IRC-Galleria

Jos elämää pelkää, ei elämisestä tule mitään. Ihminen on luotu ottamaan riskejä, tai kai sitä siihenkin viimeistään oppii. Kaiken voi kyseenalaistaan, mutta mihin pisteeseen se enää on viisasta. Milloin tulee se raja, jolloin asioiden pyörittely on turhaa. Ehkä silloin kuin huomaa pyörivänsä paikallaan ympyrää samojen kysymysten äärellä. Silloin kun tähän havahtuu, on syytä viimeistään tehdä muutoksia. Muutostenteko on elämässä vaikeaa, tai pikemminkin niiden havaitseminen ja ajoittaminen. Mutta myös se päätöksen tekeminen, ja päätöksistä vastuun kantaminen. Jokainen kuitenkin elää elämäänsä loppujen lopuksi vain itseään varten. Itse kaikki päätökset kuitenkin on tehtävä, kukaan ei niitä puolestasi tee. Ja kun päätöksen uskaltaa tehdä, on asioiden tapana myös järjestyä omalla painollaan.

Rakkaus on riski, ehkä riskeistä suurin. Sen panokset ovat joko jumalaton kipu, tai päinvastainen korvaamaton onni. Sen ääripäät tuntuvat olevan kauimpana toisistaan. Itse en ainakaan keksi mitään muuta suurempaa asiaa kuin rakkaus. Rahasta voi aina lyödä vetoa, pienistä tai suurista summista. Se ei kuitenkaan katoa koskaan kokonaan, raha ei maailmasta lopu. Mutta rakkauden kuplassa kaikki on toisin. Yksi pieni hetki voi pilata jotain sellaista, mitä ei koskaan enää saa takaisin. Ei vaikka kuinka yrittäisi kääntää maailmaa uudelleen ja uudelleen nurin ja ympäri. Rakkauden puhjennutta kuplaa on mahdotonta paikata täydelliseksi. Mutta kun kuplaa huoltaa ja suojelee kaikin voimin puhkeamiselta, se antaa turvan kaikelta pahalta maailmassa. Sen suojelu vaatii vain paljon aikaa ja puhdasta tahtoa. Kun rakkautta hoitaa oikein, silloin se kadottaa ympäriltään pelon riskeistä, jokainen askel on selvä.

Ja kaikki tämä helpottuu, kun on sinut itsensä kanssa, tai kun tuntee itsensä. Silloin tietää mitä tekee, tai miten missäkin tilanteessa tulisi toimia. Ja mikä tärkeintä, uskaltaa luottaa siihen mihin uskoo, silloin on helpompi luottaa vaiston ja intuition näyttämään suuntaan. Mutta eihän asiat aina ole niin yksinkertaisia. Ensinnäkin on vaikeaa luottaa siihen vaiston osoittamaan suuntaan, joskus se nimittäin sanoo vastoin sitä mitä halut sanovat. Ja jos vaisto vielä joskus pettää, niin miten sitä enää luottaa omaan vaistoonsakaan. Kaikki on kuitenkin mun järjen mukaan kiinni itsetunnosta ja uskosta omaan elämänfilosofiaansa. Sieltä se kaikki kumpuaa arkipäivän elämään. Kun on tietty linja mitä pitkin kulkea ja usko siihen, ei silloin tarvitse epäillä tekemisiään. Jos linjalta poikkeaa, sen kyllä sitten ajan kuluessa huomaa. Jotenkin sen tarkoitus on aina jossakin vaiheessa palauttaa ihminen omalle tielleen.

Itse sen on niin monesti kokenut, niin hassulta tuntuisi etteikö se pätisi myös muilla ihmisillä. Mutta sen jälkeen, kun tietää olleensa eksyksissä tieltään ja jonain päivänä taas löytää sen tutun polun, sen jälkeen sen voi kokea ja tunnustaa. Sen harhailun jälkeen sitä oppii luottamaan itseensä ja omiin tieviittoihinsa..varsinkin kun sen tekee monta kertaa :)! Sydäntä on hyvä kuunnella, mutta ei pidä unohtaa järjen ääntä. Mutta sitäkin sopivassa suhteessa, liika järjen kuuntelu pilaa elämän, eikä elämisessä ole sen jälkeen tunnetta mukana laisinkaan. Kaikki menee toisin sanoen sen jälkeen pelkäksi varomiseksi. Sydän sanoo mikä on oikein, järki sen mikä väärin. Se kumpi on sit voimakkaammin esillä kussakin asiassa, tekee sen päätöksen.