IRC-Galleria

Tappelua tappelua tappelua.
Siis elämästä.
Jaksaisikohan sitä oikeasti enää,
vai pitäisikö luovuttaa?
Luovuttaminen olisi ainakin fiksu vaihtoehto,
ei tarvitsisi enää tuottaa tuskaa muille.
Mutta kuitenkaan luonto ei anna periksi luovuttaa,
vaan täytyy taistella koko ajan.
Ei osaa enää luovuttaa...

Jos juoksen tarpeeksi lujaa,
ehdinkö sinua karkuun?
Tuntuu kuin haluaisit tukehduttaa minut
ja antaa painua pois tietoisuudesta.
En jaksa enää taistella vastaan,
joten käännyn kohtaamaan sinut.
Nähdessäni sinut mietin,
miksi oikestaan pelkäsin sinua.

Pelkäsin sittenkin itseäni
ja niitä tunteita,
jotka sinä herätit henkiin.
Niiden ei pitänyt koskaan päästä vapaiksi
rautaisesta häkistään,
mutta sinä murtauduit sisään ja
päästit vapaaksi sen.
Sen minkä ei koskaan pitänyt enää
joutua loukatuksi.

Tuntuu kuin kuihtuisin pois,
en jaksa enää.
Haluan pois,
pois elämästä.
En jaksa.
Mitä pitäisi tehdä?
Miten jaksaa,
mistä löytää voimaa?
Kuka voisi auttaa,
kuka auttaisi ymmärtämään?
Lyön päätäni seinään,
löydä mistään voimaa jaksaa.

Miten siis pääsen yli?

Näin.
Tuli siis viikonloppu vietettyä selvänä Turussa kuunnellen erittäin hyviä bändejä.
Näistä voisi mainita The rainin, Realismin, Oratorion, Newsboysin ja Bass´n Helenin.
Kaikkien näiden keikat olivat erittäin hyvät ja seuraavia odotellaan jo. Ainoa mikä jäi harmitttamaan oli tuo, ettei päästy Maijan kanssa Alternatiiviinpommisuojaan niitä bändejä kuuntelemaan, mutta tavoitteena on ensi vuonna sinne päästä. :D

Nyt on kaikki lihakset kipeinä hyppimisestä ja yleisestä bilettämisestä, kun oli vain pakko kuunnella niitä hyviä biisejä ja liikkua niiden mukana :D

Niin ja unohtamatta meidän "hottispoikaa", joka onnistui hieroessaan polttamaan palovamman selkääni. Kiitos Joel, olet hottis :D

Mukana reissussa oli pihlavasta minä, Maija, Joel, Timo, Merita, Merite, Noksu, Mikko, Marko, Sami, Elias, Valtteri, Tiina, Marjo, Jenni, Roope, Lauriina ja Antero. Unohtamatta tietenkään Länsi-Porin vahvistusta Eveliinaa ja Lauantai ja sunnuntai päivien vahvistusta Annaa...
Ja jotta valvojille ei tulisi pahaa mieltä muistamme toki teidät Terhi, Marika ja Patrick.

Festarit olivat minun kuudennet ja Maijan seitsemännet Mn:t, joten saattoi uskoa paikkojen olevan jo tuttuja ja hauskanpidon helppoa. Nukuttuakin öisin sai, vaikka nukuimmekin Pernon koulun liikuntasalin lattialla.

Mieleen jäi tietenkin se sana, jota kaikkialla kuului ja se mahtava fiilis, joka vallitsi festariyleisön joukossa. :D

Näkyipä Festareilla kuuluisiakin ihmisiä kun saimme ihastella Heikki ja Ilkka Jääskeläisen konserttia ja Juha Tapion keikkaa, Noh, vaikka nämä eivät niin ihmeellisiä loppujen lopuksi olleetkaan.

Toivottavasti näemme ihmiset samoilla Festareilla yhtä hyvällä fiiliksellä taas ensi vuonna.

Festarian ulkopuoliset asiat tuntuivat kuitenkin oudoilta ja vieroitusoireita kärpäsestä syntyi suuria. Lisäksi Kahden "rakastavaisen" puhelimitse käyty riita oli erittäin mukavaa kuunneltavaa kun molemmat ottivat ilon irti ja itkivät toisilleen. Noh, jos täytyy pettää niin hyvähän se heti ensimmäisellä viikolla yhdessä on tehdä.

Voisi sanoa minun tehneen ennätyksen tänään... Tulin jo 7 autolla kotiin. hih.. Fiksu tyttö...
Enkä ees siivoillut tänään Maijalla.. Wau. Katsokaas kun se on poikien vuoro, hih. Siis Samun ja Antin. Antti siivoo lattian ja Samu tiskaa, se ihme kyllä pitäs nähdä.
Noh, tiedustelen Maija-rakkaalta huomenna tekivätkö pojat hommansa.

