevät taivaallinen trauma ja ikuinen toistopakko.

Unhoitin... vitut! :)

Joku mulkero väitti, että verisessä taistelussa kaikkia ihmisyhteisöjä vastaan pelkkiin sanoihin pakeneminen toimisi solisten http://www.soliseva.fi/fi/ virtaavan veden lailla iskunkestävänä tukirankana; kuulemma auttaisi myös yllä voivottelemaani vaivaan.

Ettei valppaiden tai valpastuttavien katseiden kohtaamisella väkijoukossa olisikaan enää tässä maailmassa sijaa - tai tietyillä ilmeillä.

Ei kuulosta miehen (!) puheelta.

Kaikki kunnia tuolle runoudelle - syyttäkää paria feministiä reaktiostani.

Löysin yllättäen kaipaamani Metron kastuneena miesten vessasta, siitä vessapapereiden päältä. Joku oli tarvinnut huussilukemista. Joskus - vain joskus - tuntuu, kuin minulla olisi oikea ystävä! :)

Taas valitettiin huonosta kynästä. Yleensä nämä tällaiset valitukset tulevat Sanoma Magazines'n itselleni hieman liian iäkkäiltä tädeiltä. Tällä kertaa kyseessä oli vanha mies.

Luottamuspula on mainittu viime päivinä lehdissä suunnilleen joka sivulla. Erään tuttavani entinen kämppis kuulemma syytti tätä sivistymättömyydestä tämän epäillessä tätä vähän kaikesta muka perusteetta - jos hieman väritän totuutta omilla fantasioillani; kuulkaapas nyt, on aivan ymmärrettävää, että ihminen, joka todistettavasti nyysii kapakoista laseja, on myös muilla tavoilla muiden silmissä epäilyttävä silloin, kun jotakuta on syytä jostain epäillä. Tietenkään suora syyttely ei kuulu hyviin tapoihin, eikä kukaan nytkään ole niin toiminut.

Tänään toivoin kassalleni asiakkaita, että ne vapauttaisivat hetkeksi omista mietteistäni. Lisäksi kanssakäyminen asiakkaiden kanssa ja tietyt kassahenkilölle tyypilliset kädenliikkeet - sen lisäksi, että opettavat pahan tavan puhua käsillään - liikuttelevat ajatusmassaa päässäni, mikäli se sattuu olemaan jumissa - ja valitettavasti myös pakottavat keskeyttämään ajatusten kulun.

En tiedä, mutta jos käskettäisiin, esittäisin valistuneen arvaukseni, että tämänpäiväinen Metron kolumnisti on vähintäänkin feministi, joka katkerana siitä, että kirjoitan niin tavattoman hyvin vaikka olen mies, alkaa nimitellä viisivuotiaaksi. Todennäköisesti kyse oli vain viisivuotiaista, mutta olen itse tavattoman katkera siitä, että olen taas pakotettu mahdollisesti loukkaamaan ihmisiä, vaikken suinkaan haluaisi - olen pantannut tätä sisälläni ties kuinka pitkään ja säästänyt itseäni miellyttävämpien fiktiivisten kertomusten rakennuspalikoiksi; mutta ei hätää, voimmehan aina leikkiä, ettei tämä olekaan raavaiden miesten täysin vakavamielistä politikointia, vaan:

"Don't be alarmed
It will not harm you
It's only lightning
Teenage lightning
It's real
Unbelievably real", beibe. ;)

Olen muuten shamaani! Se on tyttöjen ja aivan varmasti potentiaalisesti myös viisivuotiaiden keskuudessa suosittu juttu. Viihdyn niin hyvin täällä syövereissäni, etten tiedä, milloin palaan kertomaan kokemuksistani - saati, että olisin perillä siitä, mitä ihmiset tarkoittavat puhuessaan kulttuurin faustisuudesta. Varmaan jokin viisivuotiaiden painajainen.

---

Palaan edellisen merkinnän Jeesus-ongelman ratkaisuihin käytännössä sosiaalisissa yhteisöissä. Tarkoitan sitä, millä tavalla kritiikkiin heteronormatiivista rakkauskäsitystä kohtaan reagoidaan. Jep. Eli lähimmäisenrakkaudesta. Ei tuo kitkerä seksuaalisuuden kieltäminen tavalla, joka vastaa fyysisessä maailmassa kenties eniten tarttumista toisella kädellä naisen käsistä, jotka on taivuttanut samaisen naisen selän taakse, ja toisella kämmenellä naisen suun väkivaltaista peittämistä asiaankuuluvine pihinöineen ja vaimeine äännähtelyineen - se ei ole rakkautta missään määrin, vaikka kieltämättä siinä reagoidaan juuri niihin aiemmassa mainittuihin Jeesuksen nappulanpainalluksiin. Elän epävarmassa käsityksessä - joka voi yhtä hyvin olla väärä, koska en ole opiskellut uskonnonasioita tai muuten perehtynyt aiheeseen riittävästi - että tämä "rakkaus" liittyisi jollain tavalla Paavaliin, mutta tuskin itse Paavalinkaan rakkauskäsitykset ovat niin ahtaat, että voisivat ottaa ainoastaan tuon (!) muodon. Miettikää nyt (! ja toinen !), minkälaisen maailman luotte lapsillenne! Jossain vaiheessa - erityisesti, koska tyypillinen parisuhdeinstituution muoto on asua ahtaassa komerossa koko selviytymisyksikkönsä kanssa - ne alkavat pitää itseään syypäinä tähän ilmeisen kärsimyksentäyteiseen estyneeseen seksuaali-ilmapiiriin, eikä toisaalta se jyske ja pauke sieltä makuuhuoneesta kuulosta järin mieltäylentävältä tässä ilmapiirissä silloin harvoin, kun sitä kuuluu. Voi tästä etsiä hyviäkin puolia: joidenkin rohkeiden väitteiden mukaan kasvissyönnissä olisi kyse siitä, että ihminen pelkää lihaa syödessään oikeastaan ahtavansa ruuansulatusjärjestelmäänsä omien vanhempiensa lihaa. Tosin väitettä voi pitää edes etäisesti uskottavana lähinnä niiden laitospotilaiden kohdalla, jotka ihan oikeasti toisinaan kesken ruokailutuokion pillastuvat tästä syystä. Seottuaan huumeista, tietenkin.

