Vihreää. Keltaista. Punaista. Oranssia.
Syksyn värejä lukemattomissa tansseissa,
Jokaisen tuulen uuden puhalluksen,
Luodessa vierelleen pyörteen,
Taianomaisen värien ilotulituksen.
Lehtien leikkiessä iloisesti tuulessa,
Viiman toivottaessa ne tervetulleeksi.
Lehtipuiden hymyillessä,
Vilkuttaessa rakkaille kasvateilleen,
Lähettääkseen nämä takaisin maahan,
Kohti alkavaa seikkailuaan.
Vihreää.
Kesän viimeisten hetkien aikaa,
Auringonsäteiden kilpaillessa kirkkaudestaan,
Johdottaessaan väsyneitä jatkamaan.
Tuttujen kasvojen palatessa yhteen,
Puhaltamaan taivaanrantaan saippuakuplia,
Katsomaan niiden nousua ilmaan,
Täyttämään taivaankannen sinellään,
Värittämään sen jokaisen ilmeen,
Jotka kauas lapsuuteen kadotimme.
Mielessä on epätoivoinen kuiskaus,
Tämä on viimeinen kerta.
Keltaista.
Askelten kiihtyessä pakenevaan juoksuun,
Nuoruuden varjojen saavuttaessa,
Illan pimeyteen piiloutuessa,
Ympärillään vain loputonta tyhjyyttä.
Yksinäiset askeleet jalkakäytävällä,
Heikon katulampun valaistessa,
Kohtaan viimein tuon vaahteran.
Keltaiset lehdet tähtimeressä,
Illan jo hehkuvassa pimeydessä,
Kohtaavien katseiden hymy,
Vanhat muistot ovat täällä.
Olenko enää niin yksin?
Punaista.
Viime syksyn leiskuvat liekit,
Palavat yksin hiljaisuudessaan,
Kirkkaan viimeisen kyyneleen,
Hukkuessa pohjattomaan mereen.
Vaahteran punaisten lehtien,
Lämmön lahjoittaen ympärilleen,
Kerrot minulle olevasi täällä,
Sydämen paljastaessa totuuden,
Silmät syksyn ruskeaa,
Hymyn maalatessa taivaanrantaa,
Tuodessaan mukanaan rakkauden.
Tartu käteeni.
Oranssia.
Katseen tuodessa mukanaan pelkoa,
Askeleista epävarman tulevaisuuden,
Hehkua kirkkaan sinisten silmien,
Oletko sinä silloin paikalla?
Vaahteran värittäessä oranssillaan,
Keskellä syksyn puhaltavien tuulien,
Heiluttaessa meille jäähyväisiään,
Syksyn kirkkailla väreillään.
Vihreää. Keltaista. Punaista. Oranssia.
Kietoessani käsivarret ympärillesi,
Tuntiessani turvallisuuden lämmön.
En pelkää enää.