Kipeeksikin olen tullut, tai no olen jo pitemmän aikaa ollut sairaana, mutta nyt sitten oikeen kunnolla. :(

Juoksempas yhtäkkiä muistuttamaan Maijaa, että otetaan vaikkapa huomenna uusia kuvia meistä, voisihan sen yhteiskuvankin sitten ottaa kun rakas sitä niin haluaa. Siis meistä neljästä, kyllä ne pojat siihen suostuvat, jos minäkin :D

Juups, eipäs minulla sitten muuta täällä ollutkaan, jos kysymyksiä ilmenee, ottakaa yhteyttä ihanaiseni :D

Niin...
Siivosin Maijan kämpän oikeen ekstra upeeseen kuntoon, mutta se ei kyllä enää ole lähelläkään sitä :D
Eilen vietettiin siellä jonkin näkösiä pippaloita ja nyt ei ikinä enää uskoisi, että se on vain päivä sitten ollut niin siisti ja hieno :( Noh, kyllähän siitä selviää :D

Katselemme ja kuulemme lisää sieltä kun nähdään.

Jooh... Oltiin kyllä eilen taas kärpäsessä ja myönnän olleeni ilkeä, mutta mitäpä siitä ehkäpä se on joissain tilanteissa hvyäksyttävää :D
Taisin nauttia sitä alkomahooli pitoista ainetta hieman liikaa, sillä tytöllä meni hieman liian lujaa...

hmm...
Joo, onhan tässä tullut viime aikoina siivoiltua, mutta ei ole enää ollut aikaa käydä täällä teitä piristämässä :(
Eli olen siivonnut jo miltei kokonaan maijan kämpän, tänään varmaankin saan sen virallisesti loppuun asti siivottua.
Maanantaina siivosin osan vaatehuoneesta, jossa oli vähintään pommi räjähtänyt (niin kuin omassanikin) taisin minä hieman sitä vessaakin siivoilla, mutta tiistaina eli eilen siivosin vaatekaapin loppuun Annan avustuksella ja makuuhuone meni samassa rytäkässä, nyt siellä on oikeasti siistiä. Samalla siivosin saunan ja vessan oikein kunnolla ja pesin kaksi koneellista pyykkiä. Kyllä ne pyykitkin saadaan pestyä. Vielä täytyisi siivota tuo olohuone ja parveke. Ja pestä matot, mutta otan ne urakaksi tänään, niin ehkäpä voin jo huomenna iloita kämpän puhtaudesta, ja toivottavasti te iloitsette kanssani.
:D
Paitsi että täytyy muistaa ottaa jätesäkkejä mukaan kun lähden kotoa, niin saan heittää kaiken ylimääräisen suoraan roskikseen. :D Ihanaa...
Jeps, katsellaan, jos ehdin huomenna tänne kirjoittelemaan päivän tapahtumista, mutta hieman epäilen :D
Ai niin, minun täytyy tänään leikata erään ihmisen hiukset, koska hän on tullut Lapualta asti niitä leikkauttamaan, Wau :D

Kiinni jäit! Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Sen jälkeen laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki päiväkirjaasi lukevat .

Muisto kerrallaan aika kultaa ne,
mutta enää se ei minua haittaa.
Annan niiden hautautua,
hautaan ne uusilla muistoilla.
Kaikki muistot eivä ole hyviä,
mutta kaikki ovat opettavaisia.
Tuska ei enää raasta,
kun luen merkintöjä vanhoista ajoista,
nyt tiedän selviäväni.

Astelen selkä suorana taisteluun,
jota käyn itseäni vastaan.
Seison ryhdikkäänä,
en enää pakene.
Odotan ja katson tulevaisuuteen luottavaisena.
Tiedän, että edessäni on vielä yksi taistelu,
ennen kuin olen lopullisesti voittanut.
Mutta se taistelu käydään
minun itseni sisällä.
Minun täytyy voittaa tuo paholainen,
joka on istuutunut olkapäilleni ja
kuiskii tuhoisia sanojaan.
Kieltäydyn katsomasta peiliin,
koska näen siellä jotain mitä minun ei pitäisi nähdä.
Se on suuri valhe,
valhe, jonka mieleni minulle kertoo.
Minun täytyy löytää itsestäni se vahva puoli,
se joka sanoo, että peili on väärässä.
Että silmäni katsovat kieroon ja peili suurentaa.
Minun täytyy luottaa muihin,
jotka eivät vielä tiedä ongelmastani,
koska en halua heidän tietävän.
Mutta kuitenkin tiedän tuon Demonin syövän minua sisältä.
Jos en pian muutu,
ei ole enää mitään mitä muuttaa.

