Hmm...
Ehkä mä onnistun siinä nyt,
tuntuu kuin kaikki kipu olisi nyt poissa.
Kuin se olisi valunut niiden monien monien kyyneleiden kanssa ulos
ja jättänyt minut viimeinkin rauhaan.
En enää pelkää tulevaisuutta vaan astelen sitä kohti luottavaisena.
Onhan minulla ystäväni joiden puoleen kääntyä.
Kerta toisensa jälkeen vieritin pahan oloni teidän hartioillenne,
mutta joka kerta te olette jaksaneet sen.
Nyt voin jo seisoa omilla jaloillani.
Nyt tiedän, että vaikka ne ovatkin huterat, mutta ne kantavat.
Helpottaa, tuntuu kuin oikeasti voisin tehdä jotain järkevää välillä.
Kiitos ystäväni, olette arvokkaita.