Ihan oikeasti. Suomessa seksin harrastaminen on vähentynyt _entisestään_. Miten ihmeessä joskus kauan sitten mainitsemani - ei siis tämänpäiväinen - Metron kolumnisti voi pitää juuri _seksiriippuvuutta_ yhtenä merkittävistä ongelmistamme, - puhumattakaan esitetyistä syistä tähän oireeseen, jotka eivät näemmä liity millään tavalla valtavirran seksuaali-ilmapiiriin, joka ei esimerkiksi ole sen - ongelman - yksi puoli. Tämän takia on muuten Metron henkilökunnan turha vaivautua paikan päälle esittämään omia edellä mainitsemiani kynävalituksia - minähän juuri arvostan lehteä yhdessä muiden lehtien kanssa siksi, että se tarjoaa ihmisille mahdollisuuden tarjota itselleni aiheita, joihin tarttua.

En muuten ole vapaiden suhteiden yltiopäinen kannattaja - historiaani tuntevat (:D:D AHAHAH! ...) sanoisivat, etten todellakaan. Näiden asioiden kanssa pelaillessa on helppo toimia äärimmäisen, sanoisinko, paskamaisesti ja piittaamattomasti, ja lisäksi tietyllä tavalla näihin kysymyksiin suhtautuva voi olla silmissäni jollain tavalla tyhjä ja kevytmielinen. Argumenttini kuitenkin kuuluu, että mikäli lihaa syövä heteronainen ei tavoitakaan unelmaansa yksiavioisen parisuhdeyksikön perustamisesta juuri mieleisensä kumppanin kanssa, ja mikäli joku ei jaa ja kunnioita tätä unelmaa ainoana Moraalisesti oikeana tapana elää, on maaperä otollinen äsken mainitsemalleni ei-raikkauden kukoistukselle.

Poiketaanpa hetkeksi aiheesta, luottamuspulaan jälleen kerran. Nuorena tuntui - melko noloa tunnustaa -, kuin auktoriteetit olisivat sanoneet: "Jos koet olevasi riittävän lahjakas, voit toki yrittää ottaa onnistuneesti etäisyyttä näistä järjestelmän pidäkkeistä, jotka eivät ole olemassa niitä varten, jotka siinä onnistuvat. Emme kannusta tai rohkaise siihen, koska epäonnistumisesi olisi hirveä taakka _meidän_ ottaa kannettavaksemme; sen seuraukset olisivat tuhoisia ja nöyryyttäviä tämän pikajunan kyydissä. Tosin aikataulut ovat kohtalaisen joustavia jo tässä iässä, mutta mitäs ette ole riittävän kypsiä sisäistääksenne sitä todella kokonaan ilman ulkoista ohjausta; ja kokemus kertoo, ettei omatoimisuus ja pidäkkeettömyys tuota hyviä tuloksia, joten suhtaudumme lapselliseen kapinaanne varauksella." Tuosta tietenkin seuraa, että yrittää irtaantua pidäkkeistä, muttei yritä onnistua - epäonnistuminenhan olisi nöyryyttävää, jos olisi yrittänyt. Myöhemmällä iällä oppimista jarrutetaan varmaankin muista syistä.

Kun katsoo naisia ja niiden hämmästyttävää sosiaalista kykyä, ei voi välttyä ajatukselta, että naisten aivoissa sosiokognitiot virtaavat kuin itsestään, ja myös tietty sosiaalisesti vastuuntuntoinen toiminta on kokonaan erillään esimerkiksi koetuista negatiivisista tunteista, jotka kömpelön miehen täytyy työstää pois mielestä ennen virittäytymistä yhteistyökykyiseen tilaan ja nerokkaaseen suhteiden ylläpitämiseen muun muassa tasaveroisten vaihtokauppojen avulla. Toisaalta tiedän erään asioihin perehtyneen kautta, että itse asiassa naiset ovat miehiä kyvyttömämpiä olemaan sosiaalisissa tilanteissa ikään kuin kärpäsenä katossa, pitämään tunteensa erossa tilanteesta. Koska kärpäsen sosiokognitiiviset kyvyt ovat mitä ovat, tätä on pidetty juuri sosiaalisuuden merkkinä. Nöyrä mielipiteeni kuuluukin, että tunteiden täytyy tällöin toimia tämän sosiaalisuuden sytykkeenä ja moottorina - ne ovat kiinteässä yhteydessä siihen; jokainen naisen ystävällinen hymy, vaihtokauppa ja sukupuoleen määritelmällisesti yksinoikeudella kuuluvan ylemmyyden osoitus kutoo sitä verkkoa, joka rakentuu juuri naisten tunteista - ja johon, jos tunteet sattuvat olemaan kielteisiä ja _sinä_ olet niiden kohde, juuri sinun on määrä sotkeutua. Pidän miehen tunneälyä ensisijaisesti kykynä hahmottaa tämän muiden kutoman verkon jokaisen säikeen ja tarttua niihin ainoastaan niillä pienen pienillä pihdeillä, jotka mahdollistavat niissä kulkemisen; en kuitenkaan siksi, että mieheltä lähtökohtaisesti puuttuisi kyky tuntea ja kutoa, vaan siksi, että tietyssä mielessä - tietyt (heteroseksuaaliset) päämäärät mielessä pitäen - tämä on miehelle edullisinta ja helpointa. Katsokaapa joskus, miten nainen suhtautuu, jos esimerkiksi teet vaihtokaupan, jossa vahingossa suostut liian suureen kompromissiin vastikkeetta - eikö tämä todista, että naiset juuri _eivät_ pidä helppoheikeistä - väitteeni vääräksi - käsityksen naisten sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta oikeaksi? En puhu liian suuresta kompromissista siltä osin, kuin se liittyy tilin saldoon, vaan kaupasta naisen kanssa; nainen ei toki koskaan halua olla epäoikeudenmukainen, koska se tuntuu väärältä - ja oikeudenmukaisuuden vaatimusta voi aina käyttää todella intohimoisten päämäärien ajamiseen ja viitekehyksenä niiden tunteiden ilmaisuun, joilla ei ole mitään tekemistä oikean ja väärän kanssa.

