IRC-Galleria

Hmmhmm... kaikki tuo eläinten ja ihmisten seksuaalisuuden eroista pitää kyllä paikkansa, ja olen kai sivunnutkin sitä, mutta päätynyt silti siihen, että vaikka eläinten ja ihmisten psykologia eroaa toinen toisestaan, pätee niissä samankaltaiset lainalaisuudet, niin kuin vain tuollaisiin hurmoksiin ja sen sellaisiin kykenevän elukan kohdalla on mahdollista (järjenvastaiset ahdistukset kenties monimutkaistavat käyttäytymistä ja tekevät siitä ennalta-arvaamattomampaa, mutta ahdistukset kumpuavat myös samoista vastenmielisistä eläimellisistä vieteistä, eikä ihmisiä nappaa pärjätä järjettömän ahdistuksensa kanssa jotenkin järkevästi; minun mielestäni eroottinen lumous on pitkälti se, miltä vaisto-olennosta tuntuisi seuratessaan viettejään, jos se osaisi maistella, enkä ainakaan enää pidä siitä, koska naiset ovat perseestä - oikeastihan lumous voisi yhtä hyvin kummuta myös onnistuneesta yrityksestä kontrolloida tuhoisiksi katsomiaan viettejä ja antautua tilanteeseen sopiville, mutteivät näin positiiviset ajatuskulut mahdu päähäni, koska naisille sopii aivan eri vietit kuin miehille joitain sieluttomia siitosoreja ja uroskoiria lukuunottamatta, ja vihaan naisia). Tästä syystä pidän Laasasestakin enemmän kuin niistä feministilesboista; eivät kaikki pysty mahduttamaan ihmisten päänsisältöä ajatuksiinsa yhtä vitun pätevästi kuin juuri minä sekoamatta kuten feministilesbot, eikä se tee niiden ajatuksista arvottomia, koska voin ammentaa niistä oikeassa olemiseni aineksia.

Kun lukee noita voimahalifoorumin vastenmielisten naarasapinoiden huonoja seksikokemuksia, on vaikea perustella, millä tavalla nuo apinat eroavat vaisto-olennoista. Ok, lumousta niissä ei tietenkään ollut, koska kyse oli huonoista kokemuksista, mutta tasan yhtä vähän niissä oli empatiaa; tämä siitä huolimatta tai siis juuri siksi, että sitä saa mitä tilaa - totta kai noin vitun vammaisen elämäntavan valinneet kokevat juuri tuollaista enemmän kuin mitään, ja turha siinä on vaatia, että huonon seksin tarjoajat jäisivät vapaaehtoisesti kotiin runkkaamaan.

Onneksi en uskonutkaan väittäväni vastaan. Tosin en vieläkään voi olla täysin varma siitä, millä perusteella "ei voi enää korjata mitenkään" & "lopullisesti", mutta ehkä tämäkin valkenee joskus.

[Ei aihetta]Torstai 29.05.2008 10:05

http://alastonsuomi.com/puhhuh/images/120932

"Vaihtelevaa, todellakin, mutta tällä hetkellä täysin sinkku nainen, ( ja saatanpa pysytelläkin sellaisena) En siedä vässyköitä miehiä, ylipainoisia, itserakkaita, tunne tasolla jälkeen jääneitä, liian nuoria, tai yleisesti miehiä jotka eivät osaa puhua tunteistaan, ja asioista jotka pörräävät mielessä.Täytyy tähän väliin nyt pitkästä aikaa lisätä, että olen saanut kuulla ihanaa, positiivista ja vahvaa kommenttia Oma sana- osiostani, joka ei tunnu monia stereotypisesti luokiteltuja miehiä vahvoissa naisissa lainkaan pelottavan, vaikka olenkin sanonut joskus hieman rankemmin mielipiteeni tällä sivustolla, se ei tarkoita ettenkö arvostaisi ja nöyrästi kiitelleen kumartele ihailijoita, jotka jaksavat tsempata ja ymmärtää nyky ajan naisen luonne vikaisuuksia :) Eli KIITOS kaikille plussailijoille jotka jättävät ihanaa kommenttia ja jaksavat olla mukavia ja jutella, olipa sitten elämässä hyvää tai pahaa ! :) Puhi rakastaa teitä ja tykkää kuulla teistä aina välillä ! :)<3 Kirjoittelen blogiani ja otan eroottisesti latautuneita, en seksistisiä taikka pornahtavia kuvia, ja niitä on turha marista milloinkaan lisää. Ei oo eikä tuu. Miehellä jolla ei ole edes kuvia omasta naamastaan täällä, ei saa mua varmasti syttymään. Heti ensimmäisenä meseä vonkaavat eivät kiinnosta minua lainkaan, ja sellaiset miehet TUSKIN tulevat saamaan minkäänlaista vastausta minulta. Oma turpa pitäisi edes kehdata näyttää jos on varaa esitellä kalustuksiaan."

