IRC-Galleria

kallopallo

kallopallo

the one who always swears.

Selaa blogimerkintöjä

bussi alle ja menoks.Perjantai 25.12.2015 17:23

Aikuisten joululoma, päivä 2. Tänään Helsinkiin tapaamaan ystäviä pitkästä aikaa. Mahtavaa, kun on aikaa pyöriä muualla kuin kotona. Jeejee.

lähtö noin kello 16:30.Perjantai 18.12.2015 11:58

Tänään Tammelaan K:n kanssa. Käydään ostamassa lahjat lapsille ja mää hommaan pikkujoululahjan yhdelle seurueen tytöistä. Huomenna sitten auto täyteen akkoja ja tavaraa, mm. VHS-laite ja videoita, ja sitten nokka kohti Susikasta. Ollaan siä kuin herrankukkarossa, tuskin siä ees on kamalasti naapureita, joita vois kyylätä. Huippua! Ostettiin oikein hienoa kolmen euron kuoharia viime Tallinnan reissulla, ja päästään huomenna nautiskelemaan niitä gourmet-juomia. Bon appètit me neljä!

Piti ostaa pitkästä aikaa Vire-juomaa, mutta kun en sitä löytänyt pienestä K-kaupasta, niin ostin sen tilalle joulutähden. Melkein sama asia? Alkuillasta kävästään ennen lähtöä hakemassa K:n kihlasormus kultasepänliikkeestä, sillä se rinkula vääntyi ovaalin muotoiseksi työpaikalla. Saapahan ny korjatun ja puhdistetun korun nimettömäänsä takaisin. Tuumas, ettei pidä sormusta enää työpaikallaan, ettei se taas muistuta jotakin muuta kuin ympyrää. <peukku>

Jospa kohta liihottais keittiöön tiskaamaan, sillä en oo ihan satavarma onko K:lla huomenna illanistujaiset meitin kavereitten kanssa vai ei. Toisaalta osaahan K ittekin tiskata. Miks mun tars siistiä kaikki tiptop-kuntoon, kun tiiän niitten sotkevan? Kiva tulla ens viikon alussa kotia, koska täällä tuskin on siivottu meikäläisen kotiintulon kunniaksi. Luulen, että saan heti tarttua joko tiskiharjaan tai imuriin, mut emmää valita, oon vaan parempi siivoamaan kuin K.

kissa, avain ja väsymys.Keskiviikko 16.12.2015 14:51

Oon ottanut tavakseni tarkkailla meitin Mauno-kissaa. Saa sekin tuta miltä kyylääminen tuntuu (kissa nimittäin kyttää meikäläistä, vaikka vain yhdellä silmällä ovenraosta). Meitin kissa on kasvattanut aikamoisen talvirasvan mahaansa, vaikkei sitä syötetä liikaa. Meillä on tapana antaa herkkuja, jotka ukko saa hakea pömpelinsä eri tasoilta eli joutuu liikkumaan. Nyt toi lyllerö ei jaksa kiivetä katolle, vaan yrittää etutassulla kahmia herkkuja suuhunsa. Onko tässä kämpässä tai ilmapiirissä jotain omituista, kun kaikki tänne tulevat tuntuu laiskistuvan ja pulskistuvan? Täällä nimittäin on tarjolla aina jotakin - on se juotavaa, syötävää tai kumpaakin. (Tänään on herkkuja, kahvia ja limonaatia Elban synttäreitten kunniaks.) Pitänee ottaa Maukka mukaan kevätlenkeille, jotta ollaan kesäkunnossa ens kesänä. Juostaan vaikka kilpaa - minä perässä ja Mauno hihnan päässä edellä. Vähän niinkus tää mies ja musta kissa; https://www.youtube.com/watch?v=zz8hlLcjIbQ

Laitoin ulko-oveen lapun, joka muistuttaa mua ottamaan avaimet mukaan uloslähtiessä. Jäi avaimet kotiin, yritin soittaa huoltoyhtiöön, mut onneks K soitti siinä välissä. K läks töistä asti avaamaan taulapää-ämmälleen oven ja meni takaisin. Mun unohduksen takia se tekee tunnin pitemmän päivän, mut ainakin säästyin siltä 50 euron ylimääräiseltä laskulta. On se ihana, vaikka välillä ärsyttääkin.

