Tänään otin aiheekseni käsitellä, mitä se valta oikeastaan on ja mikä on sitä todellista valtaa. Lyhyesti sanottuna voisin kuvailla valtaa, että se on voima, jonka avulla voi vaikuttaa asioihin ympärillään. Lähes jokainen ihminen haluaa jonkin asteista valtaa vähintäänkin siinä perhepiirissä.
Jokaisesta ei tule johtajaa, jolla on valta käsissään, vaikka johtajan työssä on monia asioita, joita voi laskea eduksi. Suurin syy luultavasti siihen, että kaikki ihmiset eivät tavoittele samanlaista valtaa on se, että vallan kautta myös vastuu ympäristöstä lisääntyy. Johtajan pitää pitää huolta yrityksestä ja sen asioista, kun taas tavallinen tallaaja joutuu tekemään vain sitä perustyötä. Johtaja tarkastaa, että työpaikka on viihtyisä, rahaa käytetään oikein ja jne.
Mitä tapahtuu sitten, kun asiat menevät yrityksessä huonosti tai kaveriporukan kanssa on tullut joku suuri riita, johon etsitään syntipukkia. Tässä vaiheessa yleensä johtaja astuu kehiin ja kaikki vastuu sysätään hänen niskaansa. Yhtiössä johtaja voidaan erottaa, kun taas kaveriporukassa voidaan hankkia esimerkiksi uusi johtaja tilalle.
Mitä se valta sitten oikeastaan on? Onko valtaa, että omaa viehättävän ulkonäön, jolla on vaikutusta muiden katseisiin. Onko vallan oikea väline vahvat lihakset, jollaisia ei kotikulmilta löydy. Näitä asioita pohdin ja tulin siihen tulokseen, että ne kaikki ovat vallan väleneitä omalla tavallaan ja niistä kaikista voi jotenkin hyötyä. Silti mielestäni tieto on näistä kaikista eniten sitä todellista valtaa. Tietämällä asioita voi osoittaa olemansa huomattavasti fiksumpi, tietämällä asioista voi ymmärtää maailmaa paremmin ja se ketä yleensä tietää aina toista enemmän asioista muutenkin tulee menestymään usein paremmin. Tietoa on monenlaista, joten ketään ei voi tulla täydelliseksi tiedon hallitsijaksi luultavasti ikinä vaan ihmisten pitää erikoistua.
Mietin, että itsekin haluaisin olla jonkinlainen mestari jollain alalla, mutta mitään ei tullut hetkeen mieleen. Olisi mukava osata soittaa kitaraa ja saada hyvä fiilis soittaessaan lempimusiikki kappalettaan. Tahtoisin myös omata jonkinlaiset tiedot kouluaineissa, että minulle tulisi hyvät jatkomahdollisuudet opiskeluni kanssa. Haluaisin tietää maailmanmenosta ehkä vielä tätä kaikkea enemmän ja oppia ymmärtämään sitä ja ihmisiä.
http://www.youtube.com/watch?v=fz8CgUt5ck4