IRC-Galleria

Ellen olisi lähdössä Japaniin hyvin pian minulle voitaisiin mielestäni tehdä oma pieni kaappi hammasharjaani ja naamanpoistoainettani varten alakerran käytävän päässä olevaan pieneen vessaan. Niin paljon sitä nykyisin käytän. En ole tainnut mennä aikoihin nukkumaan ennen yhtä. Ajattelin eilen, että "tätä ei voi jatkua kovin kauaa, ei tällainen ole hyväksi mulle". Sitten tajusin, että kahden viikon päästä olen Japanissa ja minulla tuskin on ketään, jonka kanssa voin valvoa yli yhteen, joten voin aivan hyvin harrastaa tätä niin kauan kuin sopivaa seuraa löytyy.

Olen valvonut oleskelutilassa, kakkos- ja kolmoskerrosten keittiöissä, Bärrellä ja Kristalla. Olen puhunut ja puhunut. Kuunnellut. Syönyt monta iltaplaa. Ja toisinaan, kuten viime yönä puoli neljän aikoihin, suorittanut Uno-korttien inventariota.

Toisina päivinä maailma näyttäytyy kovin kauniina. Mutta sitten on päiviä, jolloin sitä kauneutta ei meinaa lainkaan huomata. Tänään teimme tunnin sunnuntaikävelyn. Alkumatkasta huomasin vielä pienen "metsän", jossa ei ollut enää lunta ja jonka aurinko värjäsi todella kauniiksi. Loppumatkan olisin aivan hyvin voinut kävellä vaikka teollisuusalueella. Kaikki kauniit maisemat menivät sivu suun, kun aloimme Marian kanssa puhua 'asioista'. En minä osaa unohtaa. Mutta voin kai oppia hyväksymään. Ja olen kai jo oppinutkin. Lähden Japaniin, siellä on seuraavan vuoden ajan minun paikkani. Sain sieltä taas sähköpostia. Voin alkaa täyttää kalenteriani myös maaliskuun 23:nnen päivän jälkeen. Se tarkoittaa minulle sitä, että myös siellä minulla on elämää.

Sanoin eilen, että olen taas nähnyt kaikenlaista, mitä en haluisi nähdä. Ja että odotan Japania. Maria sanoi, että tulen varmasti Japanissakin näkemään paljon sellaista, mitä en haluaisi nähdä. Se on totta. Ja saattaa olla, että ajattelumittakaavani siitä taas hetkeksi realisoituvat. Mutta silti, juuri nyt, on paljon asioita joita en haluaisi nähdä. Ei ole kyse siitä, ettenkö haluaisi ihmisten puhuvan minulle. On kyse siitä, etten haluaisi rakkaiden ihmisten joutuvan kärsimään. Mutta tiedän kyllä, etten voi pelastaa maailmaa ja tehdä ihmisiä tuosta vain onnelliseksi... En yhtään ihmettele sitä, että kärsimyksen ongelmaa on pohdittu niin paljon.

Ja he sanovat, etteivät tiedä, mitä tekevät, kun minä lähden. Mutta minä tiedän: he jatkavat elämäänsä ja selviävät kyllä. Opin Taruksella silloin aikoinaan jotain: kukaan ei ole korvaamaton. Kaikki käydyt keskustelut ja juodut teekupilliset merkitsevät silti minulle paljon.