IRC-Galleria

Joskus kun ei ole ketään, jolle puhua, puhun itselleni.
Selitän asioita, pohdin tapahtumia.
Mietin ja käytän aivojani.

Joskus kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan,
puhun paperille.
Kirjoitan tunteeni, kerron mielipiteeni itsestäni.

Silloin kun tunnen itseni onnettomaksi,
halaan itseäni ja vakuuta, etten ole sen pahempi ihminen kuin muutkaan.
Silloin saan voimaa ja tunnen taas eläväni.

Silloin kun en jaksa enää saada yhtään osumaa ja
kaikki tuntuu menevän väärin, kaadan itselleni
kupin kahvia ja annan ajatusteni valua paperille.

Kun kaikki on poissa minusta,
poltan paperin.
En halua nähdä itseäni surullisena,
ihminen on vahva, silloin kun haluaa olla.

Tiedän, että oma tahtoni on niin voimakas,
että vaikka minulla ei enää muuta olisi,
tahtoni pitää minut hengissä.

Mieleni muistuttaa minulle,
mikä elämässä on tärkeää ja
mihin suuntaan lähteä kun tunnen olevani labyrintissä.

Tiedän, että on olemassa ihmisiä,
joilla on asiat huonommin kuin minulla.
Minulla on sentään rakastava perhe,
vaikka se ei aina siltä tunnukkaan.

Tiedän, että kun olen pulassa voin
soittaa perheeni tai oikeammin klaanini jäsenille ja
joku heistä on aina valmis auttamaan minua.

Tiedän kuinka paljon minulla on menettävää,
vaikka välillä siltä ei tunnukkaan.
Tiedän kuinka paljon minulla on annettavaa,
vaikka välillä kohde onkin hukassa.

Minä selviän hengissä monista yllättävistäkin
tilanteista ja pystyn suurimman osan kääntämään vielä voitokseni.
Tiedän, että olen vahva ja nousen aina jaloilleni.
Tiedän, että en osaa luovuttaa, mutta se ei aina ole hyvä asia.

Niin monta kertaa olen tuntenut olevani hukassa,
koska en osaa päästää irti, en osaa luovuttaa.
Tiedän, tunnen, elän ja olen ylpeä elämästäni.

Kuljen pysty päin, vaikka jotkut yrittäisivätkin leukani laskea.

Välilllä kuljen pää pilvissä,
mutta onneksi on ihmisiä,
jotka osaavat minut sieltä tiputtaa ilman,
että minuun sattuu!

Silloin voin vain sanoa, kiitos!