Tampioista ja tuohtumuksestaKeskiviikko 28.05.2008 13:59

Tänään otamme kantaa siihen, miten nykypäivänä nämä kunnon kansalaiset eivät vaivaudu ajattelemaan kanssaihmisiään edes sen vertaa, että laittaisivat ne ikkunaverhot julkisissa kulkuneuvoissa kiltisti alas. Kotonanne voitte nauttia häikäisevistä auringonsäteistä niin paljon kuin vain sielu sietää, mutta julkisilla paikoilla toimitaan muiden säännöillä!

Sus sentään.

Lieventävistä asianhaaroistaMaanantai 26.05.2008 04:04

Miesten ja naisten lahjakkuusjakaumien erojen ja tämänhetkisen älykkäiden valitettavan kyvyttömyyden ja haluttomuuden vuodattaa oikeaa viisautta vähemmän lahjakkaille vuoksi veljeskuntamme suostuu harkitsemaan muidenkin kuin loppuelämän mittaisten heteroseksuaalisten suhteiden, joiden alkaessa kumpikaan osapuoli ei ole ollut minkäänlaisessa seksuaalisessa kanssakäymisessä yhdenkään ihmisen tai muun elävän olennon kanssa, hyväksymistä tietyin tarkasti rajatuin ehdoin, jotka noudattavat mahdollisimman vähäisten myönnytysten periaatetta.

Uskomattoman hyvinvarustetut lahjakkuuskäyrän oikean äärilaidan edustajat siis voivat nauttia edellisen merkinnän typeristä ja narsistisista naarasapinoista. Heikommin varustetut tyytyköön rumiin, mutta tyhmiin ylikiltteihin nuoriin naisiin, mikäli niitä vielä on jäljellä.

Väinämöiselle... pala Lemminkäistä. ;)

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.05.2008 14:58

"Mun kauhein oli, kun hirveessä kännissä lähdin yhen jätkän matkaan ja kesken sekstailun sen kämppis läväyttää oven auki ja kysyy et saako tulla mukaan...Mun fiilikset meni sen siliän tien, tuli ihan horo-fiilis.
Sitä paitsi sillä jätkällä oli prinssinnakki"

Joo, no, mistäköhän olisi voinut fiilis johtua, hmm, jaa-a, ei tule mieleen.

Mikropenisten osuus kaikista peniksistä on kuitenkin erittäin pieni. On kumma, miten jokaiselle noista naisista on sattunut osumaan sellainen kohdalle. Sen täytyy kertoa siitä, että (1) ne naivat oikeasti ihan kaikkia, (2) ne ovat niin saatanan rumia, läskejä tai pienitissisiä, etteivät saa parempaa, (3) niillä on hivenen vääristynyt kuva pikkurillin koosta tai (4) erityisesti säälittävä ruumiillinen alaluokka on mukana osallistumassa näiden mauttomiin risteilybileiltamiin, koska tietää, että hyvälläkin tuurilla ainoastaan joku riittävän juopunut naaras saattaa jäädä vielä hetkeksi jopa nähtyään potentiaalisen kumppanin mitättömän sotavarustuksen. Puhumattakaan siitä, että ainakin aviomieheltäni lähtee helposti kolme senttimetriä miehuudesta, jos käyttäydyn samoin kuin nuo nuoret naiset.

"Kaikki naiset ovat huoria."

SoitimellaPerjantai 23.05.2008 16:03

"Entinen duunikaverini Rema lausahti joskus ryyppyreissulla: 'Naiset ovat omituisia - niitä täytyy ensin syöttää, juottaa ja jututtaa, sitten vasta saa pillua'.