Hienoa, että tää väsymys iskee juuri silloin, kun ei sais nukkua. Pitänee säätää tarjoomusten kanssa, jotta energiataso nousee ja jaksan olla ehtoisa emäntä.

kuopukseni.Keskiviikko 16.12.2015 07:17

Rakas kuopukseni on tänään 6-vuotias. <sydän> Onnea Eljas, vaikket tätä näekään.

suuria suunnitelmia.Maanantai 14.12.2015 12:19

Haen netistä inspiraatiota Eljaksen synttärikakkuun. Ihan valmispohjasta meinasin loihtia meille keskiviikoks herkkukakun. Taidanpa taas tehdä värikkään sateenkaarikakun pojan kunniaksi. Värikkyys nimittäin kuvaa meitin tulevaa 6-vuotiasta täydellisesti - aivan kuten hänen isoveljeensäkin. Ilosta kiukkuun, kiukusta nauruun parissa sekunnissa.

Voisin kohta vaihtaa makkarin pääkalloverhot toisiin, koska alkaa tympiä synkät verhot. K tykkää mustasta ja haluaa ostaa uuden mustan sohvan. Mää yritin puhua ruskean puolesta, mutta ilmeisesti mun tarttee luovuttaa. Löysin eilen Askon kuvastosta hyvän MUSTAN sohvan, tosin hintaa sillä on 995e. En oikein tiiä mitä K kaavaili sohvan hinnaks, koska sehän sen maksaa kerralla pois. Mää voin lyhentää sitä sille kuukausittain. Tai hommaan meille uudet patjat tms. Joka tapauksessa vaihdan neet verhot ja laitan pääkallot pesuun - heti kun saan lisää pyykinpesuainetta.

Hyvä fiilis jatkuu, vaikka tajusin vaatekaupassa lauantaina olevani aika punkero. Hankala kroppa, kun oon lyhyt (157,5cm), pyöree ja kurvikas. No, onneks on sentään perse eikä sellaista lattapersettä. Tammikuussa si puhaltaa uudet tuulet, sillä mää en jouluani pilaa. Kelpaan kuitenkin K:lle, perheelleni ja ystävilleni. Muutama viikko ja sitten alkaa teholenkkeily koulumatkojen tapaan ja järkevämpi ruokavalio. Tällä kertaa pysyn päätöksessäni, koska ikää rapisee koko ajan lisää ja pienentyminen vaikeutuu. Suklaan taidan jättää kokonaan ja jos makeeta tekee mieli, niin ostan salmiakkia. Jep, niin mää teen.

rahasta.Perjantai 11.12.2015 11:02

Joskus sitä mietin, että mikä on kohtuus ja oikeus. Mikä on se rahamäärä, joka jokaisen pitäisi saada kuukaudessa?

Tämän pohdinnan aiheutti se, että jotkut alkoi mössöttää siitä, kun joku oli sanonut, että 400 euroa käyttörahaa on vähän kuukaudessa. Se kun ei aina mene niin, että satanen per viikko, sillä on olemassa niinkin jänniä menoeriä kuin sähkö, vesi, puhelin ja netti. Joillakin vielä lääkekuluja ja bussikortit/bensa + autoverot.

Oon myös seurannut yhden ihmisen ajatuksenjuoksua rahasta. Hän taitaa itse olla paremmasta perheestä (porvari) eikä tunnu tajuavan sen takia oikein mitään köyhien elämästä. Jos itsellä on yllinkyllin rahaa, niin ei sitä varmastikaan ajattele niitä, jotka joutuvat jatkuvasti miettimään mistä tinkivät. Ei ole mukavaa elää kädestä suuhun-periaatteella ja raahustaa vanhoissa vaatteissa vuodesta toiseen. (Itselläni ei vastaavaa tilannetta ole nyt päällä, mutta ymmärrän erittäin hyvin millaista on kituuttaa.)

Raha - sitä ei kai koskaan ole liikaa?

joulufiilis.Keskiviikko 09.12.2015 11:44

Olis isoja suunnitelmia joulun varalle, mutta vasta ens viikolla alan toteuttaa niitä. Yhden asian pyydän K:lta, koska tartten vahvakätistä poraajaa. Haluan viimeisen seinähyllyn keittiön seinälle, jotta voin laittaa sinne reseptikirjoja ja parit purnukat (mm. töistä saatu Bart Simpson-keksitölkki). Tänä vuonna joulu tuntuu jotenkin jouluisemmalta kuin menneinä vuosina. Ehkä se on se, että tällä kertaa saa tehdä joulun omaan kotiin ja aattona saa toimia rauhassa. Ainoa, etten pääse joulusaunaan K:n kanssa, ellei ryykätä kavereille saunomaan. Ei haittaa edes vihertävä nurmikko ja vesisade, mulla on fiilis kerrankin oikeaan aikaan kohdillaan!

