IRC-Galleria

...3D, IITorstai 27.05.2010 02:38

Kalliit ja kovat kengät.

Kun kauheista kesähelteistä on päästy, niin sitä voi taas nörtteillä kotona rauhassa. Luin tänään eteenpäin 3D:tä, ja kävin kirjastossa katsomassa oppaita. Kirjapuolella hirveästi ei voi odottaa normaalilta kaupunginkirjastolta, mutta yksi lyhyt suomenkielinen, asiaa pintapuolisesti käsittelevä kirja löytyi.

Aiemmin sarjassa: aloitin 3d-grafiikan opiskelun. Ei oikeastaan vielä mitään pohjaa. Aikoinani käpistelin 3D Studio Max II:lla (vai ykkösellä, aikaa on "tovi").

AutoCADit eivät auta asiaa, ne on erilaisia verrattuna peleissä käytettäviin tekniikoihin. CADeissa keskitytään enemmän varsinaisiin rakenteellisiin, fyysisen maailman tekniikoihin, kun taas 3D on toistaiseksi ainakin enemmän näyttävyyden (pelin kannalta tärkeää) hakemista. Tosin jo useiden vuosien ajan näytönohjaimelle on tarjottu fysiikkamoottorin osaa, eli nopeita piirejä ja massiivista rinnakkaislaskentaa on alettu käyttää myös törmäilyjen, murskautumisten, pullistumien, vääntymisten ja muiden efektien laskemisessa.

Päivän opit:
- alkuaikojen hankalasta rekisteripohjaisesta, rautaläheisestä ohjelmoinnista on tultu kirjastoihin, jolloin ohjelmoija voi kutsua omasta koodistaan rutiineja jotka hoitavat paljolti kaiken 3D-laskennasta
- hieman pikselien varjostuskielestä (GLSL)
- erilaisten varjostusmallien teoreettinen pohja
- tulossa CUDA, ei hajuakaan vielä mikä (mutta vilkaistaan! :-)
- lisää raudan kyvykkyydestä, missä nopeuksissa nykyään mennään. Parhaimmat piirit kykenevät miljardiluokkaan

Varjostuksessa pikselille tai oikeammin tasolle lasketaan sen valoisuusarvo.
Phong on yksi perusmalli pikselin varjostustavoissa. Sitä yksinkertaisemmat ovat Gouraud ja aivan lineaarinen malli. Lineaarisessa mallissa lasketaan vain pinnan normaalivektorin suhde valolähteeseen. Tästä otetaan suoraan koko pinnan valoisuus. Gouraudissa interpoloidaan eli otetaan pisteitä, ja niiden välille lasketaan tasaisesti muuttuva valoisuus. Phongissa on jo kaksivaiheinen laskenta; sekä valoisuus (highlight, tai specularity) että varjot.

Kaikki puuhastelu Linuxilla, ja hieman linkuttavalla kannettavalla. Koneen kanssa ei käynyt tuuri, kovalevy on jo paukkunut ja akku vetelee viimeisiään. Joten viimeisen kuukauden aikana Ubuntu on asenneltu varmasti 50 kertaa uusiksi (tai oikeammin, Live CD pyöritys, ei asennusta).

Linkkejä 3-ulotteiseen grafiikkaan
http://en.wikipedia.org/wiki/Blinn%E2%80%93Phong_shading_model
http://en.wikipedia.org/wiki/Real-time_computer_graphics
http://www.blender.org/

Valmistelevaa pelisuunnitteluaKeskiviikko 26.05.2010 03:09

Vielä pyörii monenlaisia suunnitelmia pelin kirjoittamisessa. Tänään konkreettista oli se, että tutustuin Linuxin moninaisiin 3D-kirjastoihin. Edelleenkään sieltä ei löydy sitä kovin selkeätä punaista lankaa, mutta ilmeisesti joko Mesa, OpenGL, tai jokin pidemmälle viety pelikone (Blender, Crystal Space) voisi olla hyvä paikka aloittaa.

Oikeastaan ongelmaksi on muodostunut nimenomaan tuo runsaudensarvi. Kun aina ei tiedä, mikä on tällä hetkellä vielä kuranttia tavaraa, onko kehittäjäporukka kasassa, tehdäänkö tuotteeseen uudistuksia, jne.

Positiivista on se miten paljon ilmaista koodia löytyy. 3D-ohjelmoinnin tekeminen aivan nollista olisi tosi raskasta. Luin pätkän Intelin 965-sarjan kiihdytinpiirille tarkoitettua manuaalia, joka jo pituudellaan (yli 500 sivua) sai vakuuttuneeksi siitä että kolmiulotteisuuden pyörää ei kannata keksiä uudelleen.

Gimp + linux, pää kipeänäMaanantai 10.05.2010 23:00

Vatsaa vääntää, kognitiivisesti - jos sitä niin voi. Kai se on aivoista kiinni. Mutta siis perimmäinen syy: yritin tehdä kuvienkäsittelyä Linuxilla ja Gimpillä. Vielä sen verran hioutumatonta, että tulee kipeäksi tästä tihrustamisesta. Grafiikan editointi on sellaista, missä käyttöliittymä eivät saa kysellä jatkuvasti typeriä. Nappien pitää olla oikeilla standardipaikoilla. Nyt ei niin ole. Tuskaista.

Gimpissä tekniikka on jo kunnossa, mutta käyttöliittymän kankeus ja alkeellisuus on karmaisevaa. Se ei yksinkertaisesti ole mitenkään verrattavissa photoshopiin - jota toki onkin kehitetty jo 25 vuotta. No, ja lisäksi oman hiiren tuntuma on aika heikko. Hiiri on jotenkin sellainen kolho. Eli kaikki nämä yhdessä, niin muutamankin kuvan editointi oli jo yhtä leppoisaa kuin saunoisin 200-asteisessa saunassa. nuff said.