Seuraavaksi tuon keskusteluun käsitteeni "Haltuunotto". Tuntuuko joskus, ettei nuorten sosiaalisissa peleissä ja touhuissa, esimerkiksi humanistisen (naisvaltaisen) puolen opiskeluporukoiden piirileikeissä, olisikaan oikein mitään mieltä tai sisältöä? Tunne saattaa johtua siitä, ettei niissä olekaan - juuri sinulle. Muille ne merkitsevät kenties yhteenkuuluvuuden ja viihtymisen tunteen pinnallisinta kokemiskanavaa - valmiina pakettina kuin televisiokanavat, joiden sisällöntuottajina toimivat ne ihmiset, joilla on siihen jokin syy - median tapauksessa raha tai mielipidevaikuttaminen - tässä tapauksessa ja merkintäni ei-rakkauskäsitykset huomioonottaen...

No, tunnustetaan, että tykkään hieman liioitella viehätysvoimaani ja kehua itseäni; voi olla, että tänäänkin illalla baarissa heti ensimmäisen viisiminuuttisen aikana kokemassani kielteisessä naiskokemuksessa oli kyse juuri aversiosta itseäni kohtaan eikä siitä, että kieltäydyin toteuttamasta neidon unelmia. Harvoin kuitenkaan otan alfauros-statukseni ja suoraan sanottuna ihanuuteni huomioonottaen näin epätodennäköistä vaihtoehtoa huomioon. On silti jännittävää, miten heikko aversion pihinä alkaa kuulua jostain tarkkailuetäisyydeltä aina juuri silloin, kun joku toinen nainen ei sitä hölmöyttään ymmärrä tuntea. Jo mainitsemieni vaihtoehtojen ja tämän saumaton sekoitus on kieltämättä melko jytyä tavaraa niellä: http://farm4.static.flickr.com/3058/2491915424_b8e85606ee.jpg?v=0

Näistä syistä oikeastaan varmaan pitäisi arvostaa teitä "saatanistityttöjä", jotka hyökkäätte kaikenlaisten seksuaalikielteisten tai ainakin vanhanaikaista madonna/huora -jakoa kannattavien miesten kimppuun. Toisaalta niin tehdessänne olette hyvin lähellä aivan tavallisia iloluontoisia nykytyttöjä, jotka valitsevat pilkkansa - josta siis ennen kaikkea sadistisesti nauttivat - kohteeksi kenet tahansa "sen ansaitsevan" ts. ihmisen, joka mistä syystä hyvänsä herättää näissä tytöissä seksuaalista aversiota. Tällaisilla _miehillä_ kun ei ole yhtään minkäänlaista valtaa; joskus uskontojen kehityttyä seksuaalikielteisiksi miehillä toki on ollut merkittävä asema tässä, mutta väitän silti, että nämä impulssit, jotka ovat naisesta lähtöisin, mahdollistavat ja tekevät sen helpoksi.

Panu Höglund ja muut - vaikken pidäkään RKP:stä ja joku teistä on kai joskus siitä jotain hyvää sanonut: koska aina muistutatte niistä kilteistä tytöistä, jotka yllättäen ovatkin samojen ihmisten puolella kuin pahat tytöt, esitän mielipiteeni ilmiön syistä. Miettikääpä kohtalaisen tyhmiä ns. ammarityttöjä, jotka korkeintaan haukkuvat epäsosiaalista nörttiä sellaisen kohdatessaan poikaystävänsä kanssa, ja siirtyvät sitten lyhytjännitteisyyttään seuraavaan nautinnonlähteeseen. Siirtäkää samat impulssit pitkäjännitteiseen ja kuuliaiseen hikipinkotyttöön ja miettikää, miltä ne nyt näyttävät.

---

On muuten jännä huomata, että kynävalituksia tulee lähinnä naisilta, jotka iän myötä miehistyvät, ja miehiltä, joille tunnetusti käy juuri päin vastoin. Silti sukupuolille tyypilliset piirteet edelleen näkyvät siinä, millaisia nämä kynävalitukset ovat. Naiset ovat tietenkin täynnä ressentimenttiä - katkeria siitä, että työstään huolimatta ovat kirjoittajina aina pelkkiä _amatöörejä_ - huonoja. Miehet taas maalailevat uhkaavia ja ilkikurisia maisemia kynävalituksillaan, koska pystyvät siihen - pahoja.

