IRC-Galleria

Tää siitä seuraa kun vaan on kipeenä kotona.
Ensin tulee kamala ikävä,
sitten tulee muistoja ja
lopuksi tulee ajatuksia,
joita ei saisi olla olemassakaan.

Mä en oikeen tiedä,
pitäisikö mun kääntyä oikealle vai vasemmalle.
Pitäisikö jatkaa matkaa vai pysähdynkö ja odotan?
Välillä tuntuu, että olen tällä hetkellä umpikujassa,
mutta sitten taas nousen ylös ja
nään sen ihanan tähtitaivaan,
se piristää ja saa uskomaan huomiseen.

Joskus vaan tuntuu,
ettei siihen huomiseen jaksa uskoa enää.
Välillä pelottaa herätä aamuisin,
pelkään aamuja.
Pelkään sanoa huomenta.
Huomen ei oo koskaan hyvä!

Aina välillä mikään ei voisi olla kauniimpaa
kuin herääminen,
mutta siihen tarvitaan oikeanlaista seuraa.
Sellaista, jossa tunnen olevani turvassa.
Sellaisessa, jossa tiedän, ettei kukaan vahingoita minua.
Sellaisessa, joka saa minut hymyilemään aamusta asti.

Välillä haluan huutaa ihmisille,
etten ole posliininukke.
Minua ei voi siirtää syrjään elämästä,
kun leikkimiseen kyllästyy.
Minä en odota kiltisti kaapin hyllyllä,
että leikkijä palaisi.
Minä en hajoa,
jos putoan lattialle.
En ole haurasta ja hajoavaa tyyppiä.