Me tutustuimme siellä , missä en olisi halunnut sinun olevan.
Meillä molemmilla oli vaikeaa, olimme täysin pohjalla.
Lopulta päätimme ottaa toisiamme käsistä kiinni, ja ajattelimme kiivetä YHDESSÄ muurien ja esteiden yli. Ja me kiipesimme ja kiipesimme, se vei aikaa, mutta yhdessä teimme sen. Löysimme oikean tien, ja paremman olon.
Löysimme toisistamme todella hyvät ystävät, parhaimmat ystävät, jotka eivät jätä toisiaan pulaan koskaan. Jotka tukevat toisiaan kun on vaikeaa, ja iloitsevat yhdessä iloisista asioista.
Ja kulta, sinä tiedät, että minä olen aina valmis auttamaan sinua nousemaan pohjalta, olen aina tässä, en jätä sinua koskaan.
Nyt sinulla on todella vaikeaa, ja joudut sinne minne en haluaisi sinun joutuvan, mutta se on sinun parhaaksesi, ja pian jaksat taas hymyillä aidosti, niin että silmäsikin nauravat.
Sinun ei täydy välttämättä olla siellä kauaa, mutta riittävästi, olet siellä niin kauan kuin sairautesi vaatii. Minä en halua että lähdet sieltä liian aikaisin, koska et pärjää ilman tukea nyt, sinä kultapieni tarvitset kaiken tuen nyt, ja minä olen yksi tukipylväistäsi, mutta yksin minä en riitä sinua auttamaan, minulla ei ole ammattitaitoa ei lääkärintutkintoa eikä mitään mikä voisi sinut täysin parantaa.
Mutta minä voin olla sinulle ystävä, ystävä joka kulkee vierelläsi ja tukee sinua ystävänä, ei lääkärinä tai hoitajana.
Minä voin olla sinun oma rakkaustyttösi josta saat voimaa, voin hymyillä sinulle ja halata sinua lujaa ja kertoa miten paljon rakastankaan sinua, siitä saat varmasti voimaa edes hitusen verran.
Kantaisin koko taakkasi nyt, jos se olisi mahdollista, poistaisin tuskasi ja ottaisin sen itselleni jos se olisi mahdollista. Tekisin mitä vain että saisin olosi helpottumaan nyt heti. Olet minulle niin rakas, että tekisin puolestasi mitä vain.
Kultapieni, olet päivieni piriste, annat minulle voimaa kulkea elämän esteiden yli, olet yksi niistä syistä, miksi minä aloin parantua lujaa vauhtia sairaudestani. Olit minulle ystävä silloin, ja olet edelleen, korvaamaton ystävä, jota ilman en pystyisi enää kulkea elämänpolkuja pitkin, vajoaisin jonnekin syvälle jos menettäisin sinut.
Pysy aina siinä, muista että rakastan sinua nyt yhtäpaljon kuin aina, et ole huono ihminen kun olet sairas, olet aina yhtä kaunis sisältä, kuin ulkoakin, sairaus ei tee sinusta huonompaa ihmistä.
Rakkauteni sinua kohtaan ei vähene, vaikket ole nyt täysin oma itsesi. Olet järkyttynyt siitä, mitä nyt on tapahtunut ja miten huonossa kunnossa oletkaan.
Muttet ole koskaan yksin, sinulla on niin paljon välittäviä ihmisiä lähelläsi. Ja minä olen AINA yksi niistä, aina yksi niistä ketkä rakastavat sinua ja ketkä ovat ylpeitä sinusta.
Olet upea tyttö, aivan mahtava tyttö. Älä syytä itseäsi siitä mitä nyt on tapahtunut, et olisi voinut tälle yhtään mitään.
Et pysty lukemaan tätä nyt vähään aikaan, sillä jouduit sairaalaan, mutta halusin purkaa tuntojani sinua kohtaan ja lähettää täältä kaukaa paljon rakkaita terveisiä. En aio poistaa tätä merkintää koskaan, sillä haluan että sinulla on aina mahdollisuus lukea tämä kun haluat. Tämä muistuttakoon sinua rakkaudestani, jos en sitä aina osaa ilmaista oikealla tavalla.
Kulta...Anna minun taas ottaa sinua kädestä kiinni, minä näytän tien kohti parempia aikoja, minä kannustan sinua ja olen lähelläsi kuin sitä tarvitset. Yhdessä me taas nousemme, yhdessä me taas kiipeämme muurien ja esteiden yli.
Näytetään kulta vielä maailmalle, että me voimme selvitä mistä vain. Sinä olet niin vahva sisältä, minä tiedän ja näen sen, vaikket sitä itse nyt uskokkaan. Olet paljon vahvempi oikeasti kuin osaat kuvitellakaan. Minä uskon ja luotan sinuun, minä uskon ja luotan siihen että kaikki järjestyy. Minä tiedän, että sinä selviät, ja pysyt vierelläni vielä monet kymmenet vuodet.
Yhdessä vanhoina mummeleina sitten voimme muistella yhteistä nuoruuttamme, ja nauraa Aunelle ja Simolle. Ja yhdessä voimme lähettää aina lämpimiä halauksia Tualle. Meillä on rakas niin paljon yhteistä, kaikkea rakasta, mitä en halua koskaan menettää.
Minä rakastan sinua, Tipuseni. Kaikki järjestyy, lupaan sen.
Olen tässä vierelläsi aina, ja ikuisesti.
Puspus.
Suurimmalla rakkaudella: Sinun oma rakkaustyttösi, Hanna.