Aamu on jo pitkällä Desyessä, Etiopian toiseksi suurimmassa kaupungissa. Vaikea uskoa Desyetä Oulun kokoiseksi kaupungiksi. Vuoristoilma on raikasta ja matalat talot reunustavat mutkaisten ja päällystämättömien katujen varsia. Paikallisten isot silmien valkuaiset suurenevat entisestään kun näkevät valkoisen seurueemme. Täällä valkoisten näkeminen ei todellakaan ole jokapäiväistä, varsinkaan sota-aikaan.
Saavumme kaupungin pieneen, kenties ainoaan kirjakauppaan. Aiomme ostaa kyniä ja paperia lastenkotiin, jossa vietämme pari seuraavaa yötä. Pimeässä nurkassa nojaa seinää vasten laiha, jalkapuoli mies. Koitan olla kiinnittämättä häneen huomiota, mutta mies lähteekin liikkeelle meitä kohti. Kainalosauvaansa tiukasti nojaten hän kysyy hämmästyttävän hyvällä englannilla: -Mistä te olette kotoisin? -Suomesta, vastaamme samalla kun valmistumme vastaamaan maamme sijaintia koskevaan kysymykseen. Huikeinkaan optimisti ei voisi olettaa maamme sijainnin mahtuvan näiden ihmisten päähän, jota kannattelee synkkien vastoinkäymisten koettelema ruumis. -Suomi, Suomi, eikös se ole Pohjois-Euroopassa? -Kyllä, todellakin, vastaamme hämmästyneenä. Mies hymyilee vaatimattomasti tiedolleen, katsoo minua silmiin, silittää kättäni ja sanoo: -Valkoinen poika!