IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

JuttuiPerjantai 05.01.2007 01:11

mä jaan mun runoi ny:


---



ikävä





Älä ole siellä missä minä en,
älä tule sinne minne minä menen.

Silti

Nukahda lähelle sydäntäni,
mutta jätä se kertomatta minulle.

Ole minulle uni,
herättyäni tiedän sen olevan valetta.

Koska

Niin saat minut tuntemaan
kaiken sen,
minkä koitin sinusta irti puristaa.

ikävän.


---


Miksi pitää kahdesti päästää irti,
kun vain kerran on saanut lähelleen.

älä katoa.
olet valoni.
kasvosi eivät haihdu.


---


Jo unessa




Hetki on kauneimmillaan
juuri ennen nukahtamistasi,
tuhiset vierellä hymyn kaare huulillasi.
-Hymy vuokseni.

Sätkähdät väsyneenä,
onnistuen säikäyttämään minut.

Olet tiukasti liki,
sydämessänikin.

Uskallanko hengittää,
en tahdo maailman ihaninta olentoa
viereltäni herättää.

Samalla pohtien,
tunteeko hän myös lyönnit
mun sydämen.


---


Tuntuu, että olisin hauras
kuin
pakkasen jäädyttämä veden pinta.

samaa aikaa

Tuntuu, että olisin vahva
kuin
juuri taottu hehkuva rauta.



---


palauttaa alkuun





On hetkiä,
jolloin tuntee olevansa huipulla.
korkeammalla kuin kukaan muu

Ne hetket ovat niin pieniä,
että jo pienikin asia voi kaataa toiveesi
vajoat alemmas kuin koskaan

Aikoja,
jolloin tuntuu, ettei mikään voisi satuttaa.
on vahvempi kuin kukaan

Sitten on niitä aikoja,
kun jokin palauttaa alkuun
ja tuntuu niin vaikealta aloittaa uudestaan.


---


Se tunne,

kun näkee HÄNET

Olo on niin
säikähtänyt

kuin naru palaisi ilmassa loppuun,
se naru palaakin sisällä

hämillään

kuin miljoona neulaa upotettaisiin neulatyynyyn,
ne neulat upotetaankin sydämeen

pahoillaan

kuin katse tappaa ihmisen,
se katse tappaakin rakkauden

Se tunne,
vie voimat.


---

juups. tällästä mä joskus kelaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.