IRC-Galleria

En osaa käsitellä naisia, sinua varsinkaan. Ja jos nyt jätetään mun arkaaiselta kuulostava mielipide siitä, että naisia pitäisi "osata" "käsitellä" jollain tietyllä tavalla, omaan arvoonsa. Ette te mitään eläimiä ole.

Mutta sä olet ollut mulle aina mysteeri, terra incognita. Enkä mä ole edelleenkään varma, uskallanko selvitää tätä arvoitusta. Saati saanko koskaan selvitettyä.
Mutta onneksi meillä ei ole kuin aikaa.

Kaikesta huolimatta, hyvää tekopyhyyden päivää kaikille asianosaisille ja osattomille.

me olemme tuleva
olen lukenut sen
sinun vitustasi

Kaiken sen väkisinmakaamisen, pahoinpitelyn, juopottelun, ilkivallan ja muun väkivallan jälkeen TÄMÄ on "sivustolle sopimatonta" materiaalia? Haista vittu Rakkausrunot.

en halua huutaa nimeäsi
tyhjille kivisaleille (koko maailmalle kyllä)
enkä kadottaa sinua lumimyrskyyn
ruusunnuppuni


Joulukuussa 2005 kirjoitettu, intertekstuaalinen runo, joka nyt ei ole NIIIN kamala, mutta silti jotenkin töksähtävä. Mutta koska en häpeä mitään, jakoon vaan.

tahtoisin kovasti olla
sinulle se Mies
joka rakastaisi sinut kokonaiseksi
ohjaisi pois pahasta,
kyselemättä

saisi sinut huutamaan nautinnosta
ja itkemään onnesta
mutta sinä tiedät,
me tiedämme etten voi

tiedät,
tiedämme etten muuta tahtoisi

tahtoisin kovasti olla
sinulle se Mies
joka rakastaisi sinut kokonaiseksi
ohjaisi pois pahasta,
kyselemättä

saisi sinut huutamaan nautinnosta
ja itkemään onnesta
mutta sinä tiedät,
me tiedämme etten voi

tiedät,
tiedämme etten muuta tahtoisi

olisit kaikki mitä kaipaan

Tulkitkaa tota sit saatana.

sai hän nimekseen
Mustasiipi, Tuhkasiipi

kauan kaukana jumalansa armosta
taivaansa kirkkaudesta
hän vaelsi

oli kehonsa vanki
maan vanki

suljettu kuori
ilman ainoatakaan
hal
kea
maa
teflonpanssari

salamoiva tuli
sen jääkylmä polte

syntiinlankeemuksessa
sen kauneus

2005

Kirjoitettu vanhan kalevalamittaisen runoni pohjalta, jossa sama idea.

Miten voisinkaan valita elämän kaikien näiden vuosien jälkeen?
Kaikki se kipu, tuska, kärsimys, ahdistus

Mitä olenkaan joutunut kestämään?
Kaikien näiden vuosien jälkeen miten voisinkaan ajatella mitään muuta?
Turhat riidat, pikkumaiset kiistat, kovat sanat.

Miksi turhaan takertua elämään jos ei ole mitään muuta kuin kuoleman lämmin ja vapauttava syli?

Ensimmäinen koskaan julkisesti esittämäni runo, vuosi 2002

Todellisuuden Helvetti
repii meidät kappaleiksi
seinät halkeilevat,
murtuvat,
lopulta kaatuvat
päällemme.

Viinalta,
huumeilta
ja Epätoivolta
tuoksuva tulevaisuus
Yrittää vietellä,
halunaan raiskata meidät.
Ruumiimme.
Mielemme.
Sielumme.

loppuvuodesta 2004 Ja kuka muka on kuunnellut liikaa Marilyn Mansonia?

Meikän ekat runot EVER.


Ma susta aivan älyttömästi tykkään,
lempivärini lienee musta,
kun aurinkokin,
tuo tähti suurehko,
rinnallas sun kalpenee,
oi sa jumaluuden ruumiilistuma

---

Ei maa päälään vertaistas kanna,
sulle rakkauteni annan,
sä ympärilles lämpöä ja valoa luot,
rakkautesihan mulle suot?

---

Rakkaus,
se on kuin kukka,
kun se on kauneimmillaan,
se kuihtuu pois

---

Ah, mikä ihanuus oletkaan,
suurehko on meidän perheen takapiha,
paskat mä heidän puheistaan, ajatuksitaan,
ma elän vain se on tärkeää ja niin sinäkin

---

Olet kuin sokeri, ainakin yhtä makee,
tämän aamuinen sumu oli sakee,
olet kuin aurinko ainakin yhtä valoisa ja lempeä,
Sulle tahdon olla hellä ja hempeä,

---

Oi autuutta, oi ihanuutta,
ei mulla murheita eikä huolia oo laisinkaan,
kunhan vain sun kanssa elää saan