Vaikka kolumnisti todennäköisesti kirjoittikin vain viisivuotiaista, epäilen silti lähtökohtaisesti, että kirjoitus oli äidilliseksi tarkoitetun hymyn irvikuvan siivittämää näennäisesti lempeää kritiikkiä tiettyjä väitteitäni kohtaan. Olen näet syyttänyt kulttuuriamme lasten passivoittamisesta ja hyödyllistenkin asioiden leipomisesta pakkopullaksi; kirjoituksesta aistimani lasten tiettyjen luonteenpiirteiden ihasteleva väheksyminen viittaa siihen, että kyseistä kehityskulkua pidetään välttämättömänä, jotta lapset kasvaisivat aikuisiksi. Pidän myös mahdollisena, että koska kirjoittaja oli nainen, on taustamotiivina kenties myös nykyisen järjestelmän tukeminen juuri siksi, ettei pojille tunnetusti sopivaan toiminnalliseen oppimiseen ja vastaaviin muutoksiin pyrittäisi ja naiset saisivat säilyttää tunnetason ylemmyytensä passivoitettuihin - kuohittuihin - miehiin nähden. Vaikka humanistihipeille nauretaan, koska eivät saa hyvää palkkaa, jne. Miehekäs toimeliaisuus tosin palvelisi juuri sitä pinnallista, kuvottavaa ja kaikin tavoin hirveää maailmaa, josta näkee väläyksiä, kun katsoo kauniisti sanottuna tyhmiä öykkäreitä; kielletään leikkipyssyt; lyhyen tähtäimen strategiat yhdistettynä pitkän tähtäimen strategioihin tosin voivat olla ihan piristävä lisä tarpoessa tässä suossa (lisääntymisstrategiat ilman lisääntymistä).

Joskus tuntuu, kuin ihmiset pitäisivät huumoriani huonona tai silkkana suoraanpuhuttuna epähuumorina, koska en tyypilliseen tapaan esimerkiksi hauku ihmisiä huonoiksi juuri siksi, että olen toista mieltä. Voi se silti olla huumoria. Väitän välittäväni pikkujutuista, vaikken enää välitä mistään. On se hauskaa - ainut tavoitteeni on viihtyä, joten kaikki esteet sen tiellä ovat vain huvittavia harhoja. Tästä on hyvä lähteä - esimerkiksi opiskelemaan jotain, huvikseen.

Tällä kertaa sekä konservatiivit että liberaalit ovat kilvan ruikuttaneet, etteivät kaikki konservatiivit blaa blaa. Lienee sanomattakin selvää - eikö se selviä asiayhteydestä? - että kohdistan vihani ja langetan tuomioni juuri _irrationaalisuuden_ ylle. Joten se siitä sitten niin?

En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä syntynyttä kohua. Öh, siis. Minähän olen kuitenkin suuntautunut pääasiassa fiktion kirjoittamiseen.

"ja kaikista synneistä raskaimmat
teemme kun emme tunne mitään"

---

Tässä muuan huru-ukon osittain oivaltavia sekoiluja vastauksena - koska vastaukset ovat vastaajan omaa päänraksutusta, ei sellaisen laittaminen nettiin näytille voi olla epäkohteliasta, vai? - erääseen väittämään: "sehän on _muiden tapauksessa_ hyvä asia, jos tämä saarnaaja näkee - omiaan - periaatteita ja mitälie, jotka ovat tämän mielestä heterorakkautta ja muita ihmiselle tyypillisiä luontaisia hierarkioita ja keinotekoisia jäykkiä sopimusjärjestelmiä korkeammalla, vaikka valtaosa ihmisistä tukeutuu äsken luettelemiini ihmistyypillisiin juttuihin; eli eripuran kylvämistä, ehdottomasti. foucaultin vähemmistöväkivaltahomoilu, mistä et dikannu riittävästi? hilipatihippan. sitten tää heterosuhtailun arvostaminen tästä huolimatta olis vaan ikään kuin ajatus, että olishan kaikesta huolimatta ihan kiva vähän hetskuilla silloin, kun se ei ole liian haitallista, mutta mitään sille ei voi perustaa. perusta olisi siis eripura ja kaikkien vahingoittaminen ja heikentäminen, koska ne ansaitsevat sen, ja siihen päälle voisi ripotella vähän rakkauspölyä, että kaikilla olis kivempaa. hyvä paimen, hä?? emt, mutsis oli. juttuhan on se, että tätä strategiaahan nimenomaan käytetään näkemykseni mukaan jatkuvasti, siis heikennetään ihmisiä "niiden omaksi parhaaksi" kasvatuksessa ja kaikessa, ja sama pätee myös vihaamassani työelämässä, joskin siinä selkeästi muiden heikkoudesta hyötyvät tietyt tahot, eli tällaisen rakkauskäskyn voisi ajatella pitävän sisällään toiveen siitä, että eripura ajaisi ikään kuin luonnostaan saman asian ja kenties jakaisi kaiken hyvän tasaisemmin ja reilummin, vaikka kaikkia vituttaisikin; en tiedä ainuttakaan ihmistä, joka ei kilpailisi, tavoittelisi asioita yms. jonkin korkeamman tahon heikentämänä, tai eläisi luonnottomasti näiden järjestelmien ulkopuolella kuitenkin niiden läheisyydessä, ikään kuin poimien rusinat pullasta, jolloin molemminpuolinen ruutitynnyriefekti on odotettavissa - joten en osaa puhua mainitsemastasi "mimeettisestä halusta" "luonnollisena" perustana kaikelle, tai osaan, koska tuonkin järjestelmän perusta se olisi, vaikka järjestelmä olisikin erilainen. Jumala ei olisi joku patsasteleva Kunkku tai Pomo, vaan tolaltaan pois saatetun yhteisön sisällä myllertävät voimat + toivomus siitä, etteivät ne olisi turhan ikäviä voimia ne, loppupeleissä. Melko syvällistä. Pyhä kolminaisuus on kolme pientä porsasta - ahhhahhahahaskhaskhhssdhksadhashhahaahksdash. Sehän on selvä, että niin kauan kuin yhteisöllisiä auktoriteetti moraaleita on mahdollisuus valita, ei muulle jää tilaa kuin negatiivisessa mielessä. Ja koska niitä kuitenkin muodostuilee kuin sieniä satteela tyhjiösä (erinäiset murteet ovat kirjoitusvirheitä), on jonkinlainen Auktoriteetti homma välttämätön. Juttu vain on siinä, etten hetkeäkään usko ihmiseen, mistä syystä pidän joukkohautoja realistisena vaihtoehtona. kun nyt kuitenkin mielessä oli runo, jossa olisin päässyt mainitsemaan SIENIPILVEN ja MITÄ KAIKKEA, ja jonka kannalta perustattoman raccauden kummasteleminen olisi melkein kuin sanoisi, että runohan on aivan paska (ehkei sentään), niin aiheeseen oli pakko yrittää ottaa kantaa."

