IRC-Galleria

Broken dreams, on my feet.
cold as hell, the coldest hell.

Sands of time, scard for life.
The coldest hell, the coldest hell.


Cry, lie, get out of that hole.
My, oh my, dig in to your soul.

I walked to the end of the street.
Escaped to the place unreal.
An palace made of stone and wind.
By the river of vine, full of glass and sin.

I shiver trough trail of flowers.
Search an light source from deepest caverns.
Patch our holes of sensual tiredness.
An hiding place from forgotten happiness.

Step on the way, let it lead.
Find a storage for those seeds.
Build an moment, let it heal.
Stay near the fire, watch it breath.

I gather round stones on the way.
Make an fortress of sounds so grey.
Touch the air, feel its gentle movement.
Save our smiles, for all to prevent.

I lay in the burning sky.
Lend strokes to clouds passing by.
Flip trough pages to find an brazen serpent.
You and I, we are saved.

Ikävöin joukkoliikenteen tuoksua.

On mukava asettaa kätensä niin että se puutuu pikkuhiljaa.

On hienoa ajatella sinua, kuka ikinä oletkin sillä hetkellä.

Polttaa savuke katsellen kuinka kivenmurut näyttävät kultahipuilta aamuaurinkoisessa vesilammikossa.

Ruisleipä Elielinaukion kulmassa.

Tunnet nurmikon viltin läpi, välillä siirrät jalkojasi ettei varpaasi olisi aivan reunoilla.

Odottaa aamulla ystävän kanssa että auringonvalo osuu meiden varjoiseen rantaan.

Vanhan ladon luo pientä polkua, kielojen tuoksu on huumaava.

Metsän lempeään tuuleen.

Horisontissa, oranssia, turkoosia, punaista.

Mukavaa kiivetä johonkin.

Hyräillä, katsellen omien kättensä jälkiä.

Sitä kuvittelee jotenkin olevansa kaunis.
Kunnes katsoo omaa kuvaansa.

Murretut pianonsävelet siivittävät näkymääni.
Aurinko nousee, minä laskeudun.
Hitaasti mutta varmasti.

Ja hengitys salpautui.
Hän läheni loppua, kantaen minua käsivarsillaan.
Eksyneenä aavikolla.
Hiekassa me etsimme viiniä.
Virtaa joka lämmittää suonemme liikkeellään.
Suloista seepiaa.
Esiin tuleva näkymättömyys.

Harmaareunainen odottaa.
Kädet ojennettuina, suu virneessä.

Yksikään askel ei loksahda täysin kohdalleen.
Hamuilemme alastomina kiintopisteitä.
Kudomme itsemme siis tuuleen.
Se vie, se vie, se vieÂ…
Minne lie.

Riepottele meitä.
Paperinen olemuksemme kalpenee edessäsi.
Riepottele meitä.

Vaivumme, taannumme.
Suloisuuteen, kosteaan aistien sumaan.
Kohota minulle malja.
Suutele minut uneen.

Taustalla soi etäinen piano.
Harmaat verhot sekoittuivat ohi lipuvaan usvaan.
Lattiapuut, hioutuneet sileiksi.
Vuoteen päädyissä, messinkiset nupit.
Rakoilevaa maalia.
Huone kirkastuu hieman.
Harmaa saa valkoisen sävyn.
Käden pidellessä rintaa.
Pään nojatessa olkapäähän.
Harmaus on heijastunut silmiin.
Ne katsovat maahan, toisinaan nousten ikkunaan.
Valo vie tilaa varjoilta jotka supistuvat pölyisimpiin kohtiin katon rajassa.
Hametta on parsittu monesti.
Pienellä pyöreällä pöydällä,
Posliinisen maljan vieressä lepää kuihtunut sinivuokko.
Sama kukka on kuvioitu pitsillä ympäröityihin tyynyihin.
Raikkaus on tunkkaisen sileää.
Hennot kädet puristavat kangaspalaa vesipaljussa.
Ranteisiin on kääritty pienet harsot.
Sängyn laita, reisien alla.
Yksi hius irtoaa ja leijailee hitaasti lattialle valosäikeiden saattelemana.
Nyt huoneessa on jo kellertävää.

”Kiitos, että olet luonani” kuuluu peitteen alta.

Lievä väsymys, joka luultavammin saadaan karsittua päivän aikana pois.
Tänään minusta tuli tilan omistaja.
Elikkä pitää varmaan lähteä ostamaan henkseleitä joita paukutella kylällä kun joskus ennätän tiluksiltani pois.

Lauantaina alkoi siis kesäloma ja kohta olisi edessa tukan leikkuu.
hiukset lähtee lyhyiksi tunnin kuluttua.
Lomaparran kasvatuskin alkoi. Kunnon Deppit taas tuloillaan :)

Huomenna olisi sitten armotonta dokausta tiedossa työkavereitten kanssa.
Lähdetään jätkä porukalla syömään ja bilettämään Lahden yöhön.
en malta odottaa.

Mutta nyt sitten kohti keskustaa, tukka pois, ostoksille ja johonkin syömään.

Millä vaistolla kuljen eteenpäin?
Mistä matkasta saan palkinnon?

Talven alta tulee esiin minun päiväni.
Herääminen uuteen uskoon.
Toiveitten täyttämään, rikottuun lasimaljaan.
Siitä vierii ulos lasihelmiä, joitten värit eivät ole tästä maailmasta.

Poimin ne helmet takaisin yhdeksi ja pyyhin käteni maljan siruista ja verestä.
Paikkaan päivääni paperilla ja kynällä. Oluella ja tupakalla.

Sekunnin puutuneisuus jolloin kaikki sumenee ja haen paikkaani.
Löydän sen taas hetkeksi ja annan sirpaleita itsestäni arvostelun eteen.

Ostan uuden lasimaljan.
Täytän sen tuhkalla joka minusta on jäänyt noustuani uuteen päivään.
Laitan maljan piiloon valolta.

Mutta pimeydestä huolimatta se kukkii.
Pienikin jälkeeni jättämä saattaa herättää jotain henkiin.

Poimin yhden kukkasen, sen väri on kuunhehku.
Asetan sen ikkunalle kuihtumaan ja odotan iltaa.

Saavuthan.
Tähän paikkaan, myöhempään hetkeen.

Muovaan kuvan mielessäni.
Kuinka paljon kaipasinkaan läsnäoloasi.

Käärin siitä itselleni paloja, lämpöä.
Jätän silti osan itsestäni siihen viileyteen.

Silloin piirtyy tarkkoja rajoja.
Jotain on ylitetty.
Varjon ja valon rajaa on vaikea erottaa.

Silloin luovutan.
Antaudun täysin lämmölle.
Valo sumentaa varjon häilyväksi.

Pehmeitä, herkkiä kosketuksen hetkiä kasvoillani.
Suonensisäinen valo liikkuu hitaasti, mutta varmasti.
Kaikki näkökentässäni on kuin turkoosia, tuulessa huojuvaa peltoa.

Luunvalkoista maata, jäänsininen taivas.

Rakastelemme hopeapajujen kaartuessa yllemme.
Sen samettisten varjojen antaessa alastomuudellemme helliä suudelmia.

SUOMI! KOIVU!!!!