IRC-Galleria

kallopallo

kallopallo

the one who always swears.

Selaa blogimerkintöjä

tyytyväinen harkkaaja.Maanantai 15.08.2016 18:37

I nailed it. Nimittäin ekan työharjoittelupäivän mielenterveyspuolella. Tulee mielenkiintoiset kuusi viikkoa, sillä tekemistä löytyy, ja paljon. Saan tehdä kaikenlaista kivaa ja kiinnostavaa kävijöiden kanssa ja pääsen käymään eri pisteissä, joissa autetaan mielenterveyskuntoutujia. Ohjaaja on mukava heppu, jonka kanssa tulemme varmasti hienosti toimeen, kunhan tutustumme ja opimme tekemään töitä yhdessä. Taidetaan olla vieläpä samanikäiset, niin ei ikäkään ole sellaisena epämääräisenä kuiluna (joskus se on, vaikken olekaan ikärasisti). Höpöteltiin jo tuttavallisesti kotimatkalla (sain häneltä kyydin läheiselle pysäkille) sarjiksista ja kirjoista. Leffoista ja sarjoista puhuttiin enemmän ja taitaa olla aika samanlainen sarjamaku meillä. Hih. Kiva, kun nyt tuntuu täysin erilaiselta kuin viime harkassa, jossa tunsin olevani hyvin kaukana ajatuksellisesti puodin työntekijöistä.

Viikonloppuna touhuttiin poikien kanssa mammalassa. K osti Eljakselle oman mammalapyörän eli nyt on kummallakin jannulla oma fillari, joilla voi kruisailla pitkin entisen asuinkotilähiöni raitteja. Oli tyytyväinen poika, kun hänkin sai oman pyörän. Oli mukava viikonloppu, vaikkei mitään erikoista tehtykään. Sehän se on parasta jos saa nauttia läheistensä seurasta ilman älyttömiä häiriötekijöitä.

Kohta päivän eka kunnon ruoka ja leffaa. Sitten lepoa, koska mun alaselkä ja koivet on tulessa tän päivän seisoskelusta ja kävelyistä. Perjantaina pääsen muuten salille jumppaamaan työharjoittelupaikan asiakkaiden kanssa. Nice!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.