Tänään töissä eräs mummu muistutti, että kuka tahansa voi käyttää pankkikorttiasi.

Toinenkin välikohtaus. Eräs urpo tönäisi oikein miehekkäästi kyynärpäällä tai millä nyt tönäisikään, kun kävelin sen ohi. Eihän tuo sattunut tai mitään sellaista, mutta ainoastaan hirveän vammaiset ammarit pitävät tuollaista hauskana ja tekevät niin tarkoituksella. Perinteiset eukot tunsivat ilkikurista värinää ryppyisissä... pikkuhousuissaan. Ihmiset. Juuri näiden tyyppien takia aselakeihin ei tule puuttua. Isoille miehille riittää se, että saavat vetää hinttejä nakkikioskilla käkkänään, mutta tällaisissa tilanteissa pahoinpidellyllä tulee olla laillinen mahdollisuus ostaa ase, jotta voi halutessaan ampua öykkäriä kostoksi päähän. Älykkäät ihmiset ovat keksineet aseen.

Demonisoisitteko mutanttioravien uhkaaman harmaaoravan, jos se keksisi aseen ja käyttäisi sitä?

Oikeasti aselait ovat itselleni se ja sama, mutta tuohon aseita itse käyttäisin.

Edellinen lausuntoni herätti yllätyksekseni väkijoukoissa aivan odottamattomia ja itselleni vieraita reaktioita - kuin olisi sohaissut muurahaispesään - tai erehtynyt raapaisemaan tulitikkua huoltoasemalla tai parkkipaikalla juuri tankatun vanhan ja uskollisen Ladani kylkeen painautuneena - oi voi, sitä vastalauseiden määrää! Phuuh, täytyy ihan pyyhkiä hikeä otsalta. Tässä töiden ohessa yhteisten asioiden hoitokyvyn demonstrointi vie todella voimavaroja, mutta mitäpä ei raavas nainen kestäisi enimmän aikaa kuukaudesta.

Osa ihmisistähän epäili jo, että edustan ns. todellista äärioikeistoa, äärimmäistä taloudellista vapautta ja äänestäisin itse kenties kokoomusta riittävän pahojen vaihtoehtojen puuttuessa. Perustelivat panetteluaan sillä, etten psykologiselta maskiltani ole tiimipelaaja, mikä pätee aina myös nuoriin kokoomuksen kunnallisvaali- ja nuorisovaaliehdokkaisiin, täysin riippumatta iskulauseista. No, lyhyestä virsi kaunis: aion äänestää kunnallisvaaleissa kommunistisen puolueen ehdokasta. Huvikseni. Eräällä kunnalla on tietojeni mukaan läheiset suhteet Neuvostoliittoon.

Vakavasti ottaen: minä vihaan kristittyjä. Siis niitä, jotka saivat syntinsä anteeksi, kun Jeesus potkiskeli yleisestä käsityksestä poiketen yksinomaan käsistään roikkuen vimmatusti tyhjää ristillä. Selvähän se, mitä ristikuolema jokaiselle näistä henkilökohtaisesti merkitsee. Ihmiset rakastavat ja kunnioittavat aidosti sellaisen ihmisen epäitsekkyyttä, joka lopulta vastaa näiden toiveisiin painumalla häiritsemästä ja kylvämästä eripuraa yhteisöjen keskellä. Jeesuksen tavoitehakuista eripuraisuutta käsittelin muuan henkilön provosoimana toisaalla. Nythän on kuulkaa niin, että vaikka syntien anteeksianto pätisikin ja miellyttäisi teitä aivan riittävästi, eivät kiusankappaleen opit luultavimmin siitä kuitenkaan katoa mihinkään, vai mitä? Tämä anteeksiantohan parhaimmillaan merkitsee vain sitä, että Jesse edelleen, jopa kuoltuaankin hymyilee teille syntisille - mutta niin myös niille muille syntisille. Lasken lakin päästäni ja lausun teille Raamatun sanoja:

"Jeesus sanoi:
»Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.»

Matt. 5:43-48."

Seuraavaksi lainaan Rauno Räsäsen maanisia - omien sanojensa mukaan - kirjoituksia: "Tässä mielessä Jeesus ei todellakaan tullut tuomaan rauhaa vaan miekan, jolla voi lyödä päähän jokaista lähimmäistä/vihollista - ei pelkästään sitä ryhmää, jota yhteiskunnallinen laki diskriminoi."

Nyt lainaan kirkkoherra Matti Poutiaista: "'Rakastan Idi Aminia!' Näin aloitti vuosia sitten saarnansa ugandalainen piispa Festo Kivengere vieraillessaan Suomessa."

Rakastan Idi Aminia. Rukoilen puolestanne. Käännän toisenkin poskeni, jotta kohtaamisemme kuluttaisivat mahdollisimman vähän resurssejani ja voisin keskittyä laittamaan HOMMAT JÄRJESTYKSEEN.

Tämä saattaa vaikuttaa lähinnä koomiselta, mutta myöhemmin tänään otan teidät oikeasti vakavaan puhutteluun.

