IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

JuttuiPerjantai 05.01.2007 01:11

mä jaan mun runoi ny:


---



ikävä





Älä ole siellä missä minä en,
älä tule sinne minne minä menen.

Silti

Nukahda lähelle sydäntäni,
mutta jätä se kertomatta minulle.

Ole minulle uni,
herättyäni tiedän sen olevan valetta.

Koska

Niin saat minut tuntemaan
kaiken sen,
minkä koitin sinusta irti puristaa.

ikävän.


---


Miksi pitää kahdesti päästää irti,
kun vain kerran on saanut lähelleen.

älä katoa.
olet valoni.
kasvosi eivät haihdu.


---


Jo unessa




Hetki on kauneimmillaan
juuri ennen nukahtamistasi,
tuhiset vierellä hymyn kaare huulillasi.
-Hymy vuokseni.

Sätkähdät väsyneenä,
onnistuen säikäyttämään minut.

Olet tiukasti liki,
sydämessänikin.

Uskallanko hengittää,
en tahdo maailman ihaninta olentoa
viereltäni herättää.

Samalla pohtien,
tunteeko hän myös lyönnit
mun sydämen.


---


Tuntuu, että olisin hauras
kuin
pakkasen jäädyttämä veden pinta.

samaa aikaa

Tuntuu, että olisin vahva
kuin
juuri taottu hehkuva rauta.



---


palauttaa alkuun





On hetkiä,
jolloin tuntee olevansa huipulla.
korkeammalla kuin kukaan muu

Ne hetket ovat niin pieniä,
että jo pienikin asia voi kaataa toiveesi
vajoat alemmas kuin koskaan

Aikoja,
jolloin tuntuu, ettei mikään voisi satuttaa.
on vahvempi kuin kukaan

Sitten on niitä aikoja,
kun jokin palauttaa alkuun
ja tuntuu niin vaikealta aloittaa uudestaan.


---


Se tunne,

kun näkee HÄNET

Olo on niin
säikähtänyt

kuin naru palaisi ilmassa loppuun,
se naru palaakin sisällä

hämillään

kuin miljoona neulaa upotettaisiin neulatyynyyn,
ne neulat upotetaankin sydämeen

pahoillaan

kuin katse tappaa ihmisen,
se katse tappaakin rakkauden

Se tunne,
vie voimat.


---

juups. tällästä mä joskus kelaan.

uusvuos.Torstai 04.01.2007 19:14

uusvuos. jooh.
:D
kiitti mukan olleille.
vaik meniki vähä toi vuodenvaihde ohi.
"paljo se kello oikeen on" -"puol yks" -"ai mitä, eihä vuos viel oo vaihtunu"...
-oli se sit vissii vaihtunu.

toivottavasti ne ipanat oli kiitollisii mun raketeist ja sateenvarjost,
joka meni vahingos niille :/

"Ei vittu, kattokaa kelloo, 20.18, ei viel ees puol ysi ja kaikki ollaa jo iha tilulilulei".

oli kyl iha mahti.
vaik mun pitäs opetella kellon ajat. oikeesti. ajantaju on hämärtymässä x)

happy new year!<3

alkoholipolitiikkaaPerjantai 29.12.2006 22:01

1. Minkälainen olet kännissä?
- Hyperaktiivinen, tanssiva

2. Milloin aloitit kännäämisen?
- Liian aikasin. Seiskal.

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla miellyttänytkään?
- En.

4. Kuvaile juomistasi viidella sanalla.
- halpaa helppoa seurallista avointa ja ruuan kanssa;)

5. Mitä yleensä juot?
- ..Lonkkuu, sex on the beach, mansikka ivanov

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
- joku kahvilikööri, en oo kyl maistanu, mut haiseeki jo iha kamalalle.:D

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa? Missä?
- Joo. mm zoom, country club:D

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereitasi?
- Jarrrrrna! Sofiiiiia! mm.

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
- en jaksa kuunnella muitte juttui, ja jos ne on tylsii, ni kaks kertaa kamalampaa:D

10. Osaatko mielestäsi juoda?
- en tiiä. osaan lopettaa ajoissa.

11. Kerro pahimmista övereistäsi.
- emmä tiiä. onha noit joitai kertoi tullu oltuu tööt. luulenpa että oli paha olo sillon.villi veikkaus.

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
- Hmm. emmä tiiä. varmaa oon menny sanoo jotai jollekki tai sekaantunu johki.

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
- kotibileet. hmm. ... joko haagas opiskelija-asuntolas, tai sit meil:p

14. Mikä on lempi juomasi?
- sex on the beach ehkä.

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
- tanssin, en tiiä laulanko niikää paljoo.

16. Tappeletko kännissä?
- joskus ku vituttaa. harvemmin.

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
- enpä ole.

18. Miten valmistaudut iltaan?
- Saunon, meikkaan laitan hiukset alottelen. tanssin:D

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
-"kannattaskohan vähä hidastaa tahtii"
-"osaat tanssii hyvin lasi kädes" xD

20. Jos saisit valita, huomenna olisi vappu, juhannus vai uusivuosi?
- vappu. koska ylihuomenna on kuitenki uusvuos.

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
- Tasapainon omaavaa liikehdintää.