Ja kuinka oikeassa Rema tuon lausahduksensa kanssa olikaan. Kyseessä on kulttuurimme muokkaama soidintanssi jolla uros pyrkii saamaan naaraan itselleen suotuisaksi pientä paritteluhetkeä varten. Rema on edelleen poikamies, olisiko tuo jo 50 täyttänyt, ja siviilisääty on aivan hänen oma valintansa. Samanlainen on lapsuudenkaverini Lefa, pysynyt tiukasti poikamiehenä vaikka kaverit ympäriltä ovat menneet naimisiin ja eronneet. Välillä Lefallakin on ollut joku väliaikainen suhde, mutta ne ovat kaikki loppuneet aikanaan.

Parin ( http://turisti.blogsome.com/2006/01/22/voi-itku/ ) YTM-ATM-YTN-ATN-nillityskommentoinnin innoittamana ryhdyin kavereita muistelemaan. On se vaan niin hassua että jotkut eivät vain opi millään että täytyy hoitaa ne soidinmenot, muuten ei piparia irtoa. En voisi kuvitella että nuo vanhat kaverini ryhtyisivät valittamaan ettei saa naista. Ehei, he laittaisivat puutteen yllättäessä parempaa kudetta päälleen, katsoisivat että tukka on hyvin sekä kello näkyvissä ja lähtisivät metsälle. Metsällä ollessaan he tarkkailisivat hieman tilannetta, valitsisivat naaraan joka heitä miellyttää ja ryhtyisivät hommiin. Useimmiten tuloksena on yö kohteena olleen daamin kanssa ja jos sille päälle sattuvat, tapailua voisi myös jatkaa. Kunnes taas olisi mukava nukkua yksin. Ymmärrän kavereita erittäin hyvin. Mutta noita YTM-ATM-YTN-ATN-valittajia en vain jotenkin jaksa."

Kuinka vihaankaan tyhmiä ihmisiä. Tämä yksilö ei välttämättä ole suoranaisesti tyhmä, kunhan vain laiskistunut älyllisesti vastenmielisten duunaripösilöiden seuraan vapaaehtoisesti hakeutuneena, kenties siksi, että tuollaisen psykopaatin egoa hivelee saada olla kerrankin aina oikeassa ja tovereitaan ylempänä. Nyt sitä eugeniikkaa. (Viisaus eli kyky toimia älykkäästi rakennellun tiedon mukaisesti ei vaadi yli-inhimillistä älykkyyttä, joten mikäli tämä yksilö on älykäs, on se vastuussa tyhmempiensä kusettamisesta ja typerien käsitysten vahvistamisesta.)

Nythän on niin, että linkin takaa avautuvan kirjoituksen aggreavautuminen nillittäjien lisääntymisen valitettavuudesta on näissäkin merkinnöissä osoitettu kattavasti täysin nurinkuriseksi - joskin inhimilliseksi - käsitykseksi. Nythän on niin, että vaikka "naisia ei ylipäätään kaadeta millään yksittäisellä vippaskonstilla", me tiedämme, että naiset (ja miehet), myös kokiessaan rakastavansa niinku kokonaisuutta sillain täyteläisesti ja syvällisesti, noudattavat silti käyttäytymisessään näissäkin merkinnöissä eriteltyjä vastenmielisiä ja ennalta-arvattavia lainalaisuuksia, mikäli eivät ole poikkeuksellisen jalostuneita yksilöitä. Nythän on niin, että tiedämme varsin kummallisen käyttäytymisen kumpuavan vakavasta puutteesta, oli siihen syypää sitten sisäinen tai ulkoinen tekijä (esimerkkinä sarjamurhaajia usein vaivaava aivovaurio, joka tekee kyvyttömäksi täyttymykseen - vertaa http://fi.wikipedia.org/wiki/Andrei_Tšikatilo - mutta mistä huolimatta mikään ei todista, etteivätkö ulkoiset epähumaanit olosuhteet voisi aiheuttaa poikkeuksellisen terveessä ihmisessä vastaavaa käytöstä; poikkeuksellisen siksi, että normaalit sopivan vajavaiset ja epätäydelliset ihmiset menevät aina lopulta mukaan ympäristön idiotismiin), joten saattaa olla, että tässä jokusen vuoden päästä ryhdyn itsekin pistelemään ihmisiä kylmäksi. Vitsi. Tällaiset urpot, jotka eivät ikinä hyväksyisi lukutoukkaa kumppanikseen, jolleivät sitten olisi antaneet soutaa itseään puhki ja pakon edessä nöyrtyisi, tekevät antipatiani nurkan takana vaanivaa ihmisryppäiden faustisuutta - suo siellä, vetelä täällä - kohtaan epäolennaisiksi ja tilanteeseen sopimattomiksi.