kaksi viikkoa jouluun.Tiistai 08.12.2015 11:44

Tässä meidän joulukuusen korvike. Toinen korvike löytyy keittiön ikkunasta.

lääkelaskuja pohdiskellen.Maanantai 07.12.2015 09:47

Facebook On this day-hommeli on aika kätevä. Eilen, kun lueskelin monta vuotta vanhoja juttujani sitä kautta, niin tajusin miten paljon yksi lähipiirin ihminen mussutti mulle aikoinaan. Jatkuvasti ihmettelyä ja tuomitsemista... En edes itse silloin tajunnut, että miten se koko ajan nälvi ja katkeruuksissaan louskutti leukojaan. Kaiken taisin tehdä väärin, vaikkakaan en ole samaa mieltä ollut silloin enkä nytkään. Onneks meiningit on nyt muuttuneet eikä tarvitse enää kestää alentavia kommentteja. Minkäs mää sille mahdan, että oon meistä neljästä se toisiks nuorin ja vanhimpaan sisareeni on ikäeroa 11 vuotta. Maailma muuttuu koko ajan ja kasvatusmetodit siinä samalla. Se mikä oli 70- ja 80-luvulla ihan normaalia kasvatusta, voi olla nykyään kieroon katsottavaa toimintaa. (Tähän olis hyvä laittaa linkki Marja Hintikka Live-ohjelman jaksoon, jossa puhuttiin tukkapöllyistä sun muista "ihanista" keinoista saada laps tottelemaan, mutta nääh, en jaksa.)

Sovittiin K:n kanssa, että hän ostaa ruuat ja mää hoidan kodin jouluiseen kuntoon. Tehtiin jo listakin, että mitä kaikkea halutaan syödä jouluna, nam. Vielä pitää tosin opetella ruskean kastikkeen teko, koska me ei kumpikaan tällä haavaa kyetä siihen. Oon varmaan ennenkin maininnut, etten oo kätevä kokki, sillä K tekee ruuat. Pelkään sitä, että ruoka palaa pohjaan tai maistuu mauttomalta. Joskus oon suolannut ruuan siihen kuntoon, että sitä ei voinut syödä (kastikkeeseen lorahti liikaa soijasoossia suolan lisäks, eh...). En nauti ruuanlaitosta enkä ymmärrä miks mun tars kiinnostua sellaisesta. Mää käyttelen mielummin imuria ja moppia, tehköön K jatkossakin maittavia ruokia meitin perheelle.

Ens viikonloppuna selailen jo ennakkoon äitin lääkelaskukirjaa, jotta pääsen opettelemaan niitä etukäteen. En ole ihan pihalla, kun niitä aletaan opiskella koulussa ens kevään aikana. Tarkoitus on läpäistä koulu niin hyvillä arvosanoilla kuin mahdollista.

jeejeejeejee.Perjantai 04.12.2015 14:28

Viimeinenkin kivi putosi sydämeltä, kun sain soiton eräästä toimistosta. Nyt on opiskelujen aloittaminen entistä helpompaa, kun tietää, ettei tartte opiskella opintorahalla, joka olis mun kohdalla pienempi kuin oma vuokranpuolikkaani. Huh huh. Tuli kyllä hyvään saumaan se soitto, näin perjantain kunniaks.

Aamusella ehdin jo siivota kämpän kunnolla. Tuoksuu puhtaalta. Jeejee. Ei tartte enää ennen joulua pestä vessaa normaalia enempää, kun kävin lattian Tolulla läpi ja hinkkasin pinttymiä pois hammasharjalla. Ei tosta vessasta ikinä tule puhtaan näköistä, koska pinttymät ja 30 vuotta vanha huussi, mutta on siellä kuitenkin niin puhdasta, ettei mitään jää edes sukkaan kiinni. Kyllä siivoaminen on vaan hyvää hyötyliikuntaa ja terapiaa. Pesin lattiatkin energiapiikin aikana. Mää en usein hinkkaa lattioita, koska meillä ei ole moppia, vaan mun on kontattava rievun kanssa pitkin lattioita -> käy selän päälle. Pitää aina miettiä, että kestääkö ruoto, joten siksi teen sen harvoin. (Tosin aina kun pesen lattiat, niin joku kollo kaataa juomaa puhtaalle lattialle tai kissa paskantaa eteiseen.)

On luvannu myrskyä illaks ja yöks, katotaan millainen mylläkkä ulkona on viisareiden edetessä ehtoota kohden. Onneks on lämmin koti eikä tartte seisoo ulkona vesisateessa palelemassa.

Jospa kuuntelis hetken aikaa musiikkia, ennen kuin SoA-maraton jatkuu.