IRC-Galleria

Onko modernilla kehittyneellä - eli sekulaarilla - yhteiskunnalla tarvetta uskonnolle? Tai papistolle?

Kaikkia papiston aikanaan hoitamia tehtäviä hoitavat nyky-yhteiskunnassa kyseisiin tehtäviin erikoistuneet korkeastikoulutetut ammattilaiset. Avioliittokin on saatu sekularisoitua ja siten osoitettu sen tosiasiallinen luonne: se on lainvoimainen sopimus kahden yksilön välillä, jonka mukaan heillä on yksi yhteinen talous. Aikanaan viranomainen, joka virallisti avioliiton, oli papiston jäsen, mutta nykyään viranomaiset, jotka hoitavat avioliiton virallistamisen, ovat tehtävään erikoistuneita - sikäli, että tuntevat yksityiskohtaisesti asiaan liittyvän lainsäädännön - korkestikoulutettuja virkailijoita.

Entäpä uskonto ja siihen liittyvä ajattelu, eli teologia? Teologian tarve on selvä: uskontoa on ajateltava. Mutta tarvitsisiko sitä ajatella, jos sitä ei olisi? Alkukantainen ihminen teki teologiaa, koska yritti selittää, miksi maailmassa tapahtuu asioita, joita maailmassa tapahtuu. Kun nykyihmisellä on tiede, joka on vastannut siihen kysymykseen, eikö se ole tehnyt teologian tarpeetomaksi? Tuo kysymys on teologiaa ja turha, kun vastaus siihen on: kyllä.

Pappi, eli papiston jäsen, on ajattelija, joka on erikoistunut teologiaan. Koska pappi on ajattelija, jonka ajatukset ovat turhia, on pappikin turha, koska hänen ainoa tuotteensa on turha. Papin ylläpitäminen on niiden voimavarojen tuhlaamista, jotka ylläpitoon kuluvat.

Jokainen pappi, eli teologiaan erikoistunut ajattelija, johon joku tuhlaa voimavarojansa, tietää olevansa loinen. Kun pappi pyytää ylläpitoa itselleen ja muille vähäosaisille (pappi on melkoisen vähäosainen, kun ainoa lahjakkuus, joka hänellä on, on turha), hän on asiassaan rehellisempi - vaikkakin ilmeisen itsekäs - kuin sellainen viranomainen, jonka asema yhteiskunnassa on taattu ja hyväksyttävä.
Papiston tosiasiallinen asema yhteiskunnan tosiasiallisena pohjasakkana ei ole koskaan muuttunut. Myöskään papin asema yhteiskunnan loisena ei muutu, toisin kuin muiden "yhteiskunnan loisten". Rikollinen saatta ohjauksen (mieluiten ammattimaisen terapian ja ammattikoulutuksen) myötä kehittyä yhteiskunnan hyödylliseksi jäseneksi, mutta papista sama ohjaus tekee vain hyödyttömämmän - kehittyneemmän teologin. Jopa vanhukset kuolevat, jolloin heidän yhteiskunnalle asettamansa rasite poistuu, mutta hyvin harva pappi on niin epäitsekäs, että päästää yhteiskunnan hänen ylläpitämisensä aiheuttamasta taakasta. Myöskin perinnöllisistä haitoista kärsivät ihmiset saattavat päästä esteidensä yli ja olla erittäinkin hyödyllisiä yhteiskunnalle - varsinkin suuntautuessaan oikeasti tuottaville, eli taiteellisille, aloille.