Toisaalta on kyllä käynyt mielessä, että nämäkin kirjoitukset selektiivisesti sokeiden miesten massat tulkitsevat tasan oman epävarmuutensa kompensoimisen ja etunsa ajamispyrkimysten tueksi. Se nyt kuitenkin on onneksi sen verran läpinäkyvää ja naurettavaa käyttäytymistä, että on pelkästään oikein, että tähän sortuvat harhaan itse itsensä johtavat ihmiset joutuvat seinään törmätessään hieman kyseenalaistamaan omaa käsitystään itsestään. Naiset ja niiden saappaiden nuolijat voisivat kuitenkin kaikessa empaattisuudessaan hieman rajoittaa tuota "Ajattelen tässä nyt pienempien parasta, sinä lietsot teksteilläsi epärealistista kuvaa väärin tulkitsevien raukkaparkojen keskuuteen, joten valehtelen häikäilemättä, että edustaisit itsekin tuota harhaan johtamiesi ihmisten naurettavan läpinäkyvää kantaa, koska todellisuudessa haluan vain pelastaa oman nahkani käsittämättömän purevilta ja tarkkasilmäisiltä huomioiltasi!" -käyttäytymistään. Te ette pääse pakoon.

Jotain positiivista (ja negatiivista)Keskiviikko 21.05.2008 06:01

Todettakoon kuitenkin, että tietty aggressiivisuus ja taipumus siemenensä levittämiseen mahdollisimman laajalle ovat evolutiivinen etu lähinnä naaraan kanssa yhteensopimattomia immuunipuolustusjärjestelmään liittyviä geenejä kantaviin yksilöihin nähden. Koska vanhemmuuteen ts. naaraan ja lasten hengissä pitämiseen soveltuva fenotyyppi on kuitenkin naisen elämänkumppanin valinnassa ensisijainen yhteensopiviin geeneihin nähden, eikä kumppanin genetiikka näiltä osin vaikuta yhtä voimakkaasti miesten kuin naisten suhteen laatua kohentaviin tunteisiin, aviomieheni ja minun analyyseissamme suosima malli pitää laajalti paikkansa.

Palatakseni tämän taipumuksen rotuhygienisiin seurauksiin: se, mikä genetiikassa yhden sukupolven kohdalla voitetaan, hävitään seuraavassa, koska samanlaisen fenotyypin - ääriesimerkkinä toisistaan erillään kasvaneet sisarukset - keskenään jakavat yksilöt vetävät toisiaan puoleensa.

---

Alleviivattakoon vielä joitain ajatteluni kohtia:

1. Kuten mies- ja naispsykopaateista tehty tutkimuskin vihjaa, miehet ja naiset eroavat toisistaan biologisesti tavalla, joka vaikuttaa käyttäytymiseen, omaksutusta sukupuoliroolista ja stereotypisten sukupuolittuneiden ominaisuuksien summasta riippumatta; tämä ei poissulje biologialtaan poikkeavien tapausten mahdollisuutta.

2. Yksilöllisyys rajoittuu kohdan yksi sallimiin tapauksiin. Vitsi. Kuitenkin, kuten olemme osoittaneet, yksilölliset (joskin jossain määrin sukupuolittuneet) tarpeet ja halut ovat jo itsessään ristiriitaisia ja seurauksiltaan toisistaan eroavia, joten tietynlaisen jalostuneen naiseuden ja tietynlaisen jalostuneen mieheyden voidaan perustellusti sanoa olevan toivottavaa; tämä ei poissulje esimerkiksi tietynlaisen jalostuneen mieheyden valitsemista kohdan yksi poikkeuksellisten naisten tapauksissa, tai päin vastoin.