Mutta miten muuttaa,
kun en oikeasti halua?
Kun uskottelen itselleni,
että kaikki on hyvin.
Että selviän,
kunhan jaksan käydä kouluni.

Koulu,
ensimmäinen asia elämässäni,
jota haluan oikeasti tehdä
ja mieleni pahuus yrittää nujertaa sen.
Se tahtoo minun luovuttavan.
Tahtoo minun ojentavan käteni kaamokselle
ja ottavan sen riemuiten vastaan,
muuttuvan tyhjäksi.
Muutun tyhjäksi,
jos kukaan ei pysäytä tätä ajoissa,
mutta miten kukaan voisi kun en kerro.
Tai no, kerronhan minä.
Mutta kaikki ovat hyvin kätkettyjä vertauksia.
En luota edes itseeni.

Väsyttää,
tahdon nukkua.
Nukkua ja unohtaa hetkeksi tuon kalvavan tunteen.
Se syö minua sisältä,
koska en anna sille muuta ravintoa.
En jaksa antaa.

Uni,
mitä se on?
Se on se rauhallinen onnen tunne,
joka valtaa minut hetkittäin.
Hetkeksi se heittää paholaisen pois läheltäni,
mutta tämä on liian vahva.
Hän tulee aina takaisin.

Elämä,
mikä se on?
Onko sillä tarkoitus?
Kyllä,
olihan jopa minun elämälläni tarkoitus.
Se sai minut ymmärtämään jotain.
Elääkseni tarvitsen jotain,
se jotain on ystävät.
Kuten joku viisas joskus sanoi
"Ystävät ovat perhe, jonka itse valitsemme."

Kiitos,
kaikille teille rakkaani,
joilta peitän tarinan,
jota te ette oikeasti halua edes tietää.
Tiedän tekeväni näin palveluksen
sekä itselleni että teille.
Syyt kaatuvat omaan niskaani ja
tuska jää sisälleni.
Ilonen hymy peittää kaiken sen,
mitä oikeasti tunnen.
Hilpeä äänensävy,
ja te uskotte.
Olen oikeassa.

Nyt eräs ihminen saattaa kummeksua tekstiäni,
mutta älä välitä.
Se ei ole tarkoitettu sinulle,
niin kuin ei Hänen sanansakaan ole tarkoitettu minulle.

Sattuu,
mutta ei enää niin paljoa.
Toinen, tavallisempi tunne tappaa kivun.
Kerta toisensa jälkeen nousen
ja kerta toisensa jälkeen kaadun.
Tiedän, että se päivä,
jolloin kaadun viimeistä kertaa on lähellä,
koska en anna teidän tulla niin lähelle,
että saisitte kopin.

Te ette tiedä kuinka tärkeä tämä syöttö on.
Astun lyöjän paikalle ja katson kuinka pallo nousee korkeuksiin
innaajan kädestä.
Sitten pallo aloittaa laskeutumisensa ja keskitän kaiken huomioni siihen.
En huomaa, että samalla hän lähestyy takaani
ja lyö.
Isku osuu, mutta kohde on väärä.
Sattuu päähän,
mutta juoksen ensimmäiselle pesälle.
Otan muutaman askeleen kohti toista pesää,
tarkoitukseni on tehdä kunnari.
Tipahdan polvilleni,
mutta sinä autat minut ylös.
On aika jatkaa, saatat minut toiselle pesälle vain vaivoin,
hymyilen sinulle rohkaisevasti,
leikin olevani kunnossa ja jätän sinut seisomaan toiselle pesälle jatkaen itse kolmannelle.
Muutaman askeleen jälkeen luhistun,
enkä jaksa enää nousta ylös.
Tulet viereeni,
mutta ajan sinut pois.
Ei minulla ole hätää,
mutta katso itseäsi.
Menetän tajuntani....

En halua jatkaa tarinaa. Se ei ole minun vallassani.
Tiedän hänen toivovan sitä, mutta en voi antaa periksi,
en nyt kun melkein korjasin katkenneen linkin kentällä.

Usko päiviin huomisiin,
usko elämään ja rakkauteen.
Kulje luottaen ihmiseen,
astu vakaasti edelleen.
Käännä kasvosi vapauteen,
ojenna kätesi luottaen.
Muista mennyt,
luota tulevaan,
elä hetkessä rohkeana.
Tartu käteen kestävään,
luota toiseen elävään.


Jep, toi oli vanha runo.
1.5.2006 sen olen kirjottanut ja nyt se jää tänne hautumaan :D