IRC-Galleria

en enää pelkää
kävellä avojaloin
tulisilla hiilillä

puhdasta voittoa

Nyt harmittaa, etten ole ottanut aikoinaan ylös niitä yhteisöjä joihin olen kuulunut galleriassaoloni ajan, ja milloin olen kuulunt niihin. Näkisi vähän miten olen kehittynyt ja kuinka nopeasti. Mutta no, eipä sillä. Pidin niitä asioita silloin niin itsestäänselvinä, etten kokenut tarpelliseksi merkitä niitä mihinkään muualle kuin noihin yhteisölistauksiin. Koska "eihän tää tuu niinku koskaan muuttumaan!1!".

Toki taaksepäin katsoessani voin havaita henkisen kehitykseni pääpiirteissään - joiltain kohdin selkeämmin, joiltain hämärämmin - mutta olisi silti ihan hauskaa tutkia miten olen ilmentänyt omaa henkistä puoltani gallerian yhteisöillä. Sillä pelkät yhteisöthän kertovatkin täysin oman maailmankuvan ja -katsomuksen, ehe.
Toisaalta on myös asioita, joita pidän tällä hetkellä ainakin täysin itsestäänselvyyksinä, niin olennaisina osina persoonaani, etten ole viitsinyt niitä tuonne yhteisöihin listata. Toinen syy on se, että se 60(?) yhteisön maksimi on (lähes) täynnä, joten tuonne ei taida mahtua enää kuin korkeintaan kaksi yhteisöä lisää.

Siksi onkin hyvä, että täällä on mahdollisuus kirjoittaa päiväkirjaa, ja lisätä niihin yhteisöluoktuksia, vaikka pidänkin viiden rajaa mahdottoman pienenä.

sanoin tänään itselleni "rakastan sinua"

Honey B & T-Bones on uusi rakkaus <3

ole muutos jonka maailmassa(si) haluat nähdä

Ollut jotenkin helvetillinen viikko, vaikka on vasta puolessa.
Toki kutsut prinsessakesteille on aina iloinen asia, eri asia uskaltaudunko menemään. Sen ajan murhe, mutta nyt unille. Jos siellä edes olisi pehmeä(mpä)ä.

mielelläni muokkaan itseäni

Olen koko elämäni ajan yrittänyt määrittää itseäni myös sitä kautta, miten muut minut mahdollisesti näkevät. En toki jatkuvasti, tai kaikissa asioissa, mutta pitkälti lähes kaikessa, mitä teen tai ajattelen. Haluan joskus pystyä sanomaan että tein ja ajattelin. Tosin, en väitä, ettei joissain asioissa tulisi ottaa muita ihmisiä huomioon, mutta näen sen eri asiana.

Tämä on ehkä monesti estänyt minua toimimasta, lamaannuttanut minut koska olen pelännyt mahdollista negatiivista (ja/tai positiivista) reaktiota, etekin sosiaalisuutta vaativissa tilanteissa (= aina). En ollut ennen vappua uskaltanut pyytää kenenkään vähänkään tuntemattomamman (lue: vasta tavatun) ihmisen numeroa ennen tämän vuoden vappua. Se oli monellakin tavalla erittäin voimauttava kokemus; positiivsita oli toki se, että sain tämän ihmisen numeron.

Tätä tekstiä kirjoittaessanikin mietin, miten ihmiset tähän mahdollisesti kommentoivat, ja muokkaan tekstiäni sen perusteella, alitajuisesti. En koe vielä olevani kovin valmis henkisesti ottamaan turpaani, joten pidän ehkä epärealistisia mielikuvia itsestäni ja omista kyvyistäni ja taidoistani.
En tosin tiedä voiko itsestään ylipäätään saada realistista kuvaa. Tai voivatko muutkaan saada. Totuus lienee tuossa jossain välimaastossa.

Ylianalysoin jatkuvasti, mutta tuntuu kuin olisin oppimassa miten se käännetään pois siitä, mitä muut ehkä saattavat ajatella minusta, keskittyen esimerkiksi filolsofisiin ongelmiin. Ja miksei käytännön elämänkin ongelmiin.

Palatakseni hetkeksi siihen ihmiseen, kenen numeron pyysin. Meidän oli tarkoitus tavata tässä jokin aikaa sitten, mutta mut ilmeisesti feidattiin. Lisäksi sen ihmisen ilmaisu viesti jollain tasolla haluttomuutta tavata. Tämä saattoi tosin olla täysin pääni sisäisäkin, mutta oleellista on se, että pystyin ottamaan turpaani ja ehkä jopa kehittymään.
Samanlaista kehittymistä turpaanoton kautta ilmeini myöhemmin illalla, koska ajauduin seurueessen jossa oli samanlainen pikkuvirheistä huomautteleva henkilö. Kohtasin itseni ja osasin tietyllä tavalla tappaa itseäni, hieman. Aika seksivau reissu siis!

Monet ovat siinä harhakäsityksessä, että ennen asiat olisivat olleet järjestään paremmin. Ymmärrän hyvin, että ihmiset voivat helposti hämmentyä (nopeasti tapahtuvista) muutoksista. Se ei kuitenkaan saisi mielestäni olla tekosyynä sille, että lyödään kaikki vastaanottimet kiinni ja hoetaan maanisesti asioiden olleen ennen paremmin.
Toki ymmärrän myös asioiden nostalgisen arvon; itsekin tosinaan toivon voivani palata "huolettomaan" lapsuuteeni, jolloin kesät olivat pitkiä, ihania ja lämpimiä ja talvisin oli lunta jne. mutta koska se on ensinnäkin mahdotonta ja lisäksi tiedostan, etteivät nekään päivt olleet täysin huolettomia. Jokaiseen elämänvaiheeseen liittyy omat surut ja murheet, luonnollisesti. Vain idiootti väittäisi muuta.

Itse henkilökohtaisesti voin sanoa, että en oikeastaan kaipaa entistä elämääni takaisin, mitä ehkä tekisin asioita toisin jos voisin asiaan vaikuttaa. Mutta on jokseenkin turhaa yrittää roikkua menneessä, koska asioille ei voi enää mitään. Tietystikin tulevaisuus, omassa muodottomuudessaan pelottaa, mutta en anna sen häiritä. Olen alkamassa seistä omilla jaloillani, viimeinkin, eikä mikään voisi tuntua upeammalta.

Palatakseni varsinaiseen aiheeseen; tuntuisi vähän siltä, että ihmiset pelkäävät muutosta ja sekoittavat lopputuloksen varsinaiseen prosessiin. Tätä kautta he luulevat, että koska asia x muuttui asiaksi y, tämä on "paha" koska he kokevat asian y negatiivisempana kuin asian x. Mutta muutos ei ole koskaan paha, tai hyvä. Muutos vain on. Mitään pysyvää ei ole, mitään ikuista ei ole; et voi astua samaan virtaan kahdesti.

Tietystikään ei voi vaatia että ihmisten tulisi ottaa kaikki muutos vastaan mukisematta, mutta toivoisin että ihmiset yrittäisivät edes ymmärtää tapahtuvaa muutosta ja sen prosesseja, koska sitä kautta siihen/niihin vaikuttaminen toimisi tehokkaammin. Toki jos tyytyy vain ruikuttamaan siitä, miten ennen oli paremmin ja nyt kaikki on vaan ihan mälsää ja taas olis nuijalla töitä, niin en usko, että vaikuttamishalut ovat kovinkaan korkealla.