Elämä ilmeisesti pysyy tasapainossa sillä, että huippukokemukset ja pahemmat tuskautumiset limittyvät nätisti toisiinsa. Blondi-nörtin elämä on yhtä tuskaa, kun pitäisi räpeltää hardware-juttuja töissä, ilman minkäänlaista pohjatietoa. Mutta toisaalta seinää hakkaava pää leijuu vielä pilvissä viikonlopun uskomattoman keikkaillan jälkeen. Eksyin niinkin kauas kun Pieksämäelle Pete Seppälän keikan takia, ja tällä kertaa perhe tuli raahattua mukaan. Tenavat pääsee niin harvoin hotelliin, että siinä pelkästään oli jo elämystä - miehestä en niin tiedä, mutta kiltisti sekin raahautui perässä ;)
Savonsolmussa oli ensin tunnin lastenkeikka - ja jotenkin vaikutti siltä, että perhekin vähän hurmaantui menosta (lapset meni innokkasti pyytämään nimmareita, ja poseeraamaan yhteiskuvissa). Mutta yökeikka se vasta mahtava olikin. Yleisömäärä näytti ensin pahalta - 10 minuuttia ennen puolta yötä ravintolasali oli lähes tyhjä - mutta jostain sitä porukkaa sitten tupsahti, kun keikka pääsi käyntiin. Yleisesti vaikutti siltä, että porukka oli paikalla enemmän tai vähemmän sattumalta - kiipesivät kellarin diskosta vilkasemaan menoa, tai tulivat bassonjytkeen houkuttelemana rannalta - eli takuulla yllättyivät millanen meno keikalla oli. Meitä "faneja" oli vain kourallinen, mutta ei mennyt kauaakaan, kun lavan edessä oli ruuhkaa, ja biletys jatkui pilkkuun saakka. Toinen setti leikkautui vähän lyhyeksi, kun pilkku olikin puoli kolmelta eikä puoli neljältä, niinkuin bändi itekin taisi luulla aloittaessaan. Mutta verrattuna "suurempien tähtien" yhden setin bändikeikkoihin, Pete & O'jess tarjosivat soittoa tuplasti ja tunnelmaa moninkertaisesti :)