---

Metron kolumnissa, joita nykyään päivittäin luen, oli viimeisen parin viikon aikana mainittu vanha tuttu tutkimus, jonka mukaan poliittinen näkemys on osaltaan geeneissä. Konservatiivit pelkäsivät enemmän kuin liberaalit; tätä testattiin näyttämällä erinäköisiä kuvia, muistaakseni. Te pelokkaat ihmiset alatte aivan todella pänniä - olette todellinen ongelma. Annatte tosin käyttää itseänne sekä konservatiivisiin että liberaaleihin tarkoitusperiin ja olette siinä mielessä samanlainen ase kuin Jeesuksen tarjoama ylläolevan väittämän mukaan, missä voisi piillä myös toivon kipinä, mutta se siitä tällä erää.

Katsokaapa ympärillenne ja miettikää, mihin te rahanne käytätte. Voin vastata puolestanne: autoihin, bensaan, pihveihin, suoraan sanottuna junamatkoihin keskitysleireille. Totta kai te haluatte sitä lisää; myös pelokkaina konservatiivisia ja muita avoimen homofobisia lihansyöjäarvoja kannattavina teille on ominaista toimeentulon turvaamisen liioiteltu pyrkimys. Milläs sitä sitten elää, jos ei saakaan lihaa. Minä en ainakaan lapsilleni mitään pupunruokaa syötä. Toisaalta raha-asioista moralisoiminen ei liene edes kaikkein tarpeellisinta, koska loppujen lopuksi pelkonne estää teitä pysymästä kylmäpäisinä ase kourassa keskellä ihmisjoukkoa; te ette kuitenkaan uskalla vaatia. Tämä reagointitapa takaa, että niin on hyvä; ette te uskaltaisi myöskään täyttää selkäytimenne ja pohjimmiltaan useimpien teistä sisuksissanne tuntemia vaatimuksianne siitä, miten te vapautenne sen saavutettuanne käyttäisitte; vaadetta asian selventämisestä itselleen, mikäli siitä on epäselvyyttä. Mutta silti te haluatte, ja se takaa, että käytätte nykyisetkin voimavaranne kaikkien kannalta tuhoisilla tavoilla. Se ei ole pelottavaa, se on surullista.

Ei ole mikään mammanpoikien vitsi, että armeija on perseestä, ja että se viestittää, että miehet ovat kulutustavaraa, mikä on myös perseestä. Riikinkukkojen pyrstöt ovat kauniita, mutta kuinka kaunista on nähdä ne maalitauluina? Hupaisaa, miten tällaisesta todistettavasti (ja silminnähden) pelkureiden kannattamasta "miestehtaasta" on tullut pelkäämättömyyden symboli. Siitä "kunnialla" selviävä saattaakin osoittaa mielenlujuutta. Siitä pitävä sortuu paineen alla ja rakastaa sairauttaan. Kuten Saari häiritsevän tietoisena asiasta - mielestäni enemmän kuin useimpien tapauksessa, sairaus vain ilmeni sosiaalisesti jokseenkin arveluttavalla tavalla - tai inttikavereiden luo pinkkaa vääntämään haikaileva.

Siellä on luontoa. Kuinka kauan kestikään kaapia armeija pois luonnosta.

Epäilemättä se tekee joillekin hyvää. Meidät kasvatetaan tarvitsemaan sitä.

"Häiriintyneintä aikuiskeskustelussa on se yhteiskuntanäkemys, jonka mukaan häiriköt ovat uhka yhteiskunnalle eikä passiivinen yhteiskunta häirityille ihmisille.

Tärkeintä nyt ei ole aikuisten ahdistuksen lievittäminen vaan lasten." http://finnsanity.blogspot.com/2008/10/valkoinen-raivo.html

Herkullisesti sanottu. Vihaatte lapsianne. Kaikeksi onneksenne juuri _teidän_ lapsillanne on luultavasti keskimääräistä todennäköisemmin geneettiset valmiudet oppia toimimaan samoin ja sopeutumaan siihen, jolloin kulttuurinkehitys ohjautuu näihin uomiin, ja väistämättä teistäkin ja lapsenlapsistannekin toisinaan syntyvät geneettisesti epäkelvot (kyseinen lokero kasvaa kehityksen mukana) yksilöt häiriintyvät ympäristöstä entistäkin pahemmin. Hieman kärjistäen. Joten en voi sääliä lapsianne, koska tiedän, että tiedättä, että "vääristelisin totuutta", mikä riittäisi teitä pitämään kantaani valheena ja etsimään sopivaa kantaa esimerkiksi kokoomuksen iskulauseista (oikeasti, tänne astuessani kaikenlaiset huvittavat vaalilauseet yllättäen näyttävät koko hirvittävyytensä, mitä en normaalisti näe juuri missään). Mitä pelottavammin häiriintyneet oireilevat, sitä enemmän pelkääjät _viihtyvät_ vanhempiensa turvallisen katon alla (koska vanhemmat ovat ainakin persoonansa tiettyä osaa tarkastellessa taho, joka ajaa lapsoset pois pesästä, nämä eivät itse asiassa viihdy siellä kovin pitkään).

Argh. Taas unohdin, että moni reagoi tähänkin tietynlaisin _tuntein_. Lisättäköön Martti Ahtisaari Saaren ja kumppaneiden joukkoon, mutkan kautta. Itse en sinne edelleenkään ole tunkemassa. (Vaikka olisin mitä mieltä tahansa siitä, _ansaitseeko_ Ahtisaari työstään _tunnustusta_, tai Nato-jäsenyyksistä ynnä muusta, pidän silti aina hälyttävänä, jos jonkin kantaköntin kannattaja julistetaan kiistattomasti rauhan mieheksi tai vastaavalla tavalla Ainutlaatuiseksi. Menneet ratkaisut ovat menneitä ja tulevat tulevia, mistä syystä muuten erään Metro-kolumnin ruikutus siitä, miten saavuttajaa ei muisteta loppuelämäänsä ylistää mikäli tämä ei saavuta jatkuvasti jotain uutta, ei ole edes paikallaan. Siitä enemmän myöhemmin - pysykää linjoilla!)

