IRC-Galleria

Nyt olen sitten oikeasti ikäloppu, 22 vuotta tuli tänään täyteen. Vartin päästä vanhemmille ruokittavaksi ja hakemaan lahjaa. Muistelin eilen että siitä on jo 8 vuotta kun aloitin kompassilla hengaamisen, en kyllä enää harrasta mutta kuitenkin.

Miun isi sekosi, lupasi kustantaa Tracon reissun miulle. Nyt sit on hotelli varattu ja kaikkea. Tulee varmaan ihan kiva viikonloppu pikkusiskon kanssa :D

Majoittaudutaan Mago hotellissa, samassa missä olin vuonna -08 tampereen animeconissa.

"I don't care anymore if I let you down
I believe that I need to be free
I'm so used to my life with you around
I don't know anymore the real me"

- Smile Empty Soul - Finding Myself

Kaivoin tässä esille miun villarastat, laskin ne ja nyt pohdin että mitä värejä tungen päähän.

Punaisia 17, mustia 12, vihreitä 28, muita/random 13

Ongelma on se että tavallaan haluaisin laittaa mustapunaiset, mutta niitä ei oo tarpeeksi :/

enkä tiedä sopisiko nuo vihreät ja punaiset sekaisin.

Kaksi hiiristä on löytänyt tiensä paremmille juustomaille, levätkää rauhassa Tana ja Viiru. Hiiriksi elitte pitkän elämän minua ilahduttaen.

Tana & Viiru
s. 12.8.2010
k. 14.8.2012

When it´s so hard to be anything at all?

I hope that someone´s gonna call
And tell me this night is over
`Cause I wanna start living my life
Before I get much older

95% of teens would panic if Edward Cullen was on a 250 foot building about to jump. Copy this if you are one of the 5% who brought popcorn, a chair, and shouted "DO A FLIP!

Kuten ehkä huomasitte, olen lisännyt tänne blogiin joitakin vanhoja tekstejäni, suunnilleen vuosilta 2005-2006. Ajattelin että jos jollakulla on tylsää niin tässä hieman luettavaa.

Voin toki lisäillä tänne runojanikin jos haluatte.

Harmaalta taivaalta tippuu lumihiutaleita. Ne leijailevat alas, peittävät maan, joka pikkuhiljaa muuttuu puhtaan valkoiseksi, koskemattomaksi hangeksi. Kaikkialla on hiljaista, lumi peittää äänet.
Hiljaisuutta ja valkoista, ne luovat illuusion tyhjästä maailmasta. Maailmasta ilman tunteita, maailmasta ilman ahdistusta. Onko se illuusio parempi maailma? Suurin osa kai sanoisi kyllä. Mutta ei, se on painajainen, hiljainen tyhjä painajainen, mikään ei ole mitään, mikään ei merkitse mitään, ei ole mitään. Ainoastaan fyysisen kivun voi huomata, mutta se ei satu. Tai sitten vain kipu ei merkitse mitään. Aika vain kuluu, mutta sitäkään ei huomaa muusta, kuin nousevista kinoksista ja liikkuvista lumihiutaleista.

Pikkuhiljaa siinä tilassa kaipaa mitä tahansa merkkiä elämästä, sen aiheuttamista iloista ja suruista. Kaipaa jopa ahdistusta. Yrittää päästä pois umpikujasta, ylöspäin pohjalta, joka on vain illuusiota. Pois keskeltä ei mitään. Mutta paikassa, jossa ei ole mitään, kaikki on keskipistettä. Mutta kun kaikkea ei ole, ei mikään voi olla keskipiste, sitä ei ole. Taas uusi illuusio, joka onneksi ei ole kovinkaan vahva. Osa illuusioista on vahvempia kuin totuus, ihmisen sanaan on mahdotonta luottaa täysin.

Mutta sitten kun lumi sulaa pois, alkaa ahdistus hiipiä mieleen. Hetken sitä kestettyään, haluaa lumen satavan taas, haluaa ahdistuksen pois. Ja näin se kiertää, näin se kaartaa, ja loppuu vasta sitten, kun yrittää häätää lunta tai ahdistusta fyysisellä kivulla, mutta viiltääkin liian lujaa. Ja mitä sitten? Pois pääsy oli taaskin pelkkää illuusiota. Luultavasti kaikki on taas lunta ja ahdistusta, aina jatkuvana kierteenä. Kun se alkaa, se ei lopu. Ei koskaan.

Tämä on kuoleman sirkus, ja sinä olet trapetsitaiteilija. Täällä ei ole eläviä, vain kuolleita, jotka luulevat elävänsä. Sinä olet uusi, yrität näyttää kaikille, sinähän osaat kaikki temput jo vanhastaan. Tosin siitä ei ole apua. Kuoleman sirkuksessa kaikki aloittavat alusta, tyhjästä luovat tyhjän päälle tyhjää.

Trapetsinaru on melkein hiertynyt katki. Turvaverkko on kulunut puhki ja maa on täynnä kuivunutta verta. Samojen kuolleidenelävien ihmisten verta, kuin mitä sinun vanhassa, tuhanteen ja kolmeen kertaan paikatussa ja korjatussa puvussasi. Esitys jatkuu ikuisesti. Kun sinä tiput, älyät kuolleesi, on aina joku valmis vastaan ottamaan paikkasi. Katsomossa istuu vain pikkutyttö tikkari suussaan. Hän ei saa koskaan syötyä tikkaria loppuun, sillä häntä ei enää ole.

Katsahdat maahan. Hokutteleva näky, eikö totta? Sinun tarvitsee vain nojautua hiukan sivulle. Ja miksi viivytellä, kun sen joutuu tekemään kumminkin. Nojaat sivuun, kuin siinä olisi seinä. Tiput kohti maata, vauhti lisääntyy, ja lopulta makaatkin jo maassa. Lisää työtä ympärivuorokauden töissä oleville ompelijoille, jotka ovat jo tämänkin puvun tuhanteen ja kolmeen kertaan korjanneet. Tämä olisi vain tuhannes ja neljäs kerta loputtomiin jatkuvassa sarjassa.