IRC-Galleria

Muahaha.....melkeen onnistu...hahaha.....

Aahhaha. Älä luule kuule...

I´m gonna win this fuckin race. Haha. You can´t beat me. Muahaha.. Sorry babe, you just don´t have the power over me.

Sori vaan, Saatana. Muahaha.....just please try to get over it.....buahahahaaa.......

........................

Täs tällänen kiva pikku tarina, kopsasin ystävältä. Itku tuli ku luin. Ihana =) Rakastakaa toisianne!!!


Hei ystäväni!

On ihana tuntea että on paljon ystäviä. Osa teistä on vain sellaisia, joiden kanssa olen ollut vain puhelinyhteydessä tai tavannut vain kerran. Ystäviä siltikin! Toivottavasti tapaamme vielä joskus.

"Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle. Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny." Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä. Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.

Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset. Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen." Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui. Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme. Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.

Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi. Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit. Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!" Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa: "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties... Mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."

Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa." Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan. Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä."

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.

Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään."

Eläinten pelastusyksiköitä Suomeen!!! Siis vähän niinku ambulansseja ja sellasii, säästyis pelastuslaitoksenki resurssit muuhun ja eläimet sais erikoistuneempaa apua. Nimiä listaan!!!!! Äkkiä niinku olis jo!!

http://www.adressit.com/elaimet

Joo. Ja kivat oli reenit. Ärsyttävän avuton olo vaan ku pitää pelätä tota luuta (ja muutenki oon niin rääpäle ja tyttö) ...ehm...tai siis eihän sitä tarvi pelätä, luutunuhan se on mut niinku...ja lekurit ja fyssarit nyt on niin ylivarovaisia aina... Ja luuthan vaan vahvistuu ku ne kolisee ja tärisee vähän...eikö? No ihan vähän ehkä saatoin unohtaa varoo tota silleen niin paljo ku tohtori käski...mut toisaalta sanohan se fyssari niinki että sen mukaan mille se alkaa tuntuun.. Vaik ohan tota voimankäyttö ja tärähtelykieltoo vielä 1,5 kk jälellä...mut ohan se nyt aika liioteltuu....eikö...? Heh. Ja pystyy kerta vähän matsaamaanki ni miks ei...

Ruokaa mulle!!! Äkkiä!!!!! Morjes!!!!

Kyllä mä oon sitä mieltä että ihminen janoaa epätoivoa ja ahdistusta, vihaa ja pettymystä huomattavasti paljon enemmän ku iloa, onnea ja tasapainoa. Niin se vaan on. Eiköhän nää kaikki asiat täällä ois muuten pikkusen verran hei paremmalla tolalla.

On se saatana semmonen heppu. Sit kun siihen iloon ja valoon pääsee vähän kiinni niin on vaikee hyväksyä enää vähääkään ahistusta. Sit ei enää meinaa haluta suostua kohtaamaan sitä. Mut on se vaan hyvä kohdata välillä. Siten tuntee ehkä aidommin ja todemmin ja syvemmin elävänsä. Uskokaa tai älkää. Niin se nyt vaan on.

On se vaan ihanaa ku meinas välillä tänään olla aika ankee olo. Ihanaa. Mut teinki tällä kertaa niin että oikein imin sitä sisääni. En silleen niinku et byhyy ulivoli ku mulla on kamalaa, vaan silleen hengitin sen vaan. Neutraalisti. Tunsin sen vaan. Koin sen. Elin sen. Piti kyllä oikein vähän keskittyy ja vähän väkisin antaa sen virrata vaan ja olla vielä kuitenki silleen jännästi välittämättä siitä. Mut kuitenki oikein kokemalla koin sen. Mut en mä ees tienny miks oli. Oli vaan. Enkä alkanu miettiinkään. Aina ei tarvii jos kerta ei silleen intuitio sen kummemmin mitään syytä osota. Voi olla vaikka joku Äiti Maan paha mieli mikä heijastuu....oho..melkein aloin pohtimaan sitä... ..älä mieti niin paljoo... =)

Ni oho. Se meniki ihan vaan sitte noin. Se vaan sit meni. Virtas vaan mun läpi. Ku en ottanu sitä silleen henkilökohtasena kokemuksena niinku. Se oli vaan yksi maailman energia joka tykkäs nyt kulkee mun läpi. Tai jotain. Ei mun tarvii sitä ymmärtää. Kaikkea ei tarvii analysoida. Voi vaan kokea.

Eikä toi sama ahistus varmaan sit enää tuu. Joku ja moni muu kyllä varmaan vielä tulee, mut ei se mitään. Ku ne sit meneeki. Eihän ne oo muutenkaan mua aikoihin silleen haitannu..vähän vieny voimia ja tai no välillä paljonki. Mut hymyssäsuin oon pitäny itteni. Suurinpiirtein. Ni nyt tiiän että ne voi tolleen hengittääki vaan ja antaa mennä. Paljon kätevämpää ja nopeempaa. Eikä yhtään vaarallista eikä haitallista, päinvaston =O

Hihi. On se ihanaa. Ja sit heti sen jälkeen ku tajusin et se oliki menny ni oli taas entistä kivempaa =) On se vaan ihanaa ku välillä oikein ahistaa =) Jipii \o/

Ihan niinku mun tän aamusessa puhelimen muistutusherätyksessä itelleni sanoin, ni ekassa että ""Lalalaa sentäs hihi<3" ja sit varmistusherätyksessä että ""Joo. Nii. Eiks ookki =)"

Ni siis eiks ookki ihanaa =) Oo ihanaa ku voi valita millä päällä sitä herää =) Ja on.