"Tuetaan yrittäjiä" paskassa runossani, hä?

Joo, siis meitsihän on tässä ruikuttanut näistä duuniasioista. Kuulin juttua, että kaiken maailman järjestötkin vaan pitää huolen siitä, että lakia noudatetaan ynnä muuta shittiä, mikä nyt ei tietenkään miellytä mua, kun sellainen sylkee mm. niiden päälle, joilla on vähän työkokemusta. Hypoteesinihan kuuluu, että näitä päälle syljettyjä ja muita mamuja juuri käytetään halpatyövoimana, joten aika salee ne vaikuttaa teidänkin kuvioihin, vaikka pahimpia uhkakuvia pidän edelleen lähinnä jonkun vastikään lukemaan oppineen "On turvallisempaa olla pelätty kuin rakastettu.........." -bluffina, - tämänhän heitän ihan mutuna ja todennäköisesti olen väärässä. No, mutta. Yritin nyt sitten vahingossa löytää tästä jotain positiivista laajemmasta perspektiivistä. Kato, kun vähänkin isommat yritykset on aina yksien rottien hallussa. Ei niiltä mitään rahaa saa. Otsikon lainauksen valossahan voisi loppujen lopuksi olla ihan hyvä, että nämä rotat eivät suostuisi mahdollisimman pieneen välttämättömään kompromissiin (jos nyt oletetaan, että ihmisiä ei yhtäkkiä kiinnostakaan esim. saada työstä harjoittelijapalkkaa, - vaikka musta tuntuu, ettei niitä liiemmin kiinnosta nytkään, ja sillä palkalla työnteko on lähinnä nimellistä ja mitätöntä jo valmiiksi raskaita opintoja häiritsevää viikonloppuhuoraamista); porukka ei niin herkästi asennoituisi juttuun niin, että tässä ollaan nyt lähtökohtaisesti ja ikuisesti pelkkiä työntekijöitä ja alamaisia, ja että ne isot ja turvallisen parentaaliset nimekkäät (suur)yritykset on välttämättömiä juuri työnantajina, ja niitä pitäisi nyt muuttaa, että homma toimisi (mikä siis on turha luulo, koska niitä hallinnoi niinsanotusti rotat, kuten jo totesin). Niillä olisi toisin sanoen syy ryhtyä yrittelijääksi, mitä aivan liian suuriin kompromisseihin suostuvilla _alamaisilla_ ei huonossakaan tapauksessa muuten ole. Mutta _kysymys kuuluukin_: millä lihaksilla? Porukka käy alkuelämänsä koulua suht. pitkään, eikä siinä tai puolustusvoimissa mitään työntekoa ja oikeaa asennoitumista opi, mitä nyt jotain kesäduunia siinä sivussa, joka opettaa korkeintaan hyväksymään paskat diilit. Ehei. Yrittelijäisyyttä ja tämmöistä löytyy korkeintaan pienestä osasta laiskoja nirppanokkia, jotka ei suostu yhteenkään kompromissiin ja täyttävät jonkin marginaalisen lokeron, joka ei kilpaile suurempien rottakotien kanssa kuin korkeintaan parista hiirulaismaisesta työntekijästä - eikä _ideaalitilassa_ siis työntekijöistä kilpailla vaan toisin päin, sitähän nimitettäisiin työvoimapulaksi, mitä muutama marginaaliyritteliäs ei riitä aiheuttamaan. Ja mitä kaikkea.

Eli siis työntekijöille jonkun mukaan riittäisi, että yritys on pystyssä ja kykenee maksamaan palkkaa. Niitä ei kiinnosta niinkään, tekeekö se voittoa. Otetaan nyt joku nöyrä uusi tulokas, jonka tapauksessa pääjehut on paljolti samaa porukkaa kuin työntekijät tai työntekijät pääjehuja, tai jotain, mutta pääpointti siinä, että homma olisi kannattavaa jo silloin, kun Isännätkin tienaa enemmän kuin rottien alaisuudessa, vaikka joku voisikin tulojen perusteella edelleen pitää niitä häviäjinä. Miettii nyt sitä, että jos homma kaatuu esimerkiksi siihen, että yritys kuitenkin tarvitsee vihaamiaan työntekijöitä niin kuin joku viisas mies väittää, omistajat sun muut isännät ovat taas pelkkiä rottien alamaisia tai muita työttömiä eikä ahneuttaan saa edes sitä, mitä olisi voinut saada. Tai jotain. (Jokuhan joskus sisällytti riiston itsessään kapitalismin määritelmään, jolloin mutuesimerkkini ei vastaisi täysin otsikon lainausta, mutta kuitenkin.)

NE haluavat, että lorvit ja olet huono etkä varsinkaan lue kirjoja.

En silti hetkeäkään epäile, etteivätkö opiskelu viikonloppuhuoraamalla saatujen ansioiden turvin johonkin Ammattiin, jossa on _etenemismahdollisuuksia_ ts. Voittajuuden saavuttamisen todennäköisyys tulevaisuuteen sijoitettuna, ja kaikennäköisten perinteiseen tapaan _opiskelevien_ (vrt. muodikas rahankeruun opettelu) humanistien, jotka eivät koskaan päädy muuhun kuin hampurilaisen pihvejä kääntelemään huoltoasemalle, luonteen täydellinen sopimattomuus kaikennäköiseen kohtuulliseen rahan perässä juoksemiseen, veisi kevyesti voiton.

