IRC-Galleria

Oon monesti miettinyt (ja erityisesti tanaan), etta mika tekee ihmisesta viehattavan. Henkilon ei tarvi olla kaunis eika komea ollakseen jotain tosi lumoavaa. Ja se on tietysti yksi elaman ihanista asioista. Yleisesti ottaen luulen, etta ma pidan viehattavana tiettya tasapainoisuutta ja herttaisuutta. Ei siis niin, etteivatko muunlaiset persoonat olisi viehattavia.
Ja onko viehattava ihminen jollain tavalla luotettavampi kuin ei viehattava? En oikein osaa vastata kysymykseeni mitaan.
Luotettavuudesta tulee jollain tavalla aina isa ja aiti mieleen. He eivat ehka puhu paljoa asioistaan, mutta nayttavat ajatuksensa pienilla teoillaan. Se jos mika on viehattavaa! Jollain tavalla luotettavuuden ja viehattavyyden taytyy siis kulkea yhdessa. Omalla tavallani huomaan vierastavani ihmisia, jotka nakevat asiat TOSI mahtavina tai/ja sitten AIVAN kauheina. Mielipiteet muuttuu ja ne jotka eivat mainosta ajatuksiaan niin voimakkaasti saastyvat silta nololta sanojensa syomiselta... Joku tietysti ajattelee, etta tuollainen itseaan "saasteleva" ihminen on tylsa tai sisaanpain kaantynyt. Ja voihan se olla, etta se joka ilmaisee itseaan tosi voimakkaasti, tietaa mista tykkaa ja mita haluaa. En voi tietaa mita kenenkin paassa liikkuu. Mutta se, etta ihmisen sanat ja teot kulkevat samaan suuntaan on tosi tarkeaa. Itsessani inhoan sita, etta voivoittelen tiettyja asioita ja sitten kuitenkin teen niita uudelleen ja uudelleen. Yksi esimerkki on juominen. Ei mulla voi olla hyva olo, jos olen kaveleva ristiriita.

Joo, sitten toinen asia mika on mietityttanyt mua tanaan on meidan negatiiviset ajatuksemme. Se, etta pyoritamme jotain noloa tilannetta paassamme tai pohdimme mita voisi tapahtua jos tekisimme niin tai nain johtaa pelkotiloihin ja se taas voi estaa meita tekemasta joitakin asioita. Mun yksi iso ja rajoittava pelkoni ovat (niin naurettavaa kuin se onkin) tietynlaiset koirat. Joskus huomaan sen rajoittavan mua niin paljon, etta valitsen kavelyreittini tiedostaen missa mahdollisesti voisi olla koira vapaalla.
Tama tietysti on viela pieni ongelma/rajoite elamassani, mutta senkin voisi opetella pois. Mitapa jos se pelko koskisi vaikka sosiaalisia tilanteita tai avaria paikkoja? Tuosta tulee vaan mieleen, ettei meilla ole varaa ajatella negatiivisesti, jos se kerran voi johtaa pahimmillaan rajoittuneiseen elamaan.
Yksi syy miksi ma olen alkanut tanssia vasta nyt on se, etta olen aina ajatellut, ettei mulla ole rytmitajua. Okey, ehkei mulla olekaan, mutta jostain syysta silla ei enaa tunnu olevan niin suurta merkitysta. Ennen se tuntui tosi nololta ja ajatus siita, etta kammailen tanssitunnilla piti mut kiltisti kotona. Luulenpa, etta aika moni tyytyy asioihin, koska ei usko, etta pystyisi parempaan. Toisinsanottuna pelkaamme, etta teemme itsestamme pellen, jos edes yritamme. Ja mika nyt olisikaan pahempaa kuin epaonnistuminen!!
Uskon, etta menestyneimmat ihmiset ovat vain epaonnistuneet rohkeasti useammin ja lopulta loytaneet tiensa sinne, minne ovat halunneet.
Menempa tasta siis latailemaan akkujani positiivisilla ajatuksilla.
Oita!