Valburgia muisteltiinLauantai 01.05.2010 21:21

Vähemmän teekkarivappu kuin aiempina vuosina, mutta hauska! Säät suosivat. Kaverin luona, katsasteltiin uuden asunnon tilat ja maisteltiin simaa.

Vappupäivänä iski valokuvaushimo, värien maailma kiehtoo. Mallilleni kiitos! :)

Makroa, supermakroa ja polttovälin vaikutuksen hahmottamista. Niin paljon opeteltavaa kamerankäytössä, ja se on kiehtovaa. Otin netistä Olympus SP-570uz manuaalin pdf:nä, ja aloin lukea sitä alusta saakka. Helposti tulee ylenkatsottua nykyisten digikameroiden ominaisuuksia, olettaen että kamerat olisivat yksinkertaisempia. Tuokin on kuitenkin jo järkkäri; optiikkaa en ole hankkinut tai edes tiedä saisiko tuohon, mutta monet muut kuvaukseen liittyvät parametrit ovat muokattavissa.

Oma editointialustani on Ubuntu Linux / GIMP. Olisi kiva luoda filttereitä joko Gimpiin tai sitten esimerkiksi Octave matematiikkaohjelmaan.

Windows on vaihtunut melkein kokonaan Linuxiksi työpöytäkäytössä. Ubuntun 9.10 versiolla (karmic) mennään eteenpäin. Kaikin puolin tyytyväinen. Www-selailu, etäyhteydet, jne kaikki toimivat. Ja ohjelmista ei luonnollisesti tarvitse maksaa senttiäkään.

Pieniä käyttöliittymäviilauksia vailla erittäin timanttinen käyttöjärjestelmä. Ja nuo kustomoinnitkin on ajan ja vaivan kysymys. Perusteknologia toimii erittäin hyvin, ja sen kuuluisan Flashin saa myös asennettua helposti;
Shellissä eli komentotulkissa annettu komento:
sudo apt-get install flashplugin-installer

tekee asennuksen. Lisätietoja on paljon suomenkielisessä Ubuntu-sivustossa, jossa on dokumentoitu nykyään häikäisevän hyvällä tarkkuudella koko käyttöjärjestelmä läpikotaisin. Kun tein viimeksi linuxien kanssa työtä, niin suomenkielisen dokumentoinnin määrä oli ehkä 10-15% nykyisestä. Hieno homma!
Alkoi mieleen tulla hahmotelmaa miten asuntojen hintoja
voisi ennustaa, tai ainakin muuttaa tapaa tehdä kauppoja (hakea)
uusia asuntoja.

En jaksa kääntää, joten laitan alkuperäisen englanninkielisen memon tähän:

Causes of housing price fluctuations

The comfortability factor
- network speed and availability
- radionet coverage
- what types of TV plugs
- distances to closest facilities
-kiosk
-shop
-shopping mall
-cinema
-specialty stores
-hobby places (physical exercise)
-public transport

The view
+ sea
+ forests
- oil rigs/harbours
+ some like harbor views
= interior yards

Pricing
-multiagent approach
-environmental approach
-population segments
-services offered nearby
-likeness and attraction

Physics

Deteriorating parameters
-heat exchange and fluctuation
-wear out

yksi saikahdysKeskiviikko 10.02.2010 03:51

Se tunne. Ole ajatuksissasi, mietit jo pitkalle eteenpain. Sitten muistat etta jatit kassin jonnekin. Onneks vartija oli loytanyt sen jo roskiksesta, jonne joku heitti. Ei arvokas , mutta tarkea. Kiitos. Ihana paiva. Seikkailua ja keskusteluja. Sellainen paiva joka jaa mieleen.

Itakeskuksen vessat torkeassa kunnossa. Kauppakeskusen tulisi panostaa naihin. Ne ovat osa toimivaa kokonaisuutta.

linuxin dokumentointiaLauantai 06.02.2010 00:16

aloitin ihan scratchista. alusta ponkaistaan toivottavasti pitkälle. Pistin ylös mikä on prosessori, mitä x86 assembly kieli tekee, miten prosessori moniajaa (suurinpiirtein); miksi threadeja, miten siitä eteenpäin. Blogi nimi on linusex.blogspot.com

breakKeskiviikko 13.01.2010 16:10

Apple. Kitty. Joo. Ihana rentoilla vaihteeksi. Ei päivätyötä nyt. Pidän hetken paussia. Katsotaan, onko jatko enemmän palkkalistoilla vai yrittäjänä.

Kirjeenvihto Intiaan on aika vilkasta. Klassisesti tällä hetkellä on käynnissä sekä brainstorming että myös erilaista projektien kapasiteetin ja aikataulun hallinnan hamottaminen. Eli kun ollaan virtuaalisesti tekemisissä, niin molemmat osapuolet haluavat hahmottaa toistensa ominaisuuksia; miten, millä porukalla, millaisia esimerkkejä on jo olemassa, minkä tyyppisellä paketoinnilla ja palvelukonseptilla lähdetään liikkeeseen, yms. Se on mielenkiintoista työtä, kartoitusta ja kasvun luomista.

breakKeskiviikko 13.01.2010 08:47

Apple. Kitty. Joo. Ihana rentoilla vaihteeksi. Ei päivätyötä nyt. Pidän hetken paussia. Katsotaan, onko jatko enemmän palkkalistoilla vai yrittäjänä.