IRC-Galleria

Alotin tänään leikekirjan tekemisen, mikä on ihan hirmu rentouttavaa sekä tunteita ja muistoja mieleentuovaa. Samalla se on hengähdystauko sosiologiasta, joka aiheuttaa kuvottavaa stressiä suurella sivumäärällään ja tietopaljoudellaan. Oikeesti se oli helpotus huomata, että kallis opus olikin pokkarikansiin survottu paketti eikä kovakantinen jämäkkä sanakirjan kaltainen. Mutta kyllä siihen sisäistettävää on saatu ahdettua, siitä ei pääse mihinkään. Onneks lukuprosessia on voinu harrastaa myös ulkona auringossa banaanipizzaa maiskutellen, joten ei se nyt niin kovin pahalta tuntunu. Ja sitten, kun ei enää kiinnosta, uppoutua noihin paperi-sakset-liima- hommiin.

... ja surffimusanettiradiot yäk. :D

Lopulliset eximiat ja magnat sieltä tulivat! jee!

Äiti on onneksi herkkupöytien ja vihreiden pöytäliinojen kanssa häärännyt sen verran paljon jo, että vaikuttaa siltä, ettei miun kyseisistä juhlahömpötyksistä tarvii ite stressata. Ainoa asia, joka aiheuttaa päänvaivaa, on edelleen se mekko. En oo vieläkään löytäny sitä oikeaa, vaikka suuretsintä on ollut käynnissä jo hyvän aikaa. Minkä takia kuvissa ne jopa näyttää ihan kivoilta ja sopivilta? Sitten, kun niitä sovittaa, joku aina mättää. Vaatimuslistallani ei ole paljoa kriteerejä, mut ei se nyt ihan kesähippailumekolta saatika yöasulta saa näyttää.

Onneks asukokonaisuudessa se lakki kuitenkin taitaa kruunata kaiken! ;)

En oo löytäny vieläkään tuota miun sydämenvalittua. Mut olipahan ainakin kiva päivä Helsingissä, vaikka shoppinghunter-vaisto ei toiminu parhaimillaan. Hälläpä väliä, iskän kanssa matkustaminen on aina mielekästä, koska

a) Mie saan valita mitä musiikkia kuunnellaan (James Morrisonia) ja jos tulee vähän rajumpi biisi, niin se ei oo heti pistämässä volumeja nollille
b) Autossa voi istua hiljaa, mutta myös käydä niitä mielenkiintosia keskusteluja, joissa parannetaan maailmaa tai teknologiaa ja joissa pohditaan ilmiöitä ja arvioidaan tulevaa. Ominaista kuitenkin on, että mie oon se, joka on aina kyseenalaistamassa kaikkea. Tai ehkä se onkin vain sitä filosofista kysymyksenasettelua?

Lahdessa jouduin viettämään muutaman tunnin teekupposen äärellä, jolloin käytin tuonkin ajan täysin hyödyksi; nyt pitäisi olla vähän paremmin perillä, mitä Émile Durkheim, Karl Marx ja Max Weber onnistuivat saamaan selville yhteiskunnasta pohdinnoillaan.

Syvällisten aivosolujen rasittamisen jälkeen olikin jo aika johonkin hieman pinnallisempaan, mutta en kyllä olettanut ihan niin pinnallista... kenkäputiikissa kiertelyrauhan stoppasi täysin huomiota herättävä tytön ääni, joka huuteli sen poikaystävää paikalle kuin ois jotain maailmaa mullistavaa tapahtunu. Sit kun se äijä ehti paikalle, kyseinen tyttö alko hehkuttaa kiljuen ja lässyttäen, miten kokeilemansa kengät istuivat täydellisesti: "Siis aaapua! Ei oikeesti! Vitsi! Mulla menee oikeesti kohta taju! Ei oo todellista! Nää on ihanimmat kengät ikinä! Siis apua, mä kuolen oikeesti kohta!" Ja sit se koitti rauhottua siinä hyperventiloidessaan. Varmaan miunkin ois pitäny kokeilla niitä kenkiä, niin oisin ehkä tajunnukin.

I'm the superstar of my own room! Ja nämä ovat niitä epäonnisia tavaroita, jotka joututavat tuon tuosta mikrofonin asemaan.

Päh, sanoi Jenni, kun tajusi, että kaikki, mitä se tekee, on vain selviytymiskeinoja. Taas yksi aika, jolloin on tässä, mutta oikeasti muualla.

Kun ei hottis jäkispelaajat joka sekunti kiinnostanu, sain siinä pelin lomassa aikaan jotain uutta seinällenikin. Sommittelu hipoo varmaan peliasetelmia, joita kaiken maailman asiantuntijat aina tusseillansa hutiloi niihin tauluihin väliajalla.

Kesän eka jätski (jos niitä italialaisia herkkuja mm nami nami jäätelöitä ei lasketa), ihana auringonlämpö ja se tuoksu, jolta iho alkaa tuoksuu, kun vähän aikaa pihalla on. Mie tykkään!

vihdoin!

Tyttö on kotona, mutta matkan varrelle jäi
- hiuspanta
- saiput
- pala sydämestäni
- äänihuulet