Om.

a-.zwe zeq as

..sano Eetu, pikkunen siskonpoika. Eetun ihka eka tädille kirjottama kommentti. <3

Vihertykää, kateelliset.

Voi ihkulaa <3

http://spiritlibrary.com/spiritual-videos/the-rainbow-warriors
ja http://spiritlibrary.com/spiritual-videos/wake-up
ja http://spiritlibrary.com/spiritual-videos/wake-up
ja koko toi saitti

..ja muutenki...kaikki on niin ihanaa =)

Ihihihihi =) Voi ihanuus. Joskus se on niin kivaa kun on liukasta =)

Ja ystävät on niin ihania. Eka ne paiskoo hankeen, lumipesee, viskelee lumipalloilla ja nauraa kun liukastelen nurin saappaissani. Ja sit ne armahtaa ja taluttaa loppumatkan. Hihihi. On ne kivoja. Ihanaa kun ne viskelee seinille ja kaikkee hankeen ja mättää turpaan =) Ihan parhaita =)

Ihania ootte <3 Ai laav juu ool <3

Asioita joita en aina ihan ymmärrä:

1. Irtoripset....siis kivat on joo vaikkaki itseasiassa vähän tyhmät. Mut toisinaan mussakin nostaa päätään se nainen...tahtoo laittaa kaikkee hömppää ja krumeluuria ja tehä olonsa hankalaks... Mut miten hemmetissä kukaan saa niitä asennettuu!!!!!!!!!!!! Siis ainakaan silleen et ne ois just eikä melkeen. Ja ettei mee puolta tuntia. Murrr.

2. "Goottivaatteet". Mikä siinä on että aina kun jonkun "goottirievun" ostan, niin sit mulla ei ookkaan mitään minkä kanssa sitä käyttää? Siis MIKSI? Tai no..miks yleensä aina on niin että kun jonkun ihanan uuden vaatteen ostaa ni sit ei oo mitään mikä sopii sen kans. Ainakaan omasta mielestä. Sit niitä pitää vuoden verran pyöritellä kaapissa ja sovitella ja manata. Ja sit pitää ostaa taas joku uus riepu ku aattelee et se sopii hei joo sen ja sen kanssa...ja sit se ei sovikaan.

Vittu. Mä en osta enää ikinä mitään. Tai sit mä vaan pyörittelen noita vielä aikani ja joku kerta vaan laitan päälle ihan mitä sattuu ja sit saa kaikki mennä kotiinsa itkemään jos eivät kehtaa katella mua. Niih. Nii!!

....grrrr......

Eikös ookki ihan maailmanlopun tärkee ja vakava juttu??

Ruokaa ja leffa. Ja venyttelyä. On meinaan pikkusen jalat jumissa..... jipiii \o/ ..mää mihkää tänää lähe..pyhpah...pitäkää baarinne....ja riepunne...

Jipi jipi jipiiiiiiiiiiiiii =) Lenkki venähti ihan vahingossa taas puoleentoista vaikka ei pitäny. Ei ny haittaa mut on vaan vähän tukossa koivet... =D Ja sit ojentajia jumppailin salilla ja jotain sellasta. Ja sit mua pyydettiin sotilaspenkkikisaan. Ku on joku amisten välinen kisa ja tää paikallinen joukkue tarvii mukaansa koulun kirjoilla vuoden sisällä olleen naisen kun siinä on sellanen sääntö että pitää olla. Ni kai se on sitte lähettävä =) ...nyyh...aatelkaa ku mä jo kumminki omalla painolla oon pari toistoa saanu...ni nyt sitte kävi näin... =,( ...mut khyyllä mä tästä vielä.... =)

Olinhan mä vähän aatellu luopua tosta voimailusta, mut ei se mitään. Huhtikuuhun asti aikaa toipua sen verran että pystyy edes ylittään osallistumiseen vaadittavan minimirajan. Mut eeeeeeeeiköhän se onnistu....saa nähä.

Kahen kilon puntilla (oikee varsinainen puntti) koitin pystypunnerrusta tolla oikeella tehä ni tuntu liian ikävälle. Kilon puntilla sitten veivasin. Ja ojentajiaki taljassa ni oli vaan kolme levyä siinä. Mut nyt on vaan oltava nöyrä. Ei voi mitään.

Voi luu sentäs. Jee. Nyt iltapalaa ja sit nukkuun ni ehtii käydä vielä lenkillä ennen huomisia tkd-reenejä. Jipiiiii!!!! ....vois kyl ehkä vaikka vähän vatsajumppaa tehä sitä ennen kans....hmm...saas nähä...

Ihanaa tää ku taas on tää että aamulla ennenku herääkään ni miettii vaan reenejä =) Ja kauheen kiva olla koko ajan ja hymy korvissa...ja sehän siis vissiin aika tunnetusti on mulla ollu jo kauan muutenki, ni miettikääpä vaan sitte että kuinka paljon se nyt on =O

Hihi =) Ihkuuu en ehkä kestä kohta =) Hihihiihihihi =) Joo, syömään nyt ni jaksaa...

Moroooooooooo \o/