22. Mikä on lempi biisisi humalassa?
- Rock this party, anna soida, nyytit, ja sit jumputijumputi.

23. Mikä on typerin keksintösi mitä olet kännissä keksinyt?
- En taida keksii sillo mtn. ei kapasiteetti riitä.

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
- joskus olen. joskus en.

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoitus?
- vettä ja jäitä. niillä selvii pitkälle;)

pöpöjä.Perjantai 29.12.2006 13:47

oon varmaa tänää täys pöpöjä.
DAMN! Koht on uusvuos ja mä oon TAAS kipeä.

Kuumetta ja lihassärkyä.. ää!

ei pitäny sairastua, ei kuulunu mun suunnitelmiin.
no kaikki jotka on tulos meille uv:n, ni mä varmaa nukun
sitten koko illan, pitäkää te olohuone pystyssä;)

pitäs kampaajalle mennä idag. -ehkä sitä jaksaa sen verran.

---BURANAN VOIMALLA--->

...

huoh.

meen nukkumaan->

Joulua täynnä on pää!Sunnuntai 24.12.2006 17:51

toivotan ne kaikille silti. JOULUJA<33

Kivoi lahjoja sain.

ERITYISKIITOS Jarnalle (feryl^^)
Lahjas sai mut kyyneliin niin.
oi. olet tärkeä.
en ikinä olis keksinyt noin mahtavaa lahjaa.
aivan paras<33

mutta. nyt hiljennyn ja meen hautausmaalle.

ottakaa tsillisti:)

the worst driver or something?!!Sunnuntai 24.12.2006 01:20

älkää ikinä antako mulle autoa kun on liukasta.
ei kannata.

"mari ota se jalka pois kaasulta"
-"mitä, mul on jalka kaasulla"
suti suti sano auto ja kävi sivusuunnas vastakkaisel kaistalla.
-tarinan opetus: OTA JALKA POIS KAASULTA!
(onneks ei ollu ympäril muita autoja. hengissä siis)

hmm. en varmaa ikin saa autoo omaan käyttöön. tylsää..

..

joo nyt on aatonaatto, jos joku ei sitä vaikka oo tajunnu,
huomenna aatto.
Käytiin äsken hakee joulukuusi. :p
:>
kerranki semmonen joulufiilis<33

tekee mieli kuunnella joululaului, syödä pipareit ja avata lahjoi.
harmi vaa, ei taida pukki paljon lahjoja tänä jouluna tuua. nyyh!
mut pitää kestää, elämä on kovaa. (mutta ilman kovaa ei olisi elämää..eh eh)

nyt meen pehkuihin,
jotta huomen sit jaksaa mennä hautausmaille yms.

toivotan vasta huomenna ne joulut.
joten good night. :)

pöllin tän tuntemattomalta.Perjantai 22.12.2006 23:49

klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailu järjestyksessä heittomerkkien väliin.

1.Luonnettani kuvaa: "<<LEX>>"
2.Ihmissuhteissa olen: "jou, väsyttääkö? -enkä istu keinutuolis :D"
3.Olen onnistunut: "yritin olla malli viime kesänä, mut en oikein onnistunu.." HEHA!
4.Epäonnistunut olen: " Elohopeaa kaupoissa nyt. Hae omasi!"
5.Joskus tykkään: "keep on rocking in the free world"
6.Inhoan: "Wanha wanha kuva"
7.Aion tulevaisuudessa:"cheer up emo kid"
8.En ikinä aio: "kröhöm... vappu!!!!"
9.Intohimoni: " disnilandis..."
10.Pahin pelkoni:" I wanna spend more time with you and tell how much i love you<3"

--hmm. osa oli joo. mut aik tyhmii.
ristin tän tyhmäks jutuks.

piiis.Perjantai 22.12.2006 20:33

on niin lepponen fiivis. :>

nyt tää vloppu ihan vaa himas, piiiitkäst aikaa.

ylihuomen jouluaatto. tsiiim.

huomenna ajattelin mennä uimaan. sekin pitkästä aikaa. :>

sit venaa uuttavuotta. niin khuul. x)
mitä muuta voi uudelt vuodelt toivoo:
-kaverit
-sauna
-ja katto :>

hiihii.

joululoma. kohta :pTorstai 21.12.2006 16:10

viel 2 h kouluu idag- sithennii lomailee :)

ja odottaa uuttavuotta. kovat kemut meil;)

ilta.Sunnuntai 17.12.2006 18:15

eilinen. huhhuh.

niin mahtava ilta historias!

"tilaishin yhren vissykolan. EI EI EIkhus, yhren kossuvissyn, EIEIEEI, yhden VISKI KOSSUN".
kiltti baarimikko sitten antaa mulle snapsiin viski kossun, raakaa viinaa, aika tujua:D
_Tarkoitus oli kyllä tilata viski kola!:D ohhoh. hups! xD

thänks too the soffi soili jenni sini och kaksi muuta. tai muutama muu.

EVERYBODY dance now!

kiva vika hidaski: bon jovi- always <3

Soooofiaaaa: voi ei, nyt ne lähtee!!!! nyyh!;) aika jekkuu, sitä batteryy;p