>Isä: Johannes, sinä unohdat jotain.
>Poikasensa: Mitä? En ole... Ai niin, unohdin sen toisen uskonnon. Ja teologian. Ja papiston.
>P: Mutta en kuulu siihen papistoon enkä osaa sitä teologiaa. Osaan vain oman teologiani, eikä se toinen uskonto ole uskonto sen mukaan, miten pystyn uskonnon ymmärtämään.
>I: Kunhan muistutin, ettet voi määrätä muiden ihmisten uskonnosta - varsinkaan, kun et ymmärrä sitä.
>P: Joo joo. Tiedän: koska he kutsuvat itseään papistoksi en voi kiistää sitä, vaikkeivät he minun ymmärtääkseni ole pappeja.
>I: Aivan. Sinä voit korkeintaan kiistää heidän olevan pappeja sinulle, mutta, jos teet niin, et sinäkään ole pappi heille.
>P: Haluankohan minä olla heidän pappinsa?
>I: Haluat. Et välttämättä halua olla pappi niin kuin sen ymmärrät, mutta haluat olla heidän pappinsa.
>P: Totta. Ja joka tapauksessa olen pappi niin kuin sen ymmärrän, eli olen "ammatiltani" ihminen ja haluan olla juuri sellainen pappi heillekin.
>P: Mitään muutahan papille ei ole jäänyt kuin inhimillisyys, kun insinööreillä, terapeuteilla ja lääkäreillä on ihan oikeaa ammattitaitoa kertoa miten on hyvä elää, valtiolla on viranomaisia, jotka voivat saatella ihmiset avioliiton auvoiseen satamaan, ja taiteellakin on ihan oikeita ammattilaisia. Eihän pappi koskaan ole tosiasiassa ollutkaan mitään muuta kuin ihminen, mutta aiemmin ei ollut muita ammattilaisia, jotka olisivat neuvoneet, joten papit joutuivat siihen, kun eivät kuitenkaan voineet - "ammattitaitonsa" takia - olla kohtaamatta ihmisiä ihmisinä. Mutta nyt pappi voi todellakin tehdä sitä, minkä papin "ammatitaito", eli teologia, mahdollistaa: olla ihminen toiselle ihmiselle.
>P: Se ei tietenkään ole mikään oikea ammatti eikä edes tarpeelista, koska ihmisillä on kuitenkin ihan omastakin takaa ystäviä ja perhe.
>I: Taas sinä unohdit.
>P: No, voi helvetin perkele, en koskaan muista niitä tyyppejä enkä todellakaan tiedä, mitä se papisto touhuaa. Voihan olla, että he tekevät jotain oikeasti ansiokasta, joten sikäli olisi tärkeää tietää.
>I: Muttei taida olla niin tärkeää, että luopuisit omasta teologiastasi ja omista ajatuksistasi?
>P: En tiedä. Jos se on jotain oikeasti hyödyllistä, en varmaan kuitenkaan pystyisi siihen.
>P: Minun on varmaan tyytyminen loisen osaani. Teologia on kieltämättä ovela juttu, kun se mahdollistaa tyytyväisyyden minunkin tilanteessani, jossa ei oikein ole syytä olla tyytyväinen. "Ooppiumia kansalle" tosiaankin.
>I: Miten niin ei ole syytä olla tyytyväinen?
>P: No, kun olen tällainen loinen. Enkä edes kauhean fiksu sellainen.
>I: Tiedätkö, kun puhut tilanteestasi, joku voisi luulla sen tarkoittavan...
>P: Joo, tiedän. Jännä juttu: se, että minulla on niin paljon hyviä asioita elämässäni, tuntuu epäreilulta, kun en ole selvästikään ansainnut niitä enkä näillä näkymin tulekaan ansaitsemaan.
>I: No, kun aiot nyt lopettaa tämän merkinnän, voisitko nyt selvästi ja suhteellisen täsmällisesti sanoa, mikä se pappi on.
>P: Pappi on inhimillisyyden "ammattilainen", jota on turha pyytää neuvomaan missään asiassa, koska pappi ei oikeasti osaa neuvoa ketään, kun on itse sellainen loinen kuin on, mutta pappia voi pyytää rakastamaan ja olemaan oikeasti läheinen ihminen, koska "ammattitaitonsa" takia pappi tekee niin pyytämättäkin.
>I: Entäs...
>P: Joo, sitten on niitä tyyppejä, jotka kutsuvat itseään papeiksi, mutta minä en tiedä, mitä ne tyypit touhuavat. Tällä kertaa en unohtanut, vaan jätin pois, kun en osaa sanoa mitään niistä.