3. Kohdasta kaksi seuraa tietty sukupuoliroolien eriytyminen toisistaan. Tämän ei tarvitse tarkoittaa sukupuolten erilaista kohtelua, erilaisia velvollisuuksia tai edes erilaisia tehtäviä muualla kuin yksityiselämässään, mikäli ei osoiteta, että tietynlaiset tehtävät ja velvollisuudet poissulkevat kohdassa kaksi esitettyjen roolien mahdollisuuden.

4. Nämä kirjoitukset eivät ole eivätkä voi olla mitään muuta kuin yrityksiä muodostaa tietoa siitä, millä tavalla toimiminen tuottaa toivottuja seurauksia. Aivan kuten emme voi pakottaa ketään jättämään lihansyönnin, vaikka voimmekin esittää sille kattavat perustelut.
"Julian, miehet pääsääntöisesti turpoavat - ovat aina turvonneet - ilman, että heillä olisi juolahtanut mieleen, että tarvitsisi huolehtia omasta terveydestä tai miellyttää naistaan. Puhumattakaan, että heillä mielestään olisi syytä perustella turvonnutta olotilaansa jollekin jollakin tavoin. Miksi ihmeessä pitäisi, miehellähän on oikeus olla juuri niin turvonnut kuin haluaa olla. Niin on aina ollut.

Käsittääkseni miehet ovat perinteisesti ajatelleet noin ja jos joku on ajatellut toisin, hän on ollut poikkeusyksilö.

Mirri"

KAIKKI ovat taipuvaisia ajattelemaan noin, jos niille ei muistuta asiasta. On viitteitä siihen - ja tämä on itse asiassa erittäin olennainen seikka juuri perusteltaessa sitä, miksi olen taipuvainen suhtautumaan varauksella sukupuolten tasapäistämiseen ja painottamaan yleistä tasapainoa todennäköisesti tuhoisan kokonaisuudesta eristettyjen tasa-arvokysymysten nimissä leviävän kaaoksen sijaan tässäkin merkinnässä - että jo mainituista syistä naiset olisi sosiaalistettu tavalla, joka selittää naisten suuremman taipumuksen kyseealaistaa oikeutensa esimerkiksi läskeyteen, mutta - kuten minä ja okkultistisen esoteerista tietoa levittävän järjestöni Uralin Kepeästi Liihottelevan Teräskotkan jäsenmaksun maksaneet jäsenet tiedämme - tämänkin opitun taipumuksen hylkäämiselle etsitään jatkuvasti oikeutusta, joka pahimmillaan tekee lihavuuden perustasta sitäkin vankemman ja tukevamman. Naiset eivät ole taistelijoita, joten naiset eivät yleensä osaa tehdä selväksi, että läskejä ei suvaita (kumppanina) - ja vaikka joku osaisikin, kyse on poikkeuksesta, ja samaiselle testosteronia uhkuvalle karvaiselle uroolle, joka nyt sattuu olemaan myös hieman läski, riittää joka tapauksessa naisia, jos riittää, ts. maha ei ole se ratkaisevin miesten markkina-arvoa muodostava seikka (joskin todellisilla alfoilla sitä tuskin on, mutta kuten on esitetty, alfojen suosiminen - se, että pariutumisessa naisen stereotypiset ihannemieltymykset ylikorostuvat, mikäli nainen ei katso olevansa omillakin standardeillaan kelpaamaton pariutumismarkkinoille ja tyydy elämään yksin kissoineen - johtaa myös elinkelpoisuuden asteeltaan korkeiden mutta jonkin naisten vapautetuille mieltymyksille ominaisella tavalla pervessin seksuaalisen pikkuseikan takia pesää saamattomien massojen syrjäytymiseen pariutumismarkkinoilta, ts. siihen, että 20% miehistä saa 80% naisista).

