IRC-Galleria

Otin tämän vuoden vastaan kuistilla yövaatteissa ja äidin takissa raketteja katsellen. Mietin, että tätäkö se minun vuoteni sitten on. Yksinäistä. Mutta onnellista samalla.

Puoli yhdeltä luulin rakettin hiljentyneen. Pörrikin uskaltautui syömään. Se oli istunut vintin rappusissa monta tuntia uskaltamatta tulla alas talon puolelle tai mennä ylös. Kaikkialla paukkui likaa. Olin juuri sammuttanut valot, kun rantatiepuoliyhdestätoista soitettiin ja toivotettiin yhtenä huutokuorona hyvää uutta vuotta. Istuin kuistilla puhumassa heidän kanssaan hetken. Jäädyin ilman takkia tai muuta ja itketti. He ovat ihania. Myös Salla soitti. Tunsin olevani vähän vähemmän yksinäinen. Tiedän, että näin jaksan Japaninkin odotettavissa olevia yksinäisyyden hetkiä. Kun tiedän, että minulla on kuitenkin ystäväni, eivätkä he katoa.

Olen toipunut kolme päivää. Juonut vichyä, maannut peiton alla ja istunut tietokoneella. Tänään pääsin vihdoin ihmisten ilmoille, kun oli Hennan synttärit. Oli mukava nähdä tyyppejä, joita olin viimeksi nähnyt oikeesti kauan sitten. Pelailtiin ja juteltiin. Pojat eivät ymmärtäneet, että juttelu voi olla tekemistä.

Tämä koneella istumiseni alkaa jo olla todella säälittävää. Kaksi edellistä yötä olen tehnyt harkkaraporttia, mesettänyt ja pelannut junapeliä. Tänä yönä olen ollut vielä vähintään triplasti säälittävämpi. Aluksi sentään etsin japaninkielijuttuja, ja jotain löysinkin. Ääh sitten löysin paljon kaikkea tyhmää ja nyt sitten taas olen päättänyt, että unohdan erään tietyn ihmisen. Tosin juuri viime yönä Merin kanssa puhuttiin, että se unohtaminen ei ole niin helppoa... mutta oikeesti, en voi Japanissa elää tällaista haahuilu-haaveilu-kuvittelu-odottelu-elämää. On otettava itseään niskasta kiinni. Unohtaa ei ehkä voi, mutta voi jotenkin kai toivottavasti ohjata omaa käyttäytymistään siihen suuntaan, että tajuaisi elää tässä hetkessä ja olla haihattelematta turhia. Saa vain harmaita hiuksia, kun kuvittelee kaikkea liikaa ja pettyy.

Kutro sanoo, että Japanissa mulla ei ole enää tällä tavoin aikaa ajattelulle. Kai se on oikeassa. Toivon niin. Haluan siis sinne Japaniin!