IRC-Galleria

Villisti leiskuvat revontulet yötaivaalla keskellä kesää, vaikuttava musiikki, oravien leikki pihamaalla, hyvä kirja, puhutteleva kuva (todellinen tai kuvitelma), avaruus (käsitteenä sekä fyysisenä tilana) tai intuitiivisen, lähes telepaattisen yhteyden saavuttava keskustelu. Esimerkkejä on loputtomiin ja hitto kuinka latteaa onkaan listata niitä. Se on sitä kun mielessä räppänät aukeaa, valo tulvii sisälle ja ajatus matkaa valonnopeudella kunnes putoaa itse itsensä kärryiltä.

Haltioitumisen kokemuksella on tapana tulla varoittamatta, siksikin se osuu suoraan sieluun ja vie jalat alta. Unenomainen välähdys, joka menee ohi mutta joskus jättää kokijaansa ikuisen jäljen.
Mistä ihmeestä kumpuaakin kyseinen kokemus yhtäkkisen jumalaisen kauneuden havaitsemisesta. Miten hiivatissa se silmän, korvan ja kaikenlaisen kinesteettisen energian välittämä hermoimpulssi oikein muuttuu tietoisuudessa kokonaisvaltaiseksi elämykseksi?
Vaikka koenkin tekniikan mahtisaavutukset monesti yhtenä luovuuden näivettäjistä, sellaisella hetkellä totisesti toivoisi jotain ajatuksia tallentavaa laitetta. Kuitenkin niistä uskomattomista fiiliksistä jää mieleen vain rippeet, siitä kun haluaisi kaikki palaset taskuunsa niin, että sitä taikapalasta voisi silloin tällöin pidellä kämmenellään, ihmetellä ja tutkiskella kuin haurasta pikkuesinettä.
Kenties uskonnollinen herääminen on juuri tätä; Sokaistutaan tavalla, jota ei pystytä selittämään, sitten vain höpistään neuvottomana jostain jumalasta, ikuisuudesta ja sensellaisesta. Ja mikä tuskastumisen hetki on se, kun herää unesta ja kaikelle tälle ei löydy sanoja! Ajatuksen ketju katkeaa kielititieteen kiemuroihin. Tahtoisihan sitä evankelistan lailla välittää jollekulle sen mitä itsekin koki. Ei valistaakseen vaan antaakseen elämyksen eteenpäin. heh..joukkohysteria.. Mutta ei kai siihen kokemiseen täydellisesti toinen pysty samaistumaan jos ei ole paikalla. Ainakaan täysin. Ehkä.

Huikeaa, missäs olinkaan..no onneksi uusia tällaisia tulee aina silloin tällöin <3