Kun tämän sijoittaa aiemmassa merkinnässä käsittelemäni nöyryytyksen viitekehykseen, alkaa Pentti Linkolan näkemys siitä, että juuri miehet ovat enemmän tai vähemmän kovan kuoren alla yleensä enemmän kuin vähemmän heikkoja ja epävarmoja, näyttää itsestäänselvältä.* Valitettavasti Linkolan samassa yhteydessä melko pienin tai pientä epävarmuutta ja erehtyväisyyden mahdollisuuden huomioimista lukuun ottamatta olemattomin varauksin hyväksymä ajatus naisten vallan toivottavuudesta lienee puolestaan osoittautumassa päiväuneksi.

(* Tämä ei tarkoita, etteikö kova kuori - Linkolan ihmisessä arvostama kyky kovettaa itsensä tarpeen vaatiessa - olisi todellinen ja juuri se, minkä kaikki muut subjektia lukuun ottamatta saavat vastaansa.)

Äiti/huora -jaottelustaTiistai 20.05.2008 18:36

Hyvät lukijani, tänään käsittelemme seuraavaa Tukiasema-sitaattia: "Naisen agressiivisuus on ollut tabu. Nainenhan on 'pyhä äiti...madonna' tai 'miehen miellyttäjä...muusa' tai 'rakastettu...suloinen neitsyt' tai sitten 'ihana himokas ja palveleva prostituoitu'. Tuohon 'kaavioon' rei oikein sovi 'agresiivinen amatsoni'."

---

Eräänä iltana mieheni, lukiessani pöytälampun valossa salapoliisiromaania ja mieheni asetellessa verkkaisesti korvatulppaa oikeaankin korvaansa (minä olen meillä se kuorsaava osapuoli, hih), löysi sanat vastaukseksi kysymyksiin, jotka olin tälle aiemmin suhteestamme - se, mitä kysyin, jääköön arkaluontoiseksi yksityisasiaksi! - keskustellessa esittänyt:

"Ja mitä tulee väittämään, että miehillä olisi munat poikkeuksellisen merkittävässä osassa: niin ne onkin. Toinen juttu on sitten se, kuinka kivaa se on. Useimmiten jättäisi mieluummin munat narikkaan, mutta kun silloin kummittelee mielessä se, että monilla muilla on ne munat mukana. Tästä syystä täytyy olla munat jatkuvassa valmiustilassa, erityisesti, jos naiset tunnustavat avoimesti panevansa kaikkia (...mikä kuitenkin johtaa yleensä vakiintumiseen jonkun kumppanin kanssa, mikä vituttaa erityisesti). Tuo tosin johtaa jo ennen mainittuun kiinnostuksen lopahtamiseen, koska se on vatsahaavaa kivempi juttu. Naisten mustasukkaisuus on lähinnä kumppanin kahlitsemista eikä niinkään siemennesteen leviämisen estämistä, mutta se ei tarkoita, etteikö miehisessä mustasukkaisuudessa olisi myös tuo ilmiö pääosassa; miehet vain päätyvät toisenlaiseen strategiaan sen edessä. Munien ollessa narikassa kun ei rehellisesti sanottuna tuota hirveästi kärsimystä ajatus siitä, että lämpimien tunteiden kohde nai kaikkia, mikä taas hämmentää ja saa pitämään aiempia tuntemuksiaan typerinä ja turhina. Ne nyt eivät kuitenkaan ole sitä, koska kumppanin kevytkenkäisyyden tuovat ongelmat näkyvät vasta viiveellä, kykenemättömyytenä palata aiempiin suhdetta ylläpitäneisiin tunteisiin; yksinkertaistettuna sopiva määrä mustasukkaisuutta parantaa tutkimusten mukaan suhteen laatua."

Tässä valossa on selvää, miksi ajatteluaan rajoittavalla osalla miehistä on mielessään ylinpänä kuvattuja syvään juurtuneita sisäisiä malleja, ja toisaalta myös miksi ihmiset eivät mielellään ajattele. Mikään ei viittaa siihen, että malleissa olisi kyse siitä, mistä mies pitää; kyse on aina siitä, mistä mies ei pidä ja mistä nainen pitää, ja miten sen kanssa tulisi toimeen - iänikuisesta seksuaalisesta konfliktista!

Lainaan Se-pieni-ero-blogia: "tasapaksussa suhteessa tunteikkaampi osapuoli, eli useimmiten nainen, saattaa jopa synnyttää riitoja pelkästään siksi, että haluaa kokea romantiikkaa eli toisintaa pariutumisprosessin. tätä kutsutaan rajojen koetteluksi. nainen kokee itsensä turvalliseksi kun tietää että rajat ovat olemassa eli mies välittää."