(Loppujen lopuksi siis haluan SEKÄ kuvaamani kaltaista auvoista yritteliästä elämää ja ___helppoa rahaa___ - joka kuitenkin vaatii edes jotain pitkäjännitteistä eikä rajoitu yhteen uuteen, hyvään ja uniikkiin ideaan ja sen helppoon toteutukseen - ETTÄ rottien kurittamista kovalla kädellä, koska pelkkä "yritteliäisyys" vain naurattaa isoja ja pahoja rottia, vaikka tuntuukin itse marjanpoimijoista sun muista sienestäjistä kovin hyvältä, mikä on ihan ok. Pentti Linkolakin mainitsee, että sen lisäksi, että omavarainen sienestäminen oli ainakin kirjan "Johdatus 1990-luvun ajatteluun" aikaan tehty hankalaksi, on se vain eläintarhaan verrattava kaistale normista poikkeavuutta porskuttavan markkinatalouden sisällä.)

Vegetaariset kummalliset pakastelastut, jotka näyttävät vähän joltain vuollulta jäiseltä lihalta, kuten esim. poronkäristyksessä, paitsi paksumpana, muistuttavat sinapin kanssa makuelämyksenä joulupöytää (lukuunottamatta jälkimakua). Tarve syödä sikaa edes kerran vuodessa vähenee jälleen.

//edit: kappas, joku on muuan yhteisössä, jonka linkitän tänne ehkä myöhemmin, hieman vakavampaa ilmaisua ja horjumattomamman ja ehkä hivenen asiantuntevamman vaikutelman luoden ollut kanssani samaa mieltä: "<Turjalainen> Niin, ammattiliitot ovat jumiutuneet suosimaan suuria työllistäjiä ja ovat näin teollisen aikakauden mastodontteja. Kun suurteollisuus maasta häviää, ammattiliitot ovat kusessa, kun pienten työnantajien palveluksessa tehdään mieluummin pimeää työtä, kuin laillista, saati että liityttäisiin liittoon." Pahoitteluni, että näin lainaan kysymättä lupaa; toivottavasti ei häiritse.

Sieh Geil vaan sullekin, natsi.

Mitä tulee pelkoon, että yllä mainitsemieni kaiken maailman järjestöjen suojattien asioihin vaikuttaisi halpatyövoima (ne voitaisiin korvata vaihtuvalla väellä): huonopalkkaiset vasta-alkajat sun muut tällaiset kaiken maailman opiskelijat eivät luullakseni paina järjettömän pitkää päivää läheskään useimmiten, joten yksi kokopäivätyöläinen vaatisi useamman halvemman, joka ei ole motivoitunut elämään yhtä surkeaa elämää kuin normaali työtätekevä aivokuollut väestö (sori :/), ja " <Afflictus> Suomessahan työvoiman palkkaaminen on todella kallista.
<Afflictus> Pienipalkkainenkin työntekijä aiheuttaa työnantajalle huomattavat kustannukset
<Hiidenlintu> joo.. SAK:n ja muiden demareiden ansiosta ei pienyrittäjän kannata palkata ketään töihin, sillä kokonaiskulut työntekijästä ovat kutakuinkin kaksinkertaiset suhteessa työntekijän saamaan palkkaan." - mistäköhän nuo kustannukset syntyvät, ts. aiheuttaako kaksi yhden ihmisen työn tekevää työntekijää enemmän kustannuksia kuin yksi yhden miehen työn tekijä. Tuossa tapauksessahan olisin tullut vahingossa havainneeksi, miten (käytännössä) nuorisoa potkitaan tavoitehakuisesti ja tarkoituksella päähän, ts. joidenkin tahojen harjoittaman politiikan todellinen tavoite olisi ollut tehdä kaikkensa, mikä tässä tilanteessa mahdollista oli, maksimoidakseen Vakiintuneiden ihmisten (tietty ikä, tietty työkokemus, perhe, mitä kaikkea - tiedätte tämän kaikkein tyypillisimmän ihmisryhmän, joka vastannee kai pitkälti ns. keskiluokkaa [tiedä sitten, miten jaottelisin keskiluokan eriarvoistumisen kasvaessa], jonka asioiden on tosin väitetty jatkuvasti huonontuneen, mikä pitää kai paikkansa, mutta mieltä ei ylennä se, ettei mahdollisesti yhden väestönosan päälle astuva taho tällä saavuta edes sitäkään vähää) työuran _turvallisuuden_ jonkin suuryrityksen alaisuudessa. Mutta toisaalta pätkätyöthän ovat juuri säästämistä; tiedä sitten, miten menee; vaikkei pätkätyön tarvitse liittyä millään tavalla työntekijöiden määrään kuin siinä mielessä, että niitä on vain silloin, kun niitä tarvitaan, ts. pätkätyötkin juurikin pitäisivät työntekijöiden määrän jatkuvasti minimissään; mitäköhän ajattelin.

Käytin juuri aika paskaa kieltä. "Edes sitäkään." Voi Jeesus.

...että bläkymusiikki tuskin on kylvänyt tätä kirkunaa ja näitä tuskan parahduksia ynnä muita ääniä päähäni. Huomauttaisin silti, että koska ne ovat aitoa alku- tai loppuvoimaista tavaraa, eivät ne ensisijaisesti "tähtää" mihinkään esteettiseen arvoon, esim. rumuuteen, vaikka ne jonkun mielestä voivat kauniita ollakin.

Kävin tuulettumassa ja katselemassa pieniä ihmisiä. Pisti ihan hymyilyttämään. Narina takaani kuului keinusta tytössä. Keinuvasta tytöstä, korjaan. Tähän aikaan yöstä. Melko kummallista, oikeasti!

"Break the chain and watch her walk all over you - and you deserved it! Because you gave away your power for free."