IRC-Galleria

Huomenna alkaen klo 7.15 minä oon ihan hermorauniona. Hope not, mut oon kuitenkin. Tarpeeksi pahaa oli jo, kun kissa nukutettiin pallien poistoo varten. Näytti kuin kissa olisi maannut kuolleena pöydällä, meinas paniikkikohtaus iskee. Tuskaisena ahdistuksesta revin itselleni kyyryasennossa tuolin pöydän viereen ja istuin etten pyörry. Ja kissa sentään vaan rauhotettiin ja nukutettiin sterilointia varten.

Nyt huomenna oma esikoistyttäreni menee nielurisa- sekä mahdollisesti myös kitarisaleikkaukseen. Tyttö nukutetaan siellä tietty. Nukutukseen asti saa olla mukana. Tästä keskusteltiin tytön isän kanssa, että kumpi menee nukutukseen mukaan, kun VAAN toinen saa mennä. Minä olen tytölle se ehdoton ykkönen, mutta entä jos ajatukset juoksee samaa rataa, kuin kissastamme? Se on kuitenkin vähän rankempaa, kun kerran on kysessä lapsemme. Uh-huh...

Mutta toisella kerralla kissamme nukutus operaatioita varten oli ihan iisi-biisi juttu mulle. Toivottavasti se olisi yhtä iisiä-biisiä nytkin, mutta kuitenkin kyseessä on lapseni, ei lemmikkieläimeni. Vaikka toki jälkimmäinenkin rakas, kuin "oma lapsi".

Eniten koko hommassa jännittää tuo nukutus, kuinka se menee, tuleeko komplikaatioita, kestääkö tytön keho kokemattomana nukutuksen, olenko minä nukutuksessa mukana, pystynkö olemaan, jos olen, niin pysynkö skarppina vai murrunko, kuinka säälin rakasta lastani hänen kipujensa vuoksi, suutunko lääkäreille heidän aiheuttamistaan kivuista lapselleni?