Kun tiedämme, miten mies reagoi stressiin, ja toisaalta alkusyyn naisen mieltymykseen pariutumisprosessin toisintamista kohtaan, voimme päätellä, että naisen kannalta optimaalinen ratkaisu olisi se, että (1) nainen saisi syyn jättäytyä lomalle suhteesta ja saattaa uusia lyhyelle alulle ja (2) mies osoittaisi lopulta kyvykkyytensä rajojen vetoon, ts. olisi tahtomattaan kuin uusi ihminen ja jälleen motivoitunut kasvattamaan jonkun toisen siittämän lapsen.
Stressitilanteessa estrogeeni kannustaa yksilöä suuntautumaan ympäristöönsä, ts. _tuntemaan_ tarvetta esimerkiksi muiden apuun tai shoppailuun ystävättärien kanssa. Pthyi. Tämä reaktio koskee sekä miehiä että naisia. Testosteroni puolestaan keskeyttää tuon reaktion ja kannustaa toimintaan. Se ei ole itsessään hyvä tai huono asia, joskin täytyy huomioida, että joidenkin lähteiden mukaan toimintakeskeiset strategiat (yritys ratkaista ongelma) ovat monesti yksilön kannalta tunnekeskeisiä (esimerkiksi ongelmasta puhuminen) suositeltavampia. Tämäkään ei vielä kerro muusta kuin siitä, että testosteronitaso korreloi em. kaltaisen taipumuksen kanssa. Asia on muotoiltu niinkin, että biologiset tekijät tekevät tietyt toimintamallit tietoiselle mielelle houkutteleviksi, eivät aiheuta niitä. Nyt on kuitenkin niin, että molemmilla sukupuolilla molemmat reaktiot käynnistyvät jossain määrin; molemmat toimintamallit ovat tietoiselle mielelle houkuttelevia. Liian alhainen testosteronitaso saattaa esimerkiksi johtaa siihen, että huolimatta tietoisen mielen mieltymyksestä toimintaan ja ymmärryksestä sen eduista, on kyky toimintaan heikentynyt (stressitilanteessa!); vastaavasti se, että korkea testosteronitaso keskeyttää käynnistyneen tunnereaktion, ei kerro vielä mitään sen mieluisuudesta tietoiselle mielelle. Jälkimmäisessä tapauksessa stressin ulkoisen aiheuttajan syyttäminen reaktiosta on ymmärrettävästi luontevaa (ja oikeutettua, jos minulta kysytään; tunteet eivät edelleenkään ole pelkkää hormonitoimintaa, joten stressireaktion aiheuttama myrskyn ja tunteiden ylipäänsä välille ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä, ts. edellä kuvattu tiettyjen tunnereaktioiden katkeamistaipumus ei itsessään tee miehistä tunneköyhiä).

On kuitenkin oikeutettua sanoa, että miehet ovat keskimäärin aggressiivisempia kuin naiset. Luonnollisesti ääritapaukset vaikuttavat tähän, mutta miehet yleensä ovat vastuussa ääritapauksista tasan yhtä paljon kuin naiset. Vaikka oikeastaan olen Boyd Ricen kanssa yhtä mieltä siitä, että me naiset olemme ehkä merkittävin stressitekijä miehille.

Tässä hieman lisää faktaa, joka tukee aviomieheni väitettä aggressiivisten poikamiesten suosimisen biologisen isän valinnassa ja geneettisen taipumuksen alkoholismiin välisestä yhteydestä: http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2002/3_2002/alkoholi_ja_hormonit_vaikuttavat_aggressiivisuuteen/

---

Lihan syöminen on väärin.

Lisääntyminen on vastuutonta.

Tärkeistä asioista puhuminen yliepämiellyttävällä pohjavireellä on kivaa.

---

Tupakointi muun muassa alentaa estrogeenitasoja. Alkoholi puolestaan kohottaa testosteronitasoja. Muutamin apukeinoin sukupuolemme siis voi nousta patriarkaatin ikeestä ja elää tarvitsematta enää niitä julmureita, sortajia ja ruikuttajia!