IRC-Galleria

Muisto kerrallaan aika kultaa ne,
mutta enää se ei minua haittaa.
Annan niiden hautautua,
hautaan ne uusilla muistoilla.
Kaikki muistot eivä ole hyviä,
mutta kaikki ovat opettavaisia.
Tuska ei enää raasta,
kun luen merkintöjä vanhoista ajoista,
nyt tiedän selviäväni.

Astelen selkä suorana taisteluun,
jota käyn itseäni vastaan.
Seison ryhdikkäänä,
en enää pakene.
Odotan ja katson tulevaisuuteen luottavaisena.
Tiedän, että edessäni on vielä yksi taistelu,
ennen kuin olen lopullisesti voittanut.
Mutta se taistelu käydään
minun itseni sisällä.
Minun täytyy voittaa tuo paholainen,
joka on istuutunut olkapäilleni ja
kuiskii tuhoisia sanojaan.
Kieltäydyn katsomasta peiliin,
koska näen siellä jotain mitä minun ei pitäisi nähdä.
Se on suuri valhe,
valhe, jonka mieleni minulle kertoo.
Minun täytyy löytää itsestäni se vahva puoli,
se joka sanoo, että peili on väärässä.
Että silmäni katsovat kieroon ja peili suurentaa.
Minun täytyy luottaa muihin,
jotka eivät vielä tiedä ongelmastani,
koska en halua heidän tietävän.
Mutta kuitenkin tiedän tuon Demonin syövän minua sisältä.
Jos en pian muutu,
ei ole enää mitään mitä muuttaa.

Mutta miten muuttaa,
kun en oikeasti halua?
Kun uskottelen itselleni,
että kaikki on hyvin.
Että selviän,
kunhan jaksan käydä kouluni.

Koulu,
ensimmäinen asia elämässäni,
jota haluan oikeasti tehdä
ja mieleni pahuus yrittää nujertaa sen.
Se tahtoo minun luovuttavan.
Tahtoo minun ojentavan käteni kaamokselle
ja ottavan sen riemuiten vastaan,
muuttuvan tyhjäksi.
Muutun tyhjäksi,
jos kukaan ei pysäytä tätä ajoissa,
mutta miten kukaan voisi kun en kerro.
Tai no, kerronhan minä.
Mutta kaikki ovat hyvin kätkettyjä vertauksia.
En luota edes itseeni.

Väsyttää,
tahdon nukkua.
Nukkua ja unohtaa hetkeksi tuon kalvavan tunteen.
Se syö minua sisältä,
koska en anna sille muuta ravintoa.
En jaksa antaa.

Uni,
mitä se on?
Se on se rauhallinen onnen tunne,
joka valtaa minut hetkittäin.
Hetkeksi se heittää paholaisen pois läheltäni,
mutta tämä on liian vahva.
Hän tulee aina takaisin.

Elämä,
mikä se on?
Onko sillä tarkoitus?
Kyllä,
olihan jopa minun elämälläni tarkoitus.
Se sai minut ymmärtämään jotain.
Elääkseni tarvitsen jotain,
se jotain on ystävät.
Kuten joku viisas joskus sanoi
"Ystävät ovat perhe, jonka itse valitsemme."

Kiitos,
kaikille teille rakkaani,
joilta peitän tarinan,
jota te ette oikeasti halua edes tietää.
Tiedän tekeväni näin palveluksen
sekä itselleni että teille.
Syyt kaatuvat omaan niskaani ja
tuska jää sisälleni.
Ilonen hymy peittää kaiken sen,
mitä oikeasti tunnen.
Hilpeä äänensävy,
ja te uskotte.
Olen oikeassa.

Nyt eräs ihminen saattaa kummeksua tekstiäni,
mutta älä välitä.
Se ei ole tarkoitettu sinulle,
niin kuin ei Hänen sanansakaan ole tarkoitettu minulle.

Sattuu,
mutta ei enää niin paljoa.
Toinen, tavallisempi tunne tappaa kivun.
Kerta toisensa jälkeen nousen
ja kerta toisensa jälkeen kaadun.
Tiedän, että se päivä,
jolloin kaadun viimeistä kertaa on lähellä,
koska en anna teidän tulla niin lähelle,
että saisitte kopin.

Te ette tiedä kuinka tärkeä tämä syöttö on.
Astun lyöjän paikalle ja katson kuinka pallo nousee korkeuksiin
innaajan kädestä.
Sitten pallo aloittaa laskeutumisensa ja keskitän kaiken huomioni siihen.
En huomaa, että samalla hän lähestyy takaani
ja lyö.
Isku osuu, mutta kohde on väärä.
Sattuu päähän,
mutta juoksen ensimmäiselle pesälle.
Otan muutaman askeleen kohti toista pesää,
tarkoitukseni on tehdä kunnari.
Tipahdan polvilleni,
mutta sinä autat minut ylös.
On aika jatkaa, saatat minut toiselle pesälle vain vaivoin,
hymyilen sinulle rohkaisevasti,
leikin olevani kunnossa ja jätän sinut seisomaan toiselle pesälle jatkaen itse kolmannelle.
Muutaman askeleen jälkeen luhistun,
enkä jaksa enää nousta ylös.
Tulet viereeni,
mutta ajan sinut pois.
Ei minulla ole hätää,
mutta katso itseäsi.
Menetän tajuntani....

En halua jatkaa tarinaa. Se ei ole minun vallassani.
Tiedän hänen toivovan sitä, mutta en voi antaa periksi,
en nyt kun melkein korjasin